Silkkipuutarhan kevät

Punaisten sukkien Silk Garden -jämistä puhkesi kukkia, edellisten seuraksi. Aika kivoja, ottaen huomioon etten edelleenkään osaa oikeasti virkata.

Hopotihoi!

Pienet ritarit ja cowboyt tarvitsevat ratsun, tietenkin. Kaivetaan kangasvarastosta vanhojen kesähousujen lahkeet, mittaillaan, mallaillaan ja ommellaan. Harjaksi saatiin seiskaveikkajämiä kanssaneulojalta, kiitokset vaan sinne rannan suuntaan:) Keppi on pihasta löytynyt katkennut harjanvarsi.



Ihan symppis tästä tuli, kaikessa 70-lukulaisessa kotikutoisuudessaan. Seuraavaa heppaa varten parannan rakennetta hieman, jos suinkin muistan (pikkuveli alkaa kaivata omaa keppihevosta luultavasti noin parin vuoden kuluttua). Nyt pään ja kaulan liitoskohta on vähän kummallinen, ja korvat saisivat oikeastaan olla hiukan alempana. Kovaa vauhtia hepalla kuitenkin pääsee.



Housujen lahkeet ovat yksi suosikkimateriaaleistani - miehen vanhat sammarit ovat ihan parasta kangasta leluihin, vanhoista farkuista saa kasseja ja vaikka mitä. Kangas on mukavan pehmeää ja elämää nähneen näköistä, ja ilmaista. Tein aikoinaan pienoismallille kisun, norsun ja pupun kierrätyskankaista, ja hyvin tämä trio on kestänyt leikeissä ja unikavereina:



Lisää leluja on toivottu, joten ompelukonetta ei ihan vielä siivota kaappiin piiloon.

Ihania

Postipoika toi Etsystä tilaamiani Heather Rossin suunnittelemia ihania kankaita.






Oijoi. Uskaltaakohan noista koskaan mitään tehdä?

Jämälankasukkia

Pienoismalli tarvitsi uudet saapassukat kevääksi. Annoin pojan valita itse värit, ja hän nappasi räikeimmät tarjolla olleet langat. Yhdistelmä on jollain tapaa hauskan 70-lukulainen (tulee mieleen lapsuus ja Peppi Pitkätossu -elokuvat), ja mikä tärkeintä, poika on tyytyväinen. Itse en olisi osannut noita kahta väriä yhdistää, mutta yllättäen tykkään lopputuloksesta aika lailla.



Keltainen on jotain perittyä mysteerisukkalankaa, turkoosi Onlinietä.



Mies toivoi paksuja, lämpimiä sukkia. Näihin käytin aikoja sitten Kool-Aidilla värjäämiäni seiskaveikanjämiä, jotain varastosta löytynyttä ketunpunaista sukkalankaa ja pienoismallin peitosta ylijäänyttä Smartia varsiin. Jemmassa on vielä aika monta Kool-Aid-pussia, pitäisiköhän pitkästä aikaa värjätä lankaa?



Sopivanväriset jämät loppuivat tietysti kesken, mutta apu löytyi onneksi neulovan ystävän varastoista. Kiitokset vielä sinne rannan suuntaan!

Traktoreita ja lohikäärmeitä

Ompelin pari trikoopaitaa pienoismallille, kun vanhoista hihat ovat merkillisesti kutistuneet. Näistä tuli aika kivoja!



Poika valitsi itse kankaat, traktori/helikopteri/skootterikangas on muistaakseni Lasten Metsolasta ja lohikäärmeet Sampsukasta. Olen vähän pettynyt traktori/helikopteri/skootterikankaan laatuun, se on samaa ohutta trikoota kuin halvat t-paidat. Lohikäärmeet sen sijaan on painettu mukavan paksulle ja pehmeälle interlock-trikoolle. Kasvunvaraa tuli vähän reilusti, mutta kun tuo poika kasvaa ihan silmissä.



Kaikki ompelukset eivät ole olleet yhtä onnistuneita:



Ottobren kaavoilla tehdystä fleecetakista tuli tolkuttoman iso, vaikka ihan oikean kokoisella kaavalla tein. Ehkäpä se on sopiva ensi keväänä. En tiedä missä mättää, on kai suosiolla uskottava että kaavat eivät ole minua varten.

Arkistojen aarteita

Neulehyllystä löytyi pari vuotta sitten kudottu Woodland shawl, jota en ole käyttänyt kertaakaan. Lanka on ihanan pehmeää Mini Maidenia, mutta sinisen sävy ei ole ihan oikea, ja itse huivi on makuuni liian pieni.



Onneksi miehen sisko ihastui siihen, joten huivi pääsee käyttöön. Mallineule sinällään on kaunis, joten ehkäpä joskus vielä teen huivista isomman, paremman värisen version.



Kaksi vuotta sitten aloitetut kynsikkäätkin valmistuivat viimein. En tiedä mikä niissä kesti, muutama jakso Housea pyörimään ja valmista tuli.



Lanka on Shibui Sockia (väri peony), mukavan kuohkeaa ja pyöreää lankaa, jota en tosin sukkiin tohtisi käyttää. Näistä tuli kivat, ja pääsevät käyttöön kunhan ilmat vähän lämpenevät.



Pari päivää sitten sain myös uuden lelun, jossa onkin aika lailla opiskeltavaa. En lupaa kuvien laadun huimaa parantumista, mutta ainakin kuvaajalla on entistä hauskempaa.

Keittiönpöydän kasvojenkohotus

Meillä on jo vuosia ollut ruma keittiönpöytä. Silmä on siihen valitettavan tottunut, ja useimmiten pöydällä on tavaraa sen verran, ettei itse pöytää juurikaan näe – meidän perheen elämä kun pyörii keittiönpöydän ympärillä. Siinä syödään, luetaan, surffataan, piirretään, ommellaan, askarrellaan. Pöytä on mukavan tukeva, ja aikoinaan todella halpa kirpparilöytö, mutta kuten sanottua, susiruma*, ja myös hiukan väärän kokoinen.



Kaipaamme pidempää ja kapeampaa pöytää, ja löysimmekin jokseenkin täydellisen yksilön Haarlemista. Ainoa este Piet Hein Eekin suunnitteleman pöydän kotiuttamiselle oli hintalappu, 5 000 € pöydästä on hiukkasen liikaa. Toki tuommoisen voisi askarrella itsekin, mutta siihen eivät riitä aika, tilat saati osaaminen. Pitänee odotella että nikkarointitaitoinen ystävämme kotiutuu maailmanympärimatkaltaan...

No, takaisin susirumaan pöytään. Kaapista löytyi kahdet maalinjämät sekä kakkupaperia. Siitä se ajatus sitten lähti.



Kyllä se nyt jonkin aikaa vielä kelpaa.



(*Juu, on se Artekia. Mutta olen sillä tavalla epäisänmaallinen, etten oikein lämpene vaalealle koivuvanerille ja Alvar Aallon muotoilulle. Tsk tsk.)

Laskettu aika...

...olisi ollut tänään. Tosin ajatus, että pienen ihmisen olisi kuulunut viettää kulunut kuukausi kohdussa on lähinnä puistattava, sen verran tukalaksi olo ehti ennen pojan syntymää.



Päivät kuluvat hurjaa vauhtia, eikä pieni ole enää niin kovin pieni. Neuvolan tädin vaaka ja mittanauha tiesivät kertoa uusiksi kriittisiksi mitoiksi 3800 g ja 53 cm. Maito on maistunut!



Äidin aika (saati aivotoiminta) ei ole riittänyt vauvanneuleisiiin, mutta äidillä on ihania, taitavia ystäviä, jotka lahjoivat pientä miestä. Katsokaa mitä ihanuuksia! Sukkia, töppöset, myssy, peitto, haalari, huppupyyhe ja kolme (kolme!) suloista villatakkia. Neulehyllystä löytyy myös erään hyvän haltijakummin lähettämää suloisen pehmoista lankaa poikien neuleita varten.



Olen hirveän kiitollinen ja tippa linssissä hienoista lahjoista, mutta vielä kiitollisempi olen lahjoja kutoneista ystävistä. Kaikkiin näihin mahtaviin ihmisiin olen tutustunut neuleharrastuksen kautta. Kiitos murut, olette ihania!



Kiitokset myös kaikista kauniista kommenteista - en läheskään aina ehdi niihin vastaamaan, mutta luen ja ilahdun jokaisesta:) Iloista naistenpäivää teille kaikille!

Nappi homma

Pidän napeista, ja niitä on kertynyt varastoon jonkin verran. Saatan ostaa kivoja nappeja, vaikka en ostohetkellä tietäisi missä vaatteessa niitä aion käyttää. Aika tavaran kaupitsee!



Lasten myötä söpöjen kangasnappien määrä on moninkertaistunut, vaikka täytyy myöntää, että olen niitä käyttänyt ihan omiinkiin vaatteisiini.



Parhaimmat nappilöydöt olen tehnyt Etsystä, matkoilta ja erään nappikaupan loppuunmyynnistä. Pärjäisin varmasti aika pitkään ostamatta napin nappia.



Vanha nappirasia jäi pieneksi, ja napit muuttivat uuteen tyylikkääseen (konvehti)rasiaan. (Suklaatkin olivat oikein hyviä, kiitos vielä S ja E!)

Raitasukat, huolisukat

Kureyon sock -polvisukista jäi aika lailla lankaa yli, joten päätin kutoa jämistä raitasukat. Mitään omaperäistä näissä sukissa ei ole, mutta olivat ihanan aivotonta ja samalla koukuttavaa kudottavaa. En kauheasti jaksanut säätää kontrasteja ja värien järjestystä, mutta lopputulos on mielestäni silti aika kiva.



Nämä sukat muistuttavat niistä pitkistä päivistä, jolloin istuin sairaalan sängyllä kutoen ja valvoen valokaaren alla nukkuvan pienen pojan unta.



Onneksi se sama pieni poika nukkuu nykyään raitapeiton alla.

Hyviä aikomuksia

Ajattelin, että äitiyslomalla ehtisin kutomaan vauvalle, ompelemaan ja muutenkin rauhassa puuhastelemaan kotosalla. Yhden päivän ennätin olla lomalla, kun lapsi jo päätti tulla maailmaan - siinä ei kovin montaa asiaa kerinnyt tekemään. Jotain ehdin (vauvan lisäksi) kuitenkin saamaan valmiiksi:



Kypärämyssy Menitan juhlavuoden merinosilkistä, mutta aivan liian iso keskoselle. No, onpa ensi talveksi myssy valmiina.



Peitto valmistui myös, ja sen suojissa onkin hyvä nukkua päiväunia. Lankoina samoja Smarteja ja Karismoja kuin isoveljen peitossa. Tästä tuli aika kiva!



Väriyhdistelmässä on jotain mukavan 50-lukulaista henkeä, ja ainaoikeat raidat olivat ihanan aivotonta ja rentouttavaa kudottavaa viimeisinä tukalina raskausviikkoina.

Siinäpä ne vauvaneuleet sitten olivatkin. Täytyy pistää puikot heilumaan, ettei vilu pääse yllättämään - vaikka ei me näillä pakkasilla päästä ulkoilemaan vielä pitkään aikaan. Onneksi pieni ihminen nukkuu hyvin ja paljon, joten eiköhän ne välttämättömimmät tule tehdyiksi.



On se kyllä ihana.

Aikainen kevät

Mainitsin tuossa aiemmin, että pienoismallin pikkuveljeä odoteltiin saapuvaksi kevään korvalla. No, kevät koitti kuukauden etuajassa, pikkuveli irtisanoi yksiönsä vuokrasopimuksen viime sunnuntaina vauhdilla ja rytinällä, mentiin pillit soiden ambulanssilla sairaalaan.



Ihana, terve pieni poika, tämä meidän herra hätähousu. Hoppuisan maailmantulon vuoksi on harrastettu köllöttelyä sinisen lampun alla, mutta muuten kaikki on vallan mainiosti.

Jokseenkin täydellisiä sinisen sävyjä...

...löytyy uusimmista neuleistani. Viime kevään retriitissä aloitin Talvikin, ensimmäisen TTS-villatakkini, ja vihdoin viimein sain sen valmiiksi. Malli perustuu Norah Gaughanin Annikkiin, mutta koska saumojen ompeleminen on kamalaa, käytin Tuulian kätevää TTS-metodia. Malli on yksinkertainen perusvillatakki, juuri sellainen joita tykkään käyttää, mutta jotka ovat to-del-la tylsiä kudottavia (siksi kai niiden valmistuminen kestääkin niin kauan). Lanka on Cascade 220 Heathers (sävy 2432) - uusi tuttavuus, jota tulen varmasti käyttämään toistekin. Lankaa kului melko tarkkaan 800 gr.



Takki muutti nimeään useaan otteeseen: Annikki se ei voinut olla, koska en noudattanut alkuperäistä ohjetta, Kyllikki taas laukaisi ei-toivottuja suomipop-mielikuvia, mutta Talvikki sopii mielestäni oikein mainiosti. Olen lopputulokseen kovin tyytyväinen, tätä tulee varmasti käytettyä paljon.



Samoihin aikoihin valmistui myös uusi myssy Zealanan Kia Ora Kauri -opossumilangasta. Väri on juuri oikea ja lanka suloisen pehmeää, mutta... lanka tuntui muuttuvan hiukan nöyhtäiseksi jo kutoessa, ja lyhyttä opossuminkarvaa pukkaa ulos valmiista neulepinnasta. Pipo tuskin tulee pahasti nyppyyntymään, mutta villatakkia en tästä langasta tekisi. Myssyn malli on Zadig pienin muutoksin: 1o 1n joustimen sijasta kudoin 2o 1n, ja lisäsin hieman silmukoita joustimen jälkeen, jotta myssystä tulisi sopivan lököttävä. Kavennuksetkin tein oman pääni mukaan. Tykkään myssystä kaikesta huolimatta kovasti, erityisesti mallineule miellyttää. Taidan käyttää sitä toistekin.



Rantautunut valas -look on juuri sitä miltä näyttääkin. Pienoismallin pikkuveljeä odotellaan saapuvaksi kevään korvalla, ja sen jälkeen villatakin napit toivottavasti mahtuvat taas kiinni.

Kaikkea ei saa kaupasta...

...ei ainakaan paksusta puuvillasta ommeltuja luonnonvalkoisia pussilakanoita, joissa ei ole mitään printtiä/kuviointia/koristetta/satiinia tai saumurilla ommeltuja saumoja pussilakanan ulkopuolella (Täysin käsittämätöntä. Saumat kuuluvat sisäpuolelle piiloon, piste.). Samaan ongelmaan törmäsin edellisen kerran muuttaessani ensimmäiseen omaan kotiini – tuolloin päädyin ompelemaan setin, joka palveli erinomaisesti melkein 25 vuotta ennen hajoamistaan.

Hain kangaskaupasta metritolkulla luomupuuvillaa ja istuin muutaman tunnin tiiviisti ompelukoneen äärellä. Näillä pärjätään toivottavasti seuraavat parikymmentä vuotta.



Ollaan oltu flunssassa ja nukuttu porukalla päiväunia uusissa lakanoissa.

Hyviä aikomuksia*

Tapanani ei ole tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta neulehyllyä siivotessani tuli muutama ajatus mieleen. Ensinnäkin, puran neuleet, jotka eivät tule koskaan valmistumaan, tai joissa hyvä lanka menee hukkaan epäonnistuneen toteutuksen vuoksi.



Operaation ensimmäinen kohde: Akimbo. Erityisen noloa, koska kyseessä oli pienen ystäväporukan yhteisneulonta, ja Tuulia oli värjännyt meille varta vasten langat (ja käyttänyt väri-inspiraationaan ottamaani valokuvaa). En vaan osannut seurata ohjetta, ja purettuani reunuksen neljä kertaa into lopahti. Syvä huokaus. Anteeksi kaverit.



Toinen purkutuomion saanut on tekele on huivi, jonka kudoin juuri ennen pienoismallin syntymää. Lanka on ihanaa Manos Silk Blendiä, eikä värikään ole hassumpi. Huivi on kuitenkin liian pitkä ja aivan liian kapea, joten se on jäänyt käyttämättä. Huokaus ja purkaus.



Muutaman pitkään kesken olleen neuleen ajattelin tehdä valmiiksi, tai ainakin edistää hieman. Kynsikkäitä kudoin viimeksi puolitoista vuotta sitten, toisesta puuttuvat vielä sormet. Jospa ne saisi kevääksi käyttöön? Ihanat robottilapaset saattaisivat hyvinkin valmistua, etenkin kun löysin vasemman lapasen kadoksissa olleen kaavion. Raidallinen alpakkahuivi on ollut lankojen päättelyä vaille valmis ainakin vuoden, ja vihdoin viimein tuli sekin tehtyä - aikaa taisi kulua kokonaiset puoli tuntia.



Entäs sitten kaikkien aikojen ikuisuusprojekti, tilkkupeitto Lett-Lopista? Palasia alkaa olla tarpeeksi, ne pitäisi vain liittää yhteen. Mutta millä värillä? Ja millä tekniikalla? Virkaten vai ommellen? Pitäisikö sittenkin kutoa vielä muutama tilkku? Hölmöintä on, että peitolle olisi oikeasti käyttöä, ja haluaisin kutoa pari muutakin torkkupeittoa - mutta en kyllä aloita uutta peittoa ennen kuin tuo ensimmäinen on valmis!



Muutama neule vaatii hieman korjausta ja säätöä: tasku yhteen, lisää nappeja toiseen, hihojen kaventamista kolmanteen... periaatteessa varsin nopeita toimenpiteitä, mutta kun en vaan saa aikaiseksi. Huokaus. Parille käyttämättä jääneelle neuleelle pitäisi etsiä uusi koti.

Tänä vuonna suunnitelmissa on myös kutoa villatakki tai kaksi itse kehrätystä langasta - kunhan ensin saan ainakin yhden keskeneräisen valmiiksi. Olen myös saanut ohjeita lahjaksi ihanilta ystäviltäni (kiitos murut!), joten useampikin neule odottaa puikoille pääsyä. Rose Red, Owlunder, Captiva wrap, Eisblume, Nightingale, Deep in the forest mittens, Wayfarer ja Just enough ruffles odottavat kaikki vuoroaan - osaan on langatkin valmiina.

En jaksa kauheasti stressata suunnitelmieni kanssa, teen mitä ehdin ja jaksan. Kun on tuo elämäkin tuossa käsitöiden sivussa pyöritettävänä, eikä harrastuksen tarkoitus ole lisätä stressiä vaan poistaa sitä.

*Niillähän se tie helvettiin kuulemma on kivetty.