Kirjat kansiin

Mies hankki sähköisen kirjavempeleen (mikä lienee suomeksi e-book reader?), ja toivoi sille suojakansia. Divarista parilla eurolla sopivan kokoinen kirja, askartelukaupasta huopaa, kuminauhaa ja liimaa, ja hops, valmista tuli.

Tuttua ja turvallista, tulta ja tappuraa

Nyt jos koskaan ollaan tiukasti mukavuusalueella, avainsanoina TTS, petrooli, villatakki ja ainaoikea. Viime kesän alussa aloitin omatoimi-TTS:llä villatakin Wollmeisen sukkalangasta, värinä oi niin kaunis Neptun. Ajattelin kutoa tylsiä sileitä osuuksia kesäloman auto- ja junamatkoilla, ja sitten lopuksi tehdä helmaan ja hihansuihin hienot palmikot. Sileä osuus valmistuikin nopeasti, mutta sitten meno hyytyi. Suunnittelemani palmikkokuvio oli alunperin kudottu alhaalta ylös pyörönä, ja likimain joka kierroksella tapahtuu jonkinlaista silmukoitten kiepauttelua. Minä taas kudoin takkiani ylhäältä alas ja tasona. Eihän siitä mitään tullut, ja neule joutui jäähylle kuukausiksi. Muutama viikko sitten sisuunnuin, purin pois palmikontekeleet ja kudoin helmaan, hihansuihin ja nappilistoihin sekä pääntielle tyynesti ainaoikeaa. Ratkaisu on mielestäni toimiva, sillä takin väri on niin intensiivinen, että palmikot eivät kuitenkaan olisi saaneet ansaitsemaansa huomiota (jos nyt olisivat edes onnistuneet, mokomat).



Lopputulos on mielestäni onnistunut, mutta itse kutominen oli kyllä aikamoista tahkoamista. Lanka, niin villaa kuin onkin, tuntuu nimittäin puikoilla aivan puuvillalta – enkä pidä puuvillan kutomisesta. Siitä puuttuu täysin villan kimmoisuus ja eloisuus, ja valmis neulekin tuntuu painavalta ja laskeutuu puuvillamaisesti. Väri on kuitenkin niin upea, että kärsimys kannatti.



Keräsin vyyhtejä sieltä täältä, ja valmiista pinnasta huomaa selvästi eron eri värjäyserien välillä. En anna sen häiritä.



Puikkokoko oli 2,75 mm, ja lankaa kului 3,5 vyyhtiä, jos en ihan väärin muista. Napit löytyivät omista varastoista. Ravelryssä takki löytyy nimellä Vonken en vuur (tämän voisi kääntää vaikka tulta ja tappuraa), mikä johtuu siitä, että aloittaessani neuletta piporadioni soitti tauotta belgianpoppia.

Kädet lämpimiksi

Käsinkehrättyä lapaslankaa jäi yli kaksi pientä nöttöstä, joista kudoin kämmekkäät Camp out mittens -ohjeella. Hurjan kiva ohje, mies toivoi itselleen samanlaisia, ja taidanpa kutoa yhdet itsellenkin – tämä pari lähtee lämmittämään syntymäpäiviään viettävän ystävän käsiä.



Kuvista kiitos kaunis lähilankakaupan kauppiaalle:)

Sinivalaan syvänmeren laulu*

Jokunen aika sitten sain Tuulialta kauniin villaletin nimeltään Valaan syvänmeren laulu, jonka kehräsin kerrassaan kivaksi langaksi (60% BFL, 20% silkkiä, 20% firestar. Bling!). Toinen ystävä taas hemmotteli minua lahjoittamalla Stephen Westin Blue whale -huiviohjeen (kiitos A!). Kuten nimistä voi jo päätellä, lanka ja ohje oli tarkoitettu toisilleen.







Käsinkehrätyn kutominen on aina yhtä kiehtovaa, joten ei ihme että huivi valmistui alle viikossa. Pidän huiveista joissa molemmat puolet ovat oikeita puolia, ja mielestäni malli tuo langan hyvin esille. Ensi syksynä tuon voi sitten kietoa kaulaansa:)



*Tiedän toki että ryhävalaat niitä meren laulajia ovat, mutta taiteellinen vapaus otsikoinnissa sallittakoon.

Musteen ja indigon sävyjä

Maaliskuun lopulla lähilankakauppaani Villavyyhtiin tuli myyntiin Ilun musteisen siniseksi värjäämää Aholaidan tilan rouheaa lanoliinista villalankaa. Varomattomasti otin yhden vyyhdin käteeni ja kohta oli syli täynnä villaa, jota en pystynyt laittamaan takaisin hyllyyn. Lanka ilmoitti päättäväisesti haluavansa villatakiksi, mieluiten heti. Suunnitelmissa oli yksinkertainen villatakki isolla kauluksella, omatoimi-Tailored Sweater -menetelmällä.*



Aloitin kutomisen heti samana iltana, ja kudoin vain ja ainoastaan tätä villatakkia, mikä on jokseenkin ennenkuulumatonta, sillä tavallisesti minulla on oikea haaremi keskeneräisiä neuleita. Tasan kuukaudessa tuli valmista! Ihan suunnitelmien mukaista takista ei tullut – kudoin alussa niin tohkeissani, että pääntiestä tuli liian iso suunnittelemalleni kaulukselle. Mutta eipä tuo suuremmin harmita, tykkään tuosta suunnitelma B:stä aika tavalla. Alareunaan tuli ainaoikeaa joustimen sijasta, samoin kaulukseen ja hihansuihin. Sivuilla ja nappilistassa on kierretyin silmukoin kudottua resoria (noita kyljen vauhtiraitoja olen käyttänyt muutaman kerran ennenkin). Napit ovat nekin Villavyyhdistä.





Taskuihin en ole täysin tyytyväinen. Normaalisti poimin taskun alareunan silmukat valmiista neuleesta, ja kudon taskut paikoilleen. Tällä kertaa jätin taskun silmukat apulangalle, ja kudoin lopuksi taskun sisäpuolen. Virhe! Taskuista tuli hiukan liian kapeat, ja paikkakin on vähän väärä. Kyllä noihin silti puhelin ja avaimet mahtuvat, mutta eivät ne niin siistit ole kuin soisin.



Hihoista tein tarkoituksella hiukan ylipitkät, ne voi taittaa siististä kaksinkerroin, mutta jos käsiä palelee pyöräillessä tai lastenvaunuja lykkiessä, hihat voi vetää kämmeniä lämmittämään.





Omasta mielestäni olin aika hurja, kun turvallisen petrolinsinisen sijasta valitsin musteista indigonsinistä lankaa (siis aivan eri sinisen sävy! hui!), mutta kuten mieheni totesi, takki näyttää aika samalta kuin muutkin villatakkini. Joku ikävämpi ihminen voisi moittia tylsäksi, mutta pidän enemmän versiosta "olen löytänyt oman tyylini ja pidän siitä kiinni".





*Olen kutonut tuolla mainiolla menetelmällä jo niin monta villatakkia, etten enää käytä ohjelmaa silmukoitten laskemiseen. Mallitilkusta lasken alun silmukat, ja loppu sujuu sovittamalla ja maalaisjärjellä. Suosittelen menetelmää lämpimästi kaikille, jotka pitävät istuvista neuleista ja inhoavat saumojen ompelemista.

Sormiharjoituksia 6

Kevättä ja onnenkantamoisia

Meidän perhe vietti pääsiäisen Hollannin mummolassa. Mukavan keväistä, leppoisaa menoa, parit perhejuhlat, piknik ja karitsojen paijailua.



Paikallinen hyväntekeväisyyskirppis, josta aina löytää jotain kivaa, tarjosi kaikkien aikojen löydön: lapsille kaksi hienoa satukirjaa, ritarikorttipeli, todella makea 70-luvun domino...



...sekä täysin toimiva Louëtin S10-rukki, kympillä. Kyllä, kympillä.



Rukki on valmistettu tammikuussa 1979, ja se saa uuden kodin erään kivan tulevan kehrääjän luota. Pahaa-aavistamaton ystävä mainitsi kerran olevansa pikkuisen kiinnostunut kehräämisestä ja pitävänsä Louëtin rukkien ulkonäöstä, joten eipä kauaa tarvinnut miettiä rukin uutta osoitetta. Olen aika tyytyväinen pakkaustetrikseeni, sain nimittäin neljän hengen kamppeet ja rukin mahtumaan kahteen matkalaukkuun, ilman ylipainoa.



Rukit omajailevat sohvan takana sulassa sovussa. Kirppisrukki on hiottu, ja kunnostaminen on jäänyt syystä tai toisesta kesken. Fiep tuolla taka-alalla on selvästi tummempi. Olen vieläkin ihan täpinöissäni tuosta löydöstä!



Pikkupätkänkin mielestä rukin kokoaminen oli mahtavan hauskaa.