L'ombre de ton ombre*

Viime syksynä minulla kävi tuuri Eilen tein -blogin arpajaisissa, voitin lahjakortin Titityyhyn. Samoihin aikoihin olin kutomassa Varjo-mysteerihuivia, ja olin kovin ihastunut ohjeen mukana tulleeseen lankaan. Sitä lahjakortilla lisää siis, Madelinetoshin merino lightia sävyssä Charcoal. Varjo-huivi valmistui aikanaan, mutta minua jäi kaihertamaan mielikuva, jonka sain kutoessani ensimmäistä vihjettä. Päätin kutoa Varjon varjon, loivan C-kirjaimen muotoisen suorakaiteen, jollaiseksi kuvittelin mysteerihuivinkin muotoutuvan.



Aloitin huivin joulukuisella Tallinnanmatkalla, kudoin sitä Tukholmanreissulla ja kaikissa mahdollisissa neuletapaamisissa, sillä huivi oli aivan jär-kyt-tä-vän tylsä kudottava. Onneksi lanka oli ihanaa ja seura aina erinomaista, muuten olisin varmaan vaipunut epätoivoon puikkoineni.



Prosessin tylsyydestä huolimatta olen aivan älyttömän tyytyväinen lopputulokseen! Huivi asettuu nätisti harteille, ja kaarevan muotonsa ansiosta se kietoutuu kaulankin ympärille tavallista suorakaidehuivia mukavammin. Tykkään, tykkään! Tykkään niin paljon, että taidan kutoa toisen, sinisistä jämälangoista. Vieläköhän muistan miten tuon tein?



*Huivin nimi on lainaus erään suosikkiartistini huikean kauniista laulusta.

Koristeita

Kohta on kevät (on on), ja sen kunniaksi askartelin muutaman korun. Rannekoru, jonka helmet olen hankkinut aikoinaan Pariisista, tuo mieleen mukavia muistoja:



Pidän kovasti tuosta vihreän sävystä. Toinenkin rannekoru Etsystä tilatuista kivihelmistä (African blue opal):



Kaulakoru helmiäislätkistä, jotka ostin toissa kesänä Billnäsin messuilta, mukavia muistoja näissäkin:



Rintakoru, jota taidan muokata vielä - tuo alaosan helmirimpsu on jotenkin ...liikaa. Mutta lintu on kiva.



Rintarossi Tiimarin huovasta (ohje löytyy täältä), joka on liian iso rintarossiksi. Ehkä se sopisi kesäkassin koristeeksi?



Ja vielä vihreäsävyiset sudenkorentokorvikset (sinisävyiset tein jo aiemmin):



Seuraavalla kerralla taas neuleita, tai dinosauruksia. Molempia on valmiina vino pino.

Kovan onnen teelehtiä

Tammikuun ensimmäisinä päivinä päättelin silmukat villatakista, jonka valmistuminen on ollut pitkä ja kivikkoinen tie. Takki on ensimmäinen itse kehräämästäni langasta kudottu. Villa (BFL-silkki) oli hiukan huopunutta, ja vaikka pyöritin sen karstamyllyn läpi (kahdesti!), ei sen kehrääminen ollut mukavaa. Silkin kiilto ja pehmeyskin oli hävinnyt huopumisen myötä. Olin villan hankkiessani ihan vihreä kehrääjänä, enkä yksinkertaisesti tajunnut, että villa oli huopunutta - tänä päivänä olisin tyynesti jättänyt kehräämättä mokoman tahman. Sinnillä kehräsin kuitenkin puolisen kiloa langaksi. Lanka odotti vuoroaan varastossa pitkään, koska en erityisemmin pitänyt siitä (koska sen kehrääminen oli niin tyhmää, arvasitte varmaan). Viime syksynä, etsiessäni jotain muuta lankavarastostani, törmäsin näihin kovan onnen lankoihin, ja päätin antaa niille mahdollisuuden. Malliksi valikoitui Tea leaves cardigan.



No, ei mennyt ihan putkeen vieläkään. Takista oli tulossa ensin aivan liian iso, sitten liian iso ja vasta kolmannella yrittämällä jokseenkin sopivan kokoinen. Malli on ihan kiva, mutta en ottanut huomioon, että pääntie on aika avara ja tuppaa valumaan olkapäiltä. Tämän pikku seikan huomasin tietenkin vasta takin valmistuttua, ja taas joutui takkiparka muutamaksi viikoksi jäähylle. Yhtenä iltana sitten poimin silmukat kauluksen reunasta, ja kudoin pääntien entistä pienemmäksi. Vähän hassultahan tuo kaulus näyttää, mutta tuskinpa siihen kukaan kiinnittää erityistä huomiota, jos en itse sitä erikseen sormella osoita.



Olin jo sitä mieltä, että takki on aivan epäonnistunut ja joutaa kissalle patjaksi, mutta kummallista kyllä, nyt kun olen sitä muutaman päivän käyttänyt, niin on se kyllä oikeastaan aika kiva. Joten ihan hiljaa hihkun: Katsokaa, uusi villatakki! Itse kehräsin langatkin!

Sinisiä pipoja!

Ei ole näköjään vieläkään sinisten pipojen kiintiö täynnä. Tinderistä ja Talvikista jäi lankaa yli sen verran, että sain niistä pipot itselleni ja miehelleni. Mies toivoi yksinkertaista raitapipoa, joten semmoisen hän sai, sopivasti ensitapaamisemme kymmenvuotispäivänä.



Itselleni kudoin merellisen aaltopipon, aika kiva tuli tästäkin. Tätä kuviota on ollut netti pullollaan tänä talvena, joten pitihän sitä kokeilla. Kudoin molemmat pipot 3,5 mm puikoilla, koska halusin tiiviin pinnan. Ei ole ollenkaan kiva, jos piposta menee tuuli läpi.



Kuvat otettiin aurinkoisena sunnuntaina jäällä. Kyllä talvi on sitten hieno vuodenaika!

Tinder!

Yllätän uudella sinisellä... ei pipolla, vaan villatakilla!



Malli on Jared Floodin Tinder, jota muokkasin surutta itselleni sopivaksi. Alkuperäisessä ohjeessa villatakki kudotaan paloina alhaalta ylös, eli luvassa olisi ollut runsaasti saumojen ompelemista ja langanpäiden päättelyä. Ymmärrän kyllä, että joissain malleissa saumat antavat tukea ja pitävät neuleen ryhdikkäänä, mutta mielestäni tavallinen raglan-villatakki ilman sen kummempia kommervenkkejä ei mitään tukisaumoja tarvitse. Jared varmasti vihaa minua nyt, sillä kudoin omani ylhäältä alaspäin melkein kokonaan pyörönä.



Melkein. Kokeilin ensin myös hihojen kutomista pyörönä, mutta oli pakko purkaa. Kudon nurjan silmukan jotenkin löysemmin kuin oikean (vaikka miten ajatuksen kanssa kiristäisin käsialaa), joten nurja pinta näyttää raidalliselta. Kun siirryin raglan-alun jälkeen kutomaan hihaa pyörönä, oli ero käsialassa niin suuri, että se näytti virheeltä. Niinpä päädyin kutomaan hihat tasoina. Raidallisethan nuo hihat ovat nytkin, vaikka kovasti yritin kutoa tiukkaa nurjaa, mutta näyttävät kuitenkin samanlaiselta koko pituudelta. Sileällä puolella eroa silmukoiden tiheydessä ei niin selvästi huomaa. En ole tarpeeksi perfektionisti hermostuakseni moisesta.



Lanka on Cascade 220 heathers (väri 2448), Villavyyhdistä kuten napitkin. Takki valmistui heti vuoden vaihduttua, mutta kuvia päästiin ottamaan vasta nyt (kiitokset, S ja J!). Pikkuhiljaa valoisampia päiviä kohti!

Mainiota alkanutta vuotta kaikille! Jouduin joulukuun alussa nettitauolle vastoin tahtoani, sillä internet meni rikki. Palveluntarjoaja ei ole vieläkään saanut vikaa korjattua, mutta täällä ollaan taas, lainamokkulalla (kiitos S!). Sinällään tekee ihan hyvää pitää taukoa netissä roikkumisesta (etenkin kun sähköpostiin ja Ravelryyn pääsee puhelimellakin), mutta siinä vaiheessa kun pitäisi muitakin asioita hoitaa niin alkaa kärsivällisyys loppua. Rajansa nettipaastollakin!



Palataan vielä hetkeksi joulutunnelmiin. Kudoin vain yhden joululahjan tänä vuonna, huivin eräälle kultaiselle perheystävälle. Lanka on itsekehrättyä (eteläamerikkalaista villaa Louhittaren luolasta), malli mukaeltu Simplicitas. Keskiosan kudoin ohjeen mukaan, mutta kun tuli reunuksen aika, ei käsillä ollut Kehrääjän käsikirjaa eikä pääsyä nettiin (ohje löytyy siis sekä kirjasta että Ullan sivuilta). Huivi piti kuitenkin saada valmiiksi, joten kudoin reunukseksi tyynesti ainaoikeaa. Ihan kiva siitä tuli noinkin, vaikkei se alkuperäistä ohjetta juuri muistutakaan. Mikä tärkeintä, lahjan saaja ilahtui kovasti ja otti heti huivin käyttöön.



Joulun alla tein myös retken Tallinnaan neuleystävien kanssa. Kävin ensimmäistä kertaa Karnaluksissa, mutta lankaa en sieltä ostanut. Sen sijaan mukaan tarttui pätkä hurjan hienoa ja pehmoista tekoturkista, joka toivon mukaan pikapuoliin muuttuu nallekarhuksi. Pienoismalli pohti joku aika sitten, että on mäyrä, valas, dinoja, pöllö, mutta äiti miksi meillä ei ole yhtään nallea? Hyvä kysymys. Tallinnassa oli kaunista, kylmää ja hauskaa. Kiitokset matkaseuralle vielä tätäkin kautta!

Askartelukaupassa törmäsin kutistemuoviin, ja pakkohan sitä oli ostaa. Lapsena tykkäsin askarrella siitä kaikenlaista, joten piti kokeilla olisiko se yhtä kivaa puuhaa vieläkin. Olihan se, pitää ehkä ostaa muutama arkki lisää. Ihan ensimmäisenä tein rintaneulan:





Saivathan kaikki nyt korvamadon? All together now! Niin kuin näkyy, muovi kutistuu uunissa aika tavalla. Pienoismalli tahtoi piirtää äidille robotin, jota sitten vähän väritin, rintaneula tämäkin:



Eräisiin kemuihin vein tuliaisiksi viiksiä:



Ja joittenkin ihmisten kannattaisi varoa mitä toivovat, muuta en tästä luomuksesta sano:



Muutaman joulupallonkin kudoin, ikivanhoista Pirkka-langan jämistä. Nämä menivät lähilankakaupan joulusomisteiksi:



Ja sitten vaan nenä kohta uutta vuotta ja uusia haasteita! Toivotaan että tästä vuodesta tulee edeltäjäänsä valoisampi. Uudenvuodentinassa näyttäisi olevan lampaan pää, eikä se voi olla huono juttu, eihän?





Hi! We've had some major issues with our internet connection for a month now (well, there's no connection, that's the problem), so if you've sent me email and I haven't replied, please resend your mail - it might have disappeared into the cyberspace. Anyways, I wish you all a happy new year, let's hope it'll be a good one.

Ruuturouvapipo

Ei mulla vieläkään ole tarpeeksi pipoja. Viime viikolla nappasin Villavyyhdistä mukaani kaksi kerää Louhitarta, sävyissä Oliivi ja Valaan laulu. En ollut tuota lankaa aiemmin kokeillut, mutta kudottuani viisi senttiä resoria olin rakastunut. Lanka on ihanan luonteikasta ja rouheaa (suomenlammasta!), todella mukavaa kutoa, värit toistuvat kauniisti ja tätä on pakko saada pian lisää. Suunnitelmissa on kirjoneulevillatakki, kunhan löydän sopivan mallin ja saan päätettyä värit.*



Pipon malli on Garfunkel Hat hieman muokattuna. Jätin pois taitetun resorin, koska tykkään että pipon reuna on sen verran tiukka, ettei tuuli puhalla korviin. Silmukkamäärää muutin myös, koska ohje oli kirjoitettu eripaksuiselle langalle. Tähänkin pipoon oli ihan pakko laittaa muhkea tupsu, mikä melko varmasti tarkoittaa sitä, että tupsut ovat so last season.



Tykkään piposta kovasti! Se on lämmin ja pysyi hyvin päässä pulkkamäessäkin. Laitetaan tähän loppuun vielä vähälumisempi kuva, niin näkyy kuvio vähän paremmin.

*Tämä ei ole sponsoroitu mainos. Tykkään Tuulian värjäyksistä ja Villavyyhdistä niin kovasti, että se on jo vähän noloa.

Pehmeä kuin pupun halaus

Jokunen aika sitten sain valmiiksi kaulurin, kuvien ottamisesta on jo pari viikkoa, ja nyt jo ehdin raportoimaan blogiinkin. On ollut hiukkasen kiirettä!

Mutta se kauluri. Malli on Twisted rib neckwarmer, lanka itsekehrättyä merinoangoraa (Louhittaren luolan värjäämää, ei varmaan yllätä ketään), ja se on iso, lämmin ja pehmeä. Niin iso, että sen saa kieputettua kaulan ympärille kolme kertaa (tai neljä, jos vähän venyttää). Niin lämmin, että pitää olla oikeasti viileää tätä käyttäessä, tai tulee hiki. Niin pehmeä, että Madtoshin merinosta kudottu Varjo-huivi on tämän rinnalla karkea ja raapii kaulaa.



Tykkään! Ja johan se talvikin tuli, yhdessä yössä maailma on muuttunut valkoiseksi. Ihanaa!



Tuo harmaa villatakki taas... oivoi. Takki on kyllä kiva, mutta se on tyhmästi venähtänyt pituussuunnassa (vyötärökavennukset ovat lantion tietämillä). Ja kun vielä omasta ympärysmitasta on muutama sentti kadonnut lenkkipolun varrelle, on takki auttamatta liian iso. Ei kivasti iso kietoutumistakki, vaan "oho, onpa tuolla mummolla iso villatakki"-iso. Taidan näyttää takille kuivausrumpua, ja toivoa parasta.

Kuvista kiitos jälleen ihanalle Marjalle!

Pöllöjä ja pilkkuja

Pienoismallin pöllölapasista tuli niin kivat, että halusin samanlaiset itsellenikin. Lanka on Vuorelman Vetoa, vallan mukavaa peruslankaa. Värivalinnalla yllätin itsenikin, yleensä kun en keltaisesta pidä ollenkaan. Ihan hauskat näistä tuli, mitä nyt aina hätkähdän nähdessäni käsissäni ihan outoa väriä.





Pipoja ei edelleenkään ole tarpeeksi. Kudoin Rowan Cocoon -jämistä peruspipon, valkoisia pilkkuja varten kehräsin nöttösen suomenlammasta paksuksi säikeeksi. Tuli hassu mieliteko laittaa pipoon muhkea tupsu, joten semmoinen tuolla takaraivolla nyt keikkuu. Edellisen kerran olen tainnut käyttää tupsupipoa ala-asteella, mutta silloin pipojen tupsut olivat ainakin kolme kertaa suurempia.

Tavallista hilpeämmät kuvat otti Pienoismalli.

Lämmikettä

Kyllä täällä piirtämisen välissä kudotaankin! Muutama viikko sitten sain valmiiksi tunikan, joka on juuri sopiva neule hiukan viileisiin sisätiloihin. Lanka on ColourMartin merinoangoraa, joka kutoessa oli paperinarua, ja joka kovakouraisen Fairy-pesun jälkeen pörhistyi yhtä suloisen pehmeäksi kuin tuo nyrpeän näköinen kissamummo.



Muokkasin mallia (Idlewood) aika tavalla, sillä ohjeen lanka oli käyttämääni paljon paksumpaa. Jätin pois sinällään ihan söpöt pikku taskut, ja kauluksesta tein paljon ohjeistettua pienemmän. Ohjeen mukainen kaulus oli valtava, eikä se tuntunut kovin käytännölliseltä. Tuommoinen tavallinen väljä poolokaulus toimii mielestäni mainiosti.



Neuletta on tullut käytettyä jo paljon, tykkään! (Vaikka tuo sinisen sävy onkin minulle vähän vieras. Näin sitä taas rikotaan mukavuusalueen rajoja!)



Eikä tässä vielä kaikki! Viikko (tai kaksi) sitten valmistui myös pipo. Lanka on itsekehrättyä corriedalea, minusta tuo navajokerrattu pyöreä lanka sopii oikein hyvin palmikoihin. Malli on Beaumont inspired hat, jota muokkasin aika tavalla. Käyttämäni lanka oli ohjetta ohuempaa (tässä on nyt kyllä toiston tuntua), joten pipo istuu napakasti. Palmikoiden keskelle tulevat pudotetut silmukat jätin pois, koska en halunnut pipooni ilmastointia enkä kirkkoveneitä. Vähän nuo yhdentoista silmukan palmikot paikka paikoin kiristävät, mutta veikkaan, että neulepinta rentoutuu käytössä. Pipon voi vetää syvälle päähän kun oikein tuulee ja pyryttää.



Tavallista laadukkaammat kuvat otti ihana ja taitava Marja, kiitos!

Lämmintä ja pehmeää

Anoppi toivoi kauluria. Kudoin ihan perusmallin (tiedättehän: joustinta tasona, sitten suljettuna, lisätään sopivasti silmukoita, päätellään) suloisen pehmeästä itsekehrätystä merinosilkkikashmirista. Tuli aika kiva. Ja pehmeä. Ja lämmin.



Kyllä, anoppini on sen arvoinen. Olen onnekas.

Talvivarustelua

Pojat tarvitsivat sukkia. Pätkikselle tein retrosukat Regian jämistä (siitä Kaffe Fassetin suunnittelemasta sarjasta), aika kivat:



Pienoismalli valitsi omiin sukkiinsa Louhittaren luolan sukkalankaa:



Pienoismallille kudoin lapaset Louhittaren luolan langasta (ajalta ennen värikarttoja tämäkin):



Pienoismallille kauluri muinaisista Silke Alpacan jämistä (mallina olo ei oikein kiinnostanut):



Mieskin sai uuden pipon, lanka on Debbie Blissin Luxury Aran Tweediä, villatakista ylijäänyt kerä kera mallitilkun riitti mainiosti:



Seuraavaksi jotain kivaa ihan vaan itselleni. Uusi pipo kenties?