Lämmikettä

Pidän marraskuusta, hitaasta hämärästä ja verkkaisista päivistä, harmaan sävyistä ja sateen ropinasta kattopeltiä vasten. Viileydestä, villakerroksiin kietoutumisesta, lehtikasoista ja lätäköistä. Marraskuussa lämmikettä tarvitaan muunkin kuin villan muodossa, ja siksi jaankin tässä erään koekeittiöni suosikkiresepteistä. Meillä tätä syödään usein, etenkin niinä päivinä, jolloin ei ehdi käymään kaupassa ja ruoka pitää saada pöytään nopeasti. Linssikastiketta ja riisiä, olkaa hyvät!

Laita riisi kiehumaan. Riisistä tulee parempaa, jos keitinveteen lisää kasvisliemikuution.



Lorauta kylmälle pannulle tilkka öljyä, purista siihen yksi valkosipulinkynsi ja lisää 1 tl jeeraa sekä 2 tl garam masalaa ja pikku ripaus chiliä. Kuumenna mausteita hetki, lisää sitten paketti tomaattimurskaa (Pirkan luomumurska sopii tähän hyvin), vajaa tl sokeria ja saman verran suolaa. Lisää paketti linssejä (käytän yleensä Go Greeniä, niitä, joita ei tarvi liottaa/keittää pitkään). Maista, lisää tarvittaessa suolaa.

Riisi on tällä välin ehtinyt kypsyä, joten perheen voi kutsua pöytään.



Jos haluaa, niin kastikkeen voi toki maustaa tulisemmaksi – meillä tykätään vähän miedommasta. Lisään usein joukkoon kotijuustoa tai halloumia, toisinaan lihasuikaleita tai kasviksia. Toimii kyllä ilmankin. Helppoa, nopeaa ja hyvää arkiruokaa!

Silkkipuutarhan kukkia

Silk Garden -sukista jäi yli muutamia lankanöttösiä, joita en millään raaskinut heittää pois. Päätin virkata langanlopuista kukkia, joista tulikin ihan kivoja – etenkin kun ottaa huomioon, etten oikeasti osaa virkata. Keskelle ompelin siemenhelmiä koristeeksi. Takana on neula kiinnittämistä varten.



Pari kukkasta pidän itse, pari menee lahjaksi. Punaisten Silk Garden -sukkien jämäkerä odottaa hyllyssä vuoroaan...

Leijona helikopterissa

Tiukkapipoäiti ompelee jälleen! Paita pienoismallille Sampsukasta tilatusta hauskasta leijonajoustofroteesta, malli kaupan paidasta. Kiva tuli!



Samaan syssyyn ompelin myös sammarit, kangas Eurokankaan palalaarista, kaava Ottobresta, übersöpö koristenauha Haarlemista Juffvrouw Zonder Zorgenista (ihana puoti, kamalat nettisivut). Kivat tuli näistäkin. Ottobren kaavat ja ohjeet olivat selkeät, mutta housun malli oli oudon leveä – leikkasin kankaan ilman saumanvaroja ja kavensin vielä vähän päälle. Ehkä malli oli tarkoitettu pienille pyöreille hiphoppareille, mutta pitkän ja hoikan pojan yllä ylileveät housut olivat pelkästään hölmön näköiset.



Alkaa olla taas se aika vuodesta, jolloin tarkkojen kuvien ottaminen liikkuvasta kohteesta on hieman haastavaa.

Neuleretriitti 3

Olin yksi niistä onnekkaista, jotka pääsivät viime viikonloppuna Päivölään nauttimaan kutojien ja kehrääjien seurasta. Viikonloppu vierähti kuin siivillä, ja on aina hienoa, kun huomaa silmälasien linssien olevan täynnä ripsivärinsekaisia kyynelroiskeita – vedet silmissä nauramisesta.



En ehkä enää koskaan voi juoda piimää hihittämättä.



Rukkeja oli paikalla lähes kolmekymmentä, eri merkkisiä ja mallisia – täydellinen tilaisuus hankkia kunnon rukkikuume! Onneksi minulla on jo mitä parhain rukki, joten vältyin kiusauksilta. Kamerakuume sen sijaan iski pahemman kerran...



Hämmästyttävä lankazenini jatkui edelleen, en ostanut retriitistä yhtään lankaa/kuitua, vaikka houkutuksia oli pöydän täydeltä. Sen sijaan keskityin kehräämään World of Woolista tilaamaani alpakkasilkkiä. Olin vähän pelännyt kuituun tarttumista, sillä se vaikutti todella liukkaalta ja hankalalta kehrättävältä, mutta käytännössä harmaat haituvat soljuivat rullalle kuin itsestään.



Kuitu muistutti harmaantuneen merenneidon (-mummon?) hiuksia, ja sillä on ikävä taipumus leijua kaikkialle ja peittää ympäröivät pinnat. Kaunista mutta sotkevaa!



Valmiista langasta tuli ihanan pehmeää ja paksua. Pidän erityisesti siitä, miten kovin rustiikkisessa langassa yllättäen onkin silkin hienostunut kiilto.



Paluumatkalla syyssää oli kauneimmillaan:



Suurkiitokset järjestäjille ja mainiolle seuralle!

Lapsellista

Pienoismalli on tullut vanhempiinsa, ja rakastaa kirjoja, kirjastoja ja lukemista. Virallisena ääneenlukijana on ollut hauskaa seurata, miten kutomista ja kehräämistä on vastaantulleissa lastenkirjoissa kuvattu – kuvista huomaa nimittäin aika selvästi, onko kuvittaja itse koskaan kutonut tai kehrännyt. Nyt mukaan valikoituneet kirjat on julkaistu jo 1970-luvulla, sillä uudemmissa lastenkirjoissa ei ilmeisesti enää kudota – tai sitten emme vain ole törmänneet oikeisiin kirjoihin. On tietysti täysin mahdollista, että Virallinen Ääneenlukija valikoi luettavaksi omia lapsuuden lempikirjojaan... mutta ei mennä nyt siihen.

Hollannin ylpeys Nijntje oppi kutomisen taidon isoäidiltään, ja kutoo paikalliseen tapaan puikko kainalossa:



Jasonin äiti miettii kutoisi:



Vuorisen tädillä on sukan kutominen kesken, näyttäisi olevan kiilakantapää tuloillaan – mutta onkohan puikkoja tarpeeksi?



Barbamaman tekniikka on sangen eksoottinen:



Barbalala-tyttären kutominen sen sijaan näyttää varsin kotoiselta (Barbalala näyttäisi muuten olevan vasenkätinen):



Barbamama myös kehrää. En tosin ihan hahmota mihin rukkia tuossa tarvitaan, mutta ehkäpä taustalla on barbakikka, jota en ymmärrä. Barbalalaltakin näyttää värttinöinti sujuvan:



Myyrälle valmistetaan housukangasta, langan kankaaseen kehräävät hämähäkit:



Kuvat ovat kirjoista Dick Bruna: Opa en oma Pluis, Camilla Mickwitz: Jasonin kesä, Astrid Lindgren: Osaa Lottakin ajaa, Annette Tison & Talus Taylor: Barbapapan uusi talo, Barbapapan kirjasto 1 & 2 ja Zdeněk Miler & Eduard Petiska: Myyrän housut.

Iloisia lukuhetkiä!

Pariisinpalpakat

Sain viime keväänä Niinalta Pariisi-aiheisen vaihtopaketin, joka sisälsi Bergère de Francen Lima-lankaa. Langat kertoivat haluavansa isona liiviksi, ja aloitin Tuulian hyväksi todetulla The Tailored Sweater -menetelmällä. Loin silmukat jo keväällä, mutta kuuma kesä hidasti edistymistä – sylillinen alpakkasekoitetta hellesäällä kun ei ole kaikkein virkistävintä ajanvietettä.



Olkapäillä lisäsin runsaasti silmukoita, koska halusin liiviini hassut pienet puhvihihat. Olen ehkä katsellut liikaa historiallisia pukudraamoja.



Hihansuihin ja reunoihin tein kaksinkertaisen vikkeliletin, joka antaa reunalle mukavasti jämäkkyyttä ja estää rullautumisen. Taskuja on vain yksi, koska ei huvittanut kutoa toista.



Muutamia virhearviointeja sattui. Lanka on jopa alpakkasekoitteeksi todella karvaista, joten nuo vikkeliraidat (mielestäni oikein kivat yksityiskohdat) eivät oikein erotu. Sama koskee myös Tuulian ihanasta alpakkatunikasta napattua ideaa laittaa helmiä vikkeliraitojen väliin - eivät ne tuolta haituvien keskeltä erotu ollenkaan! Siellä niitä joka tapauksessa on, uskokaa pois.



Liivistä tuli kuitenkin oikein mukava ja käyttökelpoinen vaate, ja saattaa olla että teen toisen samantapaisen jossain vaiheessa.



Ja sitten jotain ihan muuta. Torstaiaamuna heräsin voimakkaaseen savun hajuun, ja hetken päästä katu olikin täynnä paloautoja. Naapurissa oli yön aikana syttynyt tulipalo, mutta ihme kyllä kukaan ei loukkaantunut, eikä palo päässyt leviämään muihin asuntoihin. Sen verran läheltä liippasi, että säikähdettiin oikein kunnolla. Muistutankin nyt kaikkia tarkistamaan, että palovaroittimissanne on toimivat patterit, ja että palovaroittimia on tarpeeksi. Meille asennnetaan ensi viikolla yksi ylimääräinen eteiseen, koska on parempi herätä palovaroittimeen kuin ei herätä ollenkaan.

Sammaleinen

Osallistuin kesän aikana niponillivaihtoon, ja sain pariltani Thujalta kaunista vornalaista villaa, jonka kehräsin langaksi. Langasta valmistui lämmin, pehmeä pipo:



Tykkään kovasti noista kapeista raidoista ja syksyisen metsän väreistä:



Kiitokset vielä Thujalle ja Tuulialle!