Ihania

Postipoika toi Etsystä tilaamiani Heather Rossin suunnittelemia ihania kankaita.






Oijoi. Uskaltaakohan noista koskaan mitään tehdä?

Jämälankasukkia

Pienoismalli tarvitsi uudet saapassukat kevääksi. Annoin pojan valita itse värit, ja hän nappasi räikeimmät tarjolla olleet langat. Yhdistelmä on jollain tapaa hauskan 70-lukulainen (tulee mieleen lapsuus ja Peppi Pitkätossu -elokuvat), ja mikä tärkeintä, poika on tyytyväinen. Itse en olisi osannut noita kahta väriä yhdistää, mutta yllättäen tykkään lopputuloksesta aika lailla.



Keltainen on jotain perittyä mysteerisukkalankaa, turkoosi Onlinietä.



Mies toivoi paksuja, lämpimiä sukkia. Näihin käytin aikoja sitten Kool-Aidilla värjäämiäni seiskaveikanjämiä, jotain varastosta löytynyttä ketunpunaista sukkalankaa ja pienoismallin peitosta ylijäänyttä Smartia varsiin. Jemmassa on vielä aika monta Kool-Aid-pussia, pitäisiköhän pitkästä aikaa värjätä lankaa?



Sopivanväriset jämät loppuivat tietysti kesken, mutta apu löytyi onneksi neulovan ystävän varastoista. Kiitokset vielä sinne rannan suuntaan!

Traktoreita ja lohikäärmeitä

Ompelin pari trikoopaitaa pienoismallille, kun vanhoista hihat ovat merkillisesti kutistuneet. Näistä tuli aika kivoja!



Poika valitsi itse kankaat, traktori/helikopteri/skootterikangas on muistaakseni Lasten Metsolasta ja lohikäärmeet Sampsukasta. Olen vähän pettynyt traktori/helikopteri/skootterikankaan laatuun, se on samaa ohutta trikoota kuin halvat t-paidat. Lohikäärmeet sen sijaan on painettu mukavan paksulle ja pehmeälle interlock-trikoolle. Kasvunvaraa tuli vähän reilusti, mutta kun tuo poika kasvaa ihan silmissä.



Kaikki ompelukset eivät ole olleet yhtä onnistuneita:



Ottobren kaavoilla tehdystä fleecetakista tuli tolkuttoman iso, vaikka ihan oikean kokoisella kaavalla tein. Ehkäpä se on sopiva ensi keväänä. En tiedä missä mättää, on kai suosiolla uskottava että kaavat eivät ole minua varten.

Arkistojen aarteita

Neulehyllystä löytyi pari vuotta sitten kudottu Woodland shawl, jota en ole käyttänyt kertaakaan. Lanka on ihanan pehmeää Mini Maidenia, mutta sinisen sävy ei ole ihan oikea, ja itse huivi on makuuni liian pieni.



Onneksi miehen sisko ihastui siihen, joten huivi pääsee käyttöön. Mallineule sinällään on kaunis, joten ehkäpä joskus vielä teen huivista isomman, paremman värisen version.



Kaksi vuotta sitten aloitetut kynsikkäätkin valmistuivat viimein. En tiedä mikä niissä kesti, muutama jakso Housea pyörimään ja valmista tuli.



Lanka on Shibui Sockia (väri peony), mukavan kuohkeaa ja pyöreää lankaa, jota en tosin sukkiin tohtisi käyttää. Näistä tuli kivat, ja pääsevät käyttöön kunhan ilmat vähän lämpenevät.



Pari päivää sitten sain myös uuden lelun, jossa onkin aika lailla opiskeltavaa. En lupaa kuvien laadun huimaa parantumista, mutta ainakin kuvaajalla on entistä hauskempaa.

Keittiönpöydän kasvojenkohotus

Meillä on jo vuosia ollut ruma keittiönpöytä. Silmä on siihen valitettavan tottunut, ja useimmiten pöydällä on tavaraa sen verran, ettei itse pöytää juurikaan näe – meidän perheen elämä kun pyörii keittiönpöydän ympärillä. Siinä syödään, luetaan, surffataan, piirretään, ommellaan, askarrellaan. Pöytä on mukavan tukeva, ja aikoinaan todella halpa kirpparilöytö, mutta kuten sanottua, susiruma*, ja myös hiukan väärän kokoinen.



Kaipaamme pidempää ja kapeampaa pöytää, ja löysimmekin jokseenkin täydellisen yksilön Haarlemista. Ainoa este Piet Hein Eekin suunnitteleman pöydän kotiuttamiselle oli hintalappu, 5 000 € pöydästä on hiukkasen liikaa. Toki tuommoisen voisi askarrella itsekin, mutta siihen eivät riitä aika, tilat saati osaaminen. Pitänee odotella että nikkarointitaitoinen ystävämme kotiutuu maailmanympärimatkaltaan...

No, takaisin susirumaan pöytään. Kaapista löytyi kahdet maalinjämät sekä kakkupaperia. Siitä se ajatus sitten lähti.



Kyllä se nyt jonkin aikaa vielä kelpaa.



(*Juu, on se Artekia. Mutta olen sillä tavalla epäisänmaallinen, etten oikein lämpene vaalealle koivuvanerille ja Alvar Aallon muotoilulle. Tsk tsk.)

Laskettu aika...

...olisi ollut tänään. Tosin ajatus, että pienen ihmisen olisi kuulunut viettää kulunut kuukausi kohdussa on lähinnä puistattava, sen verran tukalaksi olo ehti ennen pojan syntymää.



Päivät kuluvat hurjaa vauhtia, eikä pieni ole enää niin kovin pieni. Neuvolan tädin vaaka ja mittanauha tiesivät kertoa uusiksi kriittisiksi mitoiksi 3800 g ja 53 cm. Maito on maistunut!



Äidin aika (saati aivotoiminta) ei ole riittänyt vauvanneuleisiiin, mutta äidillä on ihania, taitavia ystäviä, jotka lahjoivat pientä miestä. Katsokaa mitä ihanuuksia! Sukkia, töppöset, myssy, peitto, haalari, huppupyyhe ja kolme (kolme!) suloista villatakkia. Neulehyllystä löytyy myös erään hyvän haltijakummin lähettämää suloisen pehmoista lankaa poikien neuleita varten.



Olen hirveän kiitollinen ja tippa linssissä hienoista lahjoista, mutta vielä kiitollisempi olen lahjoja kutoneista ystävistä. Kaikkiin näihin mahtaviin ihmisiin olen tutustunut neuleharrastuksen kautta. Kiitos murut, olette ihania!



Kiitokset myös kaikista kauniista kommenteista - en läheskään aina ehdi niihin vastaamaan, mutta luen ja ilahdun jokaisesta:) Iloista naistenpäivää teille kaikille!

Nappi homma

Pidän napeista, ja niitä on kertynyt varastoon jonkin verran. Saatan ostaa kivoja nappeja, vaikka en ostohetkellä tietäisi missä vaatteessa niitä aion käyttää. Aika tavaran kaupitsee!



Lasten myötä söpöjen kangasnappien määrä on moninkertaistunut, vaikka täytyy myöntää, että olen niitä käyttänyt ihan omiinkiin vaatteisiini.



Parhaimmat nappilöydöt olen tehnyt Etsystä, matkoilta ja erään nappikaupan loppuunmyynnistä. Pärjäisin varmasti aika pitkään ostamatta napin nappia.



Vanha nappirasia jäi pieneksi, ja napit muuttivat uuteen tyylikkääseen (konvehti)rasiaan. (Suklaatkin olivat oikein hyviä, kiitos vielä S ja E!)