Ihana Wurm

Sain viime kesänä ihanalta ystävältä lahjaksi kaksi vyyhtiä pehmoista peikeä* Filatura di Crosan kashmirlankaa, jotka toinen ihana ystävä värjäsi minulle paremmin sopivan värisiksi. (Kiitos murut!) Kudoin langasta Wurm-myssyn, ja siitä tuli oikein kiva. Hiukan piti tietysti säätää - käytin ohjetta ohuempaa lankaa, joten silmukkamäärää piti muuttaa ja koska nurjien silmukoitten kutominen ei huvittanut, vaihdoin välillä vain kutomissuuntaa. Näppärää!



Tämä pipo muistuttaa viime kesän hauskimmasta viikonlopusta ja ihanista ystävistä. Mikäpä kashmirin lisäksi voisikaan paremmin lämmittää talvipakkasilla!

*Peike (tai miksi sitä kukin tahtoo kutsua) on väri, joka saa minut näyttämään Tuonelan tienviitalta. Ei hyvä, ei hyvä.

Pehmeitä kömmähdyksiä

Kehräsin jokin aika sitten Pepperpantsin Etsy-kaupasta ostamani merino-silkki-kashmirsekoitusta, ja voi elämä sentään että voi kuitu olla pehmeää! Ja kauniin väristä!



Kevyt vauhtisokeus tosin iski iltamyöhällä: olin hyvän aikaa kerrannut kahta säiettä yhteen, kun alkoi yhtäkkiä tuntua siltä, että värit hailenevat ja olisi sittenkin pitänyt tehdä kolmisäikeistä. No, säikeet poikki ja loput navajokerraten kolmisäikeiseksi. Myöhäinen ilta on tunnetusti todella hyvä aika tehdä suuria muutoksia suunnitelmiin...



No, seuraavana päivänä vyyhditin ja kylvetin langat, ja totesin että oli se kaksisäikeinen kuitenkin oikein kiva. Ja kolmisäikeinen myös. Suunnittelen kutovani langoista suuren huivin, mutta mutta. Jäljellä on vielä kaksi lettiä, enkä osaa päättää kummalla tyylillä ne kehräisin.



Ylimmässä kuvassa kaksi kolmisäikeistä vyyhtiä, seuraavassa kuvassa kaksisäikeinen. Kumpi noista nyt sitten näyttäisi kivemmalta huivina?

Hirmuiset on ongelmat.

D niinkuin dinosaurus

Kolmivuotias on valtavan kiinnostunut dinosauruksista, tunnistaa kymmeniä erilaisia nimeltä* ja dinosauruskirjoja pitää lainata joka ainoalla kirjastoreissulla. Ei siis tullut yllätyksenä, että äidin lelutehtaalta toivottiin dinosaurusta, mieluiten mallia brachiosaurus. Onneksi valinta ei kohdistanut triceratopsiiin, sillä sen kokoaminen olisi ollut ehkä hiukan turhan haasteellista.



No, tuumasta toimeen, vanhat kesähousut palasiksi ja ompelemaan. Aikamoista purkamista ja palasten lisäilyä, levennystä siellä ja kavennusta täällä – kolmiulotteinen hahmottaminen ei ole vahvimpia puoliani. Valmista tuli kuitenkin – vähän vino, mutta aika sympaattinen.



Brachiosaurus on jo päässyt mukaan pelaamaan muistipeliä, kirjastoon ja hiekkalaatikolle. Karvainen keisarinnakin kävi tutkimassa uusimman tulokkaan.



Saisihan niitä leluja tietysti helpommalla kaupasta, juuri viime viikolla näin hurjan söpön stegosauruksen lelukaupassa. Mutta mutta. Niitä kaupan leluja kertyy kuitenkin väistämättä isot kasat, ja meillä suuri osa huvista on se, että yhdessä suunnitellaan lelua, seurataan valmistumista ja lopulta saadaan uusi otus leikkeihin. Haluan, että lapseni oppivat pitämään itse tekemistä tavallisena arkipäivään kuuluvana touhuna, ja vähän isompina innostuisivat itsekin tekemään, rakentamaan ja askartelemaan. Toivoa ainakin on, sillä pienoismalli on jo ilmoittanut haluavansa isojen poikien ompelukoneen ja rukin, kunhan vähän vielä kasvaa.


*Pakko tunnustaa, että ennen lasten tuloa tunnistin tasan tyrannosaurus rexin, mutta nykyään tunnen jo ainakin toistakymmentä dinosauruslajia – oma suosikkini on parasaurolophus. Hurjan mielenkiintoista itse asiassa, ajattelin jossain välissä etsiä käsiini aikuisille tarkoitetun dinosauruskirjan.

Julkineulontaa

...tänään Ruttopuistossa aurinkoisessa kesäsäässä hyvässä seurassa. Kivaa oli!

Surrur sanoo rukki...

...ainakin kolmivuotiaan mielestä. Kehräsin Pigeonroof Studion eli kotoisammin Pulukaton suloisen pehmeää merinosilkkiä, jonka ajattelin yhdistää kahteen muuhun aiemmin kehräämääni merinosilkkiin. En ole varma sopiiko tämä värinsä puolesta niiden kaveriksi, mutta ihan nättiä lankaa tästä tuli. Pulukaton kuiduista tosin on vaikea muuta kehrätäkään.

Katsokaa, on se äitinsä poika:



Kiitokset kaikille ilahduttavista valaskommenteista! Ainakin yksi valas on vielä tehtaalta tulossa, mutta sitä ennen pitää saada valmiiksi eräs toinen eläin.

Tee se itse -valas

You can find the tutorial in English here.

ETA in February 2012: Hi! Nice of you to stop by! There will eventually be an English translation of this tutorial, so please have some patience:)

In the meanwhile, I'm sorry to put up this disclaimer: It's OK to link back to this post, but it is not OK to copy all the photos and the tutorial, or translate it to another another language. Posting this as your own creation is even worse. Making whales for yourself or as gifts is ok, selling them or producing them commercially is so not OK. Would you be happy if you had this happen to something you made and shared on your blog? Didn't think so. Stealing just isn't nice.

Ja mainittakoon sama myös suomeksi: valaitten ompelu omaan käyttöön tai lahjaksi on OK, mutta kaupallinen käyttö ja kopiointi on kielletty. Kuvien ja tutoriaalin kopioiminen ei myöskään ole sallittua.



Denimvalaan ohjeesta tuli useampikin kysely, mikä ilahdutti kovin ja kauhistutti vielä enemmän – en nimittäin tule kovin hyvin juttuun ohjeitten kanssa. Koska Pikkuveli tarvitsi joka tapauksessa oman valaansa (joitain leluja ei todellakaan jaeta veljen kanssa), dokumentoin prosessin kaikkine mutkineen. En kauheasti suunnittele etukäteen, ja lelu muotoutuu tehdessä. Pahoin pelkään, että selostus pikemminkin hämmentää kuin innostaa (ja aiheuttaa päänsärkyä kaikille siistin ompelun ystäville), mutta menköön.

Valaaseen tarvitaan laje vanhoista farkuista, pikkutiplu sinistä puuvillaa silmiä varten, täytevanua, ompelukone, lankaa ja hiukan kärsivällisyyttä.



Aloitetaan leikkaamalla farkunlahkeista valaan selkäpalat (2 kpl), vatsapuoli (2 kpl), pyrstö (2 kpl) ja evät (4 kpl). Vatsapaloissa oikea puoli on farkun nurja puoli.



Vatsapuolen muodon voi kopioida selkäpalasta. Tässä paljastuu, että piirrän kaavat suoraan kankaalle punaisella kuulakärkikynällä.



Ommellaan pyrstöpalat yhteen, käännetään ympäri ja ommellaan muutama koristesauma (tykkään käyttää jotain kankaasta erottuvaa väriä). Sama homma eville.



Ommellaan selkäsauma.



Ommellaan vatsakappaleen saumat kankaan nurjalle puolelle. Sauman pitää kaartua hieman, kappaleen muotoa noudatellen.



Liitetään selkä- ja vatsakappaleet toisiinsa, muistetaan sujauttaa evä kappaleitten väliin.



Käännetään ympäri ja tarkistetaan, että evä on hyvässä asennossa. Ei kiinnitetä huomiota Pienoismallin pöydälle levittämiin omenanpalasiin.



Huomataan, että selkäpuoli on liian pullakka, ja ommellaan uusi sauma.



Kiinnitetään pyrstö selkäkappaleisiin. Todetaan, että vähän vinoon meni, mutta päätetään pitää sitä pikantin persoonallisena yksityiskohtana.



Ommellaan silmät. Tätä varten tarvitaan pyöreä pala puuvillakangasta, joka ommellaan käsin tiuhoin pistoin kiinni hieman evien etupuolelle. Silmät voisi tietty kirjoakin, tai ostaa valmiit kaupasta, mutta tykkään tällä konstilla syntyvistä. Tässä vaiheessa voi ommella myös suuta merkkaavan sauman.



Lisätään musta ja valkoinen tiplu. Ihan tavallinen ompelulanka kelpaa.



Ommellaan vatsanalussauma (ja jätetään pyrstön tienoille kolo täyttämistä varten), ja huomataan, että valaan vatsakin on liian pullakka. Lisätään pari vekkiä lisää, ja uusi sauma.



Käännetään ympäri, täytetään napakasti ja ommellaan käsin kiinni täyttöaukko.





Tadaa! Valas on valmis!



Vertailun vuoksi molemmat valasveljekset yhteiskuvassa, ylempi Pienoismallin ja alempi Pikkuveljen. Hauskasti samannäköiset, ja kuitenkin erilaiset, ihan niinkuin pojatkin.



Tämä kuva taitaa kertoa kaiken oleellisen meidän huushollista:)



Laaduntarkkailija.

En tiedä tuleeko näistä neuvoista hullua hurskaammaksi, mutta jos joku rohkea innostuu valaita ompelemaan, niin niitä olisi oikein kiva nähdä!

Frillaa!

Parahultaisesti äitienpäiväksi valmistui suloisen pehmeä ja lämmin huivi. Ohje on Just enough ruffles, lanka Cascade Cloud 9 (merinoa ja angoraa, oijoi!) - ohje on lahja yhdeltä neuleystävältä, lanka saatu vaihtokaupassa toiselta. Kiitokset vielä, S ja S! Tykkäsin kovasti ohjeesta, siinä on sopivasti koristeellisuutta mutta ei liikaa. Saatanpa kutoa toisenkin jossain vaiheessa.

Muutoin toukokuu on meidän perheessä alkanut hiukan kurjasti:



Pikku potilas pystyy onneksi jo kävelemään, mutta arvatkaapa vaan miten pitkäksi toivelista lelueläimistä on kasvanut!