sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Huivikausi

Nyt tekee mieli kutoa huiveja, niitä on puikoilla tällä hetkellä vaatimattomasti kolme.

Pari päivää sitten valmistui matkaneuleena ollut pitsi-Baktus:

Lacy baktus

...joka tosin ei ollut ihan nappisuoritus. Jostain kummasta päähänpistosta johtuen kudoin langankierrot kiertäen, joten pitsireiät jäivät aika pieniksi ja vähän hassun näköisiksi. Katsokaa vaikka:

Lacy baktus

Lanka on joskus taannoin Sammalta Ravelryvaihdossa saatua oikein mukavaa Markkalankaa (80% villaa, 20% pellavaa), nätin harmaanvihertävässä sävyssä. Jotenkin huivi ei kuitenkaan ole ihan ominta tyyliäni, mutta eiköhän sille jostain ottaja löydy.

Matkaneule ei ihan valmiiksi asti ehtinyt reissun aikana, mutta mukavia muistoja siihen kutoutui, muun muassa tämmöisiä:

Paard rijden

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kissanpennun massu

Jokseenkin täydellisen sävyistä merinoalpakkaa (70/30) Tuulian väripadasta. Ihanaa, ilmavaa, pehmeää kuin kissanpennun massu.

Merino/alpaca

Hiukan liukasta kehrättävää, mutta ihan hyvin meni kunhan alkuun pääsi. 425 m/200 gr.

Handspun

Isona harmaasta kissanpennusta tulee yhdessä Keväthuuman kanssa Daybreak Shawl.

Handspun

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Hattaralankaa

Villatopsi muuttui hempeäksi hattaralangaksi.

Venetian

Venetian, Pigeonroof Studion värjäämää BFL/silkkiä, 247 m/100 gr. Oikein mukavaa kehrättävää. Kokeilin ensimmäistä kertaa navajo-kertausta, ja tykkäsin sen valssin tahdista kovasti (laskin mielessäni yy-kaa-koo-nee), samoin valmiin langan pyöreydestä.

Venetian

Värit ovat omaan makuuni hiukan liian hempeitä, joten lanka taitaa päätyä lahjaneuleeseen.

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Ylpeyttä, ennakkoluuloa, skumppaa ja villaa

Pride and prejudice spin-along

Viime sunnuntaina eräässä helsinkiläisessä kodissa lauma naisia kutoi, kehräsi, söi hyvin, joi hyvin, kälätti, kikatti, kuolasi ja huokaili koko päivän Ylpeyden ja ennakkoluulon tahdissa.

Pride and prejudice spin-along

Kohonneesta sykkeestä, katkenneista säikeistä ja pudonneista silmukoista syytämme luonnollisesti Mr Darcya.

Pride and prejudice spin-along

A happy thought indeed!

perjantai 28. toukokuuta 2010

torstai 27. toukokuuta 2010

Uutta sukkalankaa

Jokunen aika sitten sain Louhittaren Luolan Tuulialta kasillisen villaa ja lankaa, ja shettiskehruu-urakan valmistuttua pääsin niihin vihdoin käsiksi. Ensimmäisenä rullalle kehrääntyi wensleydalevillaa värissä Rantakivikko.

Lankaa mulle!

Wensleydale on kuituna aivan erilainen kuin aiemmin kehräämäni BFL:t, merinot sun muut. Kuitu on todella pitkää, karkeahkoa, vähän jouhimaista - hetken kesti että sain sen tottelemaan ja lopettamaan sen typerän katkeilun.

Wensleydale

Villa oli totuttelun jälkeen kuitenkin helppoa kehrättävää, ja ilmavaa topsia oli ilo käsitellä. Metrejä kertyi vähän alle 300, eiköhän ne jonkinlaisiin sukkiin riitä.

Wensleydale

Aika nättiä, eikös?

maanantai 24. toukokuuta 2010

Harmaata

Otetaan 700 gr harmaata shetlanninvillaa. Kehrätään, kehrätään ja kehrätään. Ja sitten kehrätään vielä vähän lisää.

Handspun shetland

Vähän alle kaksi kilometriä. Luulisi riittävän villatakkiin.