tiistai 8. tammikuuta 2013

Lankavaraston vuosikatsaus

Stash 2013

On taas se aika vuodesta, kun kippaan lankavarastoni olohuoneen matolle, ja jännitän onko langan määrä kasvanut vai vähentynyt (täältä löytyvät viime- ja toissavuotiset raportit). No, onhan sitä, lankaa. Kaikenlaista kivaa, ja vain ihan muutama kerä, jonka kohtalosta en ole ihan varma. Veikkaan, että lankaa on suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten, tarkkoja kilomääriä en ole viitsinyt punnita. Pienoismalli totesi lankakeriä järjestellessään "sulla on kyllä tosi paljon lankaa äiti, sun varmaan ikinä tarvitse ostaa lisää lankaa, tässä on kyllä aivan tarpeeksi". Mistä tuo poika tuommoisia ajatuksia on saanut päähänsä, kysyn vaan!

Yarrrn!

Lempiväritkin ovat ihan samoja kuin vuosi (ja kaksi, kolme, neljä...) sitten, mitä sitä hyviä hylkäämään. Se hyvä puoli tässä siivousoperaatiossa on, että keksii kaikenlaisia uusia ideoita vanhoille langoille. Nytkin kerin yhdet ikivanhat kasvivärjätyt lapaslangat valmiiksi, mutta mitenköhän käy suunnitellulle villatakille, kun tuholaiset ovat nakertaneet lankoja? Katsokaa nyt:

Help! Yarn eating dinosaurs!

Käsinkehrätyt harmaatkin olivat vaarassa, mutta sain ne pelastettua viime hetkellä:

Help! Yarn eating dinosaurs!

Kuituvarastoni on selvästi kutistunut:

Fibre stash

Sehän on pikkuruinen! Onneksi meillepäin on matkalla pari nättiä lettiä varastoa lihottamaan. Sitäkö se uudenvuodentinan lampaanpää tiesi?


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Sormiharjoituksia 29

.

Pulkannaruun tarttunut lehmuksenoksa. Kuivien oksanpätkien piirtely on rentouttavaa, suosittelen kokeilemaan.

torstai 3. tammikuuta 2013

-27°C

Mainiota alkanutta vuotta kaikille! Jouduin joulukuun alussa nettitauolle vastoin tahtoani, sillä internet meni rikki. Palveluntarjoaja ei ole vieläkään saanut vikaa korjattua, mutta täällä ollaan taas, lainamokkulalla (kiitos S!). Sinällään tekee ihan hyvää pitää taukoa netissä roikkumisesta (etenkin kun sähköpostiin ja Ravelryyn pääsee puhelimellakin), mutta siinä vaiheessa kun pitäisi muitakin asioita hoitaa niin alkaa kärsivällisyys loppua. Rajansa nettipaastollakin!

Handspun scarf

Palataan vielä hetkeksi joulutunnelmiin. Kudoin vain yhden joululahjan tänä vuonna, huivin eräälle kultaiselle perheystävälle. Lanka on itsekehrättyä (eteläamerikkalaista villaa Louhittaren luolasta), malli mukaeltu Simplicitas. Keskiosan kudoin ohjeen mukaan, mutta kun tuli reunuksen aika, ei käsillä ollut Kehrääjän käsikirjaa eikä pääsyä nettiin (ohje löytyy siis sekä kirjasta että Ullan sivuilta). Huivi piti kuitenkin saada valmiiksi, joten kudoin reunukseksi tyynesti ainaoikeaa. Ihan kiva siitä tuli noinkin, vaikkei se alkuperäistä ohjetta juuri muistutakaan. Mikä tärkeintä, lahjan saaja ilahtui kovasti ja otti heti huivin käyttöön.

Päivä Tallinnassa

Joulun alla tein myös retken Tallinnaan neuleystävien kanssa. Kävin ensimmäistä kertaa Karnaluksissa, mutta lankaa en sieltä ostanut. Sen sijaan mukaan tarttui pätkä hurjan hienoa ja pehmoista tekoturkista, joka toivon mukaan pikapuoliin muuttuu nallekarhuksi. Pienoismalli pohti joku aika sitten, että on mäyrä, valas, dinoja, pöllö, mutta äiti miksi meillä ei ole yhtään nallea? Hyvä kysymys. Tallinnassa oli kaunista, kylmää ja hauskaa. Kiitokset matkaseuralle vielä tätäkin kautta!

Askartelukaupassa törmäsin kutistemuoviin, ja pakkohan sitä oli ostaa. Lapsena tykkäsin askarrella siitä kaikenlaista, joten piti kokeilla olisiko se yhtä kivaa puuhaa vieläkin. Olihan se, pitää ehkä ostaa muutama arkki lisää. Ihan ensimmäisenä tein rintaneulan:

Shrinky dink yellow submarine

Shrinky dink yellow submarine

Saivathan kaikki nyt korvamadon? All together now! Niin kuin näkyy, muovi kutistuu uunissa aika tavalla. Pienoismalli tahtoi piirtää äidille robotin, jota sitten vähän väritin, rintaneula tämäkin:

Kutistemuovihupia

Eräisiin kemuihin vein tuliaisiksi viiksiä:

Kutistemuovihupia

Ja joittenkin ihmisten kannattaisi varoa mitä toivovat, muuta en tästä luomuksesta sano:

Kutistemuovihupia

Muutaman joulupallonkin kudoin, ikivanhoista Pirkka-langan jämistä. Nämä menivät lähilankakaupan joulusomisteiksi:

Joulupalloja

Ja sitten vaan nenä kohta uutta vuotta ja uusia haasteita! Toivotaan että tästä vuodesta tulee edeltäjäänsä valoisampi. Uudenvuodentinassa näyttäisi olevan lampaan pää, eikä se voi olla huono juttu, eihän?

Lampaanpäätina



Hi! We've had some major issues with our internet connection for a month now (well, there's no connection, that's the problem), so if you've sent me email and I haven't replied, please resend your mail - it might have disappeared into the cyberspace. Anyways, I wish you all a happy new year, let's hope it'll be a good one.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Ruuturouvapipo

Uusi pipo!

Ei mulla vieläkään ole tarpeeksi pipoja. Viime viikolla nappasin Villavyyhdistä mukaani kaksi kerää Louhitarta, sävyissä Oliivi ja Valaan laulu. En ollut tuota lankaa aiemmin kokeillut, mutta kudottuani viisi senttiä resoria olin rakastunut. Lanka on ihanan luonteikasta ja rouheaa (suomenlammasta!), todella mukavaa kutoa, värit toistuvat kauniisti ja tätä on pakko saada pian lisää. Suunnitelmissa on kirjoneulevillatakki, kunhan löydän sopivan mallin ja saan päätettyä värit.*

Uusi pipo!

Pipon malli on Garfunkel Hat hieman muokattuna. Jätin pois taitetun resorin, koska tykkään että pipon reuna on sen verran tiukka, ettei tuuli puhalla korviin. Silmukkamäärää muutin myös, koska ohje oli kirjoitettu eripaksuiselle langalle. Tähänkin pipoon oli ihan pakko laittaa muhkea tupsu, mikä melko varmasti tarkoittaa sitä, että tupsut ovat so last season.

Uusi pipo

Tykkään piposta kovasti! Se on lämmin ja pysyi hyvin päässä pulkkamäessäkin. Laitetaan tähän loppuun vielä vähälumisempi kuva, niin näkyy kuvio vähän paremmin.

*Tämä ei ole sponsoroitu mainos. Tykkään Tuulian värjäyksistä ja Villavyyhdistä niin kovasti, että se on jo vähän noloa.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Kimallusta

Bling

Jokunen aika sitten tein ystävälle oravannahkoina avainketjun. Ketjussa on sekalainen kokoelma vähän kaikkea, makeanveden-, siemen-, lasi-, luonnonkivi- ja emalihelmiä, ja kimaltavia fasettihiottuja. Kokonaisuus sanoo aika isosti BLING!

Bling

Meillä on ketjun kantajan kanssa aika erilaiset värimaailmat, mutta oli vaihteeksi hauskaa rakentaa kokonaisuutta ihan omien mieltymysten ulkopuolelta.

Bling

Muutama viikko sitten olimme juhlimassa ystäväpariskunnan häitä, ja tein juhlamekon kaveriksi kaulakorun sinisävyisistä makeanveden helmistä. Helmien välissä on muutama fasettihiottu helmi, jotka ihan vienosti kuiskaavat bling.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

perjantai 30. marraskuuta 2012

Pehmeä kuin pupun halaus

Handspun merino/angora cowl

Jokunen aika sitten sain valmiiksi kaulurin, kuvien ottamisesta on jo pari viikkoa, ja nyt jo ehdin raportoimaan blogiinkin. On ollut hiukkasen kiirettä!

Mutta se kauluri. Malli on Twisted rib neckwarmer, lanka itsekehrättyä merinoangoraa (Louhittaren luolan värjäämää, ei varmaan yllätä ketään), ja se on iso, lämmin ja pehmeä. Niin iso, että sen saa kieputettua kaulan ympärille kolme kertaa (tai neljä, jos vähän venyttää). Niin lämmin, että pitää olla oikeasti viileää tätä käyttäessä, tai tulee hiki. Niin pehmeä, että Madtoshin merinosta kudottu Varjo-huivi on tämän rinnalla karkea ja raapii kaulaa.

Handspun merino/angora cowl

Tykkään! Ja johan se talvikin tuli, yhdessä yössä maailma on muuttunut valkoiseksi. Ihanaa!

Handspun merino/angora cowl

Tuo harmaa villatakki taas... oivoi. Takki on kyllä kiva, mutta se on tyhmästi venähtänyt pituussuunnassa (vyötärökavennukset ovat lantion tietämillä). Ja kun vielä omasta ympärysmitasta on muutama sentti kadonnut lenkkipolun varrelle, on takki auttamatta liian iso. Ei kivasti iso kietoutumistakki, vaan "oho, onpa tuolla mummolla iso villatakki"-iso. Taidan näyttää takille kuivausrumpua, ja toivoa parasta.

Kuvista kiitos jälleen ihanalle Marjalle!