perjantai 7. syyskuuta 2012
Tunnustukseen liittyvät seuraavat säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Harakan laulujen Minna ojensi tämmöisen kivan lappusen, kiitokset! Annan lappusen eteenpäin seuraaville ilahduttaville blogeille:
Poni syö lankarahani
Outo lintu linnassa
Kottby
Villaviidakko
Puikot hyppysissä
keskiviikko 5. syyskuuta 2012
Still light

Still light valmistui jokunen aika sitten, ja siitä tuli juuri niin kiva kuin toivoinkin!

Lanka on merino-jakki-mohair-silkkisekoitetta ColourMartilta, kudottu 2,75 mm puikoilla pitkään ja hartaasti. ColourMartin langoille tyypilliseen tapaan lanka tuntui kutoessa paperinarulta, mutta ronskin pesun jälkeen se pehmeni ja pörhistyi huomattavasti. Pitkään pohdin, että tohdinko tätä mallia itselleni kutoa – ajattelin että sen sopivan vain hentoisille pajunvitsoille. Onneksi satuin näkemään kauniita versioita muutaman tavallisen kokoisen ihmisen yllä, joten rohkaistuin aloittamaan omani.

Järkyttävän tylsä kudottavahan tämä oli, loputonta sileää pienillä puikoilla – mutta ihan täydellinen matkaneule, etenkin autoon (loputtoman sileän kutominen ympäriympäriympäri on toisaalta kyllä rentouttavaa). Noudattelin ohjetta melko tarkkaan, mitä nyt hihoja kaventelin vähän enemmän ja sivuilla levensin vähemmän, ja taskut aloitin neuvottua myöhemmin. Muutaman lyhennetyn kerroksenkin tein. Pääntietä olisi pitänyt muokata syvemmäksi, mutta siinä uuden neuleen alkuhuumassa unohtui mokoma pikkuseikka. Huomasin virheeni vasta kuherruskuukauden loputtua, ja siinä vaiheessa en todellakaan edes harkinnut purkamista. Taskujen rakenne on mainio, sitä voisin käyttää toisenkin kerran. Niskan nappi on myös hieno pieni yksityiskohta.

Äitienpäivälahjakoru sopii tähän neuleeseen just eikä melkein.

Ilmassa on jo lupaus syksystä, mutta vähän viileämpää saisi olla – tämä Still light on nimittäin todella lämmin. Kuvista kiitos lähilankakaupan Rouva Kauppiaalle:)
Tunnisteet:
2012,
colourmartin kanta-asiakas,
neule,
valmista
lauantai 1. syyskuuta 2012
tiistai 28. elokuuta 2012
lauantai 25. elokuuta 2012
Neulegraffiteja Ruttopuistossa

Eilen Ruttopuistossa puiston puut saivat villaa ylleen. Kannattaa käydä katsomassa!



Koivuksi naamioitunut vaahtera:

Yksi puista on puettu ystäväni kokoamiin punaisiin neuleisiin, teemana oli Se Oikea. Jos tarkasti katsoo, niin siellä joukossa näkyy minunkin kutomani sydän:)


Tykkään tämmöisistä tapahtumista!
perjantai 24. elokuuta 2012
Linnanneitoviikonloppu


Viime viikonlopun vietin kehräten hyvässä seurassa sangen merkillisessä linnassa metsän keskellä. Kierreportaita ylös alas juostessa tuli mieleen, että entisajan linnanneidoilla taisi olla aika hyvä kunto.

Kehräsin lomatauon jälkeen kaksi lettiä villaa langaksi, ensin Louhittaren Luolan eteläamerikkalaista villaa (150 gr, 410 m, kaksisäikeinen):

Tästä ajattelin kutoa lahjahuivin eräälle sinisestä pitävälle perheystävälle, malli vain on vielä mietinnässä. Toinen lanka on ihan ensimmäisiä ostamiani villoja, Limegreenjellyn värjäämää merinokashmirsilkkiä (100 gr, 130 m, kaksisäikeinen):

Pehmeää. Tästä on tulossa kauluri anopille (kyllä, anoppi on kiva).

Kiitokset kaikille linnanneidoille mukavasta viikonlopusta, ja erityiskiitos järjestelyistä, M!
tiistai 21. elokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




