torstai 15. maaliskuuta 2012

Kilkekassi

New knitting bags

Ylihuomenna on taas keväisen neuleretriitin aika, oi riemua! Olen osallistunut kaikkiin retriitteihin yhtä lukuunottamatta, ja joka kerta olen kaivannut sopivan kokoista kassia villoille, neuleille ja kaikelle muulle oheissälälle. Enpä kaipaa enää!

New knitting bags

Ompelin kassin kavereitten vanhoista farkunlahkeista (kiitos T ja S!). Vaatimuksia oli useita: kassi ei saa olla liian syvä, koska tarvittava on aina pohjimmaisena, eikä liian iso, koska silloin pakkaa mukaan liikaa tavaraa. Veikkaisin, että onnistuin koon määrittämisessä aika hyvin, kassiin mahtuu hyvin kaksi isoa villatopsia ja pari keskeneräistä neuletta sekä vyyhdinpuut.

New knitting bags

Vuorikangas on vanha vauvalakanani, jonka löysin joululomalla vanhempien varastoista. Kangas on mielestäni aivan ihana, vaikka hevosten anatomia on vähintäänkin mielenkiintoista.

New knitting bags

Samaan syssyyn ompelin pari projektipussukkaa Etsystä tilaamistani Heather Rossin kankaista. Mainio tuo Tähkäpää-kuosi!

New knitting bags

En millään malttaisi odottaa huomiseen asti!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Toivepaita

New t-shirt

Pienoismalli peri serkkupojan vanhan tummansinisen paidan, joka oli mielestäni vähän tylsä. Ehdotin pojalle, että voitaisiin painaa siihen joku kuva piristykseksi – ajattelin, että varmaan joku dinosaurus tai monsteri. No, ainakin osittain oikein meni arvaus: "Siinä pitää olla tie ja taloja, ja puita, niin, ja kuu ja tähtiä, ja brachiosaurus." Selvä juttu!

New t-shirt

Paita on kovin mieluinen, ja pari muutakin puseroa odottaa uusia kuvia.

Iso tilkkutyyny on anopin taidonnäyte. Aika hieno, eikö vain?

lauantai 10. maaliskuuta 2012

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Raitapaita

New sweater

Kudoin Pienoismallille kevääksi uuden villapaidan. Malli on omasta päästä, raglania ylhäältä alas. Langat ovat Filatura di Crosan Zaraa (suurkiitokset T!), mukavan pehmeää superwash-merinoa. Tuon oranssin värjäsin itse, alunperin lanka oli vaisun tiilenpunainen. Väristä tuli just sopivan voimakas ja täyteläinen, olen siihen kovin tykästynyt.

New sweater

Sammakkonapit olen tilannut Etsystä aikoja sitten.

New sweater

Jäin perinteiseen raitakoukkuun, joten paita valmistui nopeasti. Vielä yks raita, ja vielä yksi... Kahdeksan kerrosta harmaalla, kaksi valkoisella, oranssit ainaoikeaa. Tekee mieli kutoa lisää raitoja!

New sweater

Poika tykkää paidasta kovasti, ja sehän on tärkeintä. "Äiti, tästä tuli tosi hieno!"

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Sormiharjoituksia 4

Äiti, piirrä sun lempidinosaurus!

Parasaurolophus

Äitihän piirtää.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Neljä

Festivities

Eilen meillä ei juhlittu ystävänpäivää, vaan Pienoismallin nelivuotissynttäreitä. Päivänsankari on edelleen hurjan kiinnostunut dinosauruksista, joten ompelin pojalle lahjaksi pteranodonin.

Pteranodon

Pteranodon

Materiaalina jälleen kerran miehen vanhat sammarit ja muuttama tilkku vanhoista pellavahousuista. Siipien sisällä on kankaaseen käärittyä rautalankaa, pysyvät noin vähän paremmin asennossa.

Fleamarket find

Ohje on peräisin tästä mainiosta kirjasta, jonka löysin Hollannista kirpputorilta viime syksynä. Aivan loistava opus! Ei mitään perinteisiä nalleja ja pupuja, vaan dinosauruksia, liskoja ja lohikäärmeitä, nostalgiseen 1970-luvun tyyliin riemunkirjavista kankaista ommeltuina. Kaavat ja ohjeet ovat varsin vapaamuotoisia, mutta pienellä pähkäilyllä niistä selviää. Tässä vielä kuva kirjan pteronodonista, tuossa etualalla lentelee rhamphorhyncus.

Fleamarket find

Lahja oli mieluinen, ja dinosaurusleluja tilattiin heti lisää – mieluiten "kaikki dinosaurukset ja meren eläimet", mutta siihen eivät taida aika, housunlahjevarasto saati taidot riittää. Mutta melkoisella varmuudella voin luvata, että housunlahkeista ommeltuja dinoleluja nähdään tässä blogissa vielä monen monta kertaa.

Pteranodon

Kakkua leivottiin tietysi myös – ohjeen nappasin Kauhaa ja rakkautta -blogista. Lisäsin täytteeksi banaania ja kermavaahtoa, koska päivänsankarin toiveena oli suklaatäytekakku. Kakku oli tuhtia mutta oikein hyvää. Nelivuotiskakkuun sopii legoukko koristeeksi enemmän kuin hyvin.

Four!

Helmikuu on mielestäni aina ollut vähän tylsä välikuukausi talven ja kevään välillä, mutta nykyään se sujuu paljon mukavammin kaksien synttärien voimin!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sormiharjoituksia 3

Drawing on packaging

Robotti ja nalle pahvipakkaukseen. Näitä joutuu varmaan jokainen pienten lasten äiti tekemään.