Kovan onnen teelehtiä

Tammikuun ensimmäisinä päivinä päättelin silmukat villatakista, jonka valmistuminen on ollut pitkä ja kivikkoinen tie. Takki on ensimmäinen itse kehräämästäni langasta kudottu. Villa (BFL-silkki) oli hiukan huopunutta, ja vaikka pyöritin sen karstamyllyn läpi (kahdesti!), ei sen kehrääminen ollut mukavaa. Silkin kiilto ja pehmeyskin oli hävinnyt huopumisen myötä. Olin villan hankkiessani ihan vihreä kehrääjänä, enkä yksinkertaisesti tajunnut, että villa oli huopunutta - tänä päivänä olisin tyynesti jättänyt kehräämättä mokoman tahman. Sinnillä kehräsin kuitenkin puolisen kiloa langaksi. Lanka odotti vuoroaan varastossa pitkään, koska en erityisemmin pitänyt siitä (koska sen kehrääminen oli niin tyhmää, arvasitte varmaan). Viime syksynä, etsiessäni jotain muuta lankavarastostani, törmäsin näihin kovan onnen lankoihin, ja päätin antaa niille mahdollisuuden. Malliksi valikoitui Tea leaves cardigan.



No, ei mennyt ihan putkeen vieläkään. Takista oli tulossa ensin aivan liian iso, sitten liian iso ja vasta kolmannella yrittämällä jokseenkin sopivan kokoinen. Malli on ihan kiva, mutta en ottanut huomioon, että pääntie on aika avara ja tuppaa valumaan olkapäiltä. Tämän pikku seikan huomasin tietenkin vasta takin valmistuttua, ja taas joutui takkiparka muutamaksi viikoksi jäähylle. Yhtenä iltana sitten poimin silmukat kauluksen reunasta, ja kudoin pääntien entistä pienemmäksi. Vähän hassultahan tuo kaulus näyttää, mutta tuskinpa siihen kukaan kiinnittää erityistä huomiota, jos en itse sitä erikseen sormella osoita.



Olin jo sitä mieltä, että takki on aivan epäonnistunut ja joutaa kissalle patjaksi, mutta kummallista kyllä, nyt kun olen sitä muutaman päivän käyttänyt, niin on se kyllä oikeastaan aika kiva. Joten ihan hiljaa hihkun: Katsokaa, uusi villatakki! Itse kehräsin langatkin!

Villaa

Rukki on pyörinyt ahkerasti viime aikoina. Ensin ystävältä perittyä, Tuulian värjäämää merino-nylonia ketjukerrattuna (100 gr/240 m):



Lanka on pehmoista ja kuohkeaa, taidanpa kutoa siitä kotisukat. Sitten Three Waters Farmin böffiä, kaksisäikeistä tämäkin (100 gr/160 m):



Oikein kivaa kehrättävää (vaikka posti taisikin kulkea soutuveneellä Atlantin yli), mutta väri ei sopinutkaan suunnittelemaani projektiin. No, onneksi langalle löytyi helposti uusi koti.



Tämä lanka puolestaan sopi suunnittelemaani projektiin täydellisesti! Keväisen vihreää kaksisäikeistä böffiä ystävän varastoista (kiitos vielä J!), (100 gr/190 m). Tämän langan olen jo ehtinyt kutomaankin, mutta siitä lisää myöhemmin. Mitähän sitä seuraavaksi polkaisisi rullalle?

Sormiharjoituksia 30

Äiti! Et oo pitkään aikaan piirtäny dinoja!

Puupalloja pannun alle

Aikoja sitten näin Ferm Livingin sivuilla kivan korkkipalloista tehdyn pannunalusen, johon ihastuin kovin. Pannunalunen muistui mieleen joululomalla, kun näin eräässä askartelupuodissa mahtavia isoja puupalloja. Kotiin palattuani löysin Pinterestin kautta kiinnostavan tuntuisen patinointimenetelmän, jota piti heti päästä kokeilemaan.



Ensin puupallot kastellaan tymäkällä mustalla teellä, ja annetaan kuivua. Seuraavaksi palloihin sivellään etikkaa, jossa on liotettu vuorokauden verran teräsvillaa. Simsalabim, pallot muuttuvat kauniin harmaiksi (älkää kysykö miksi). Piristykseksi värjäsin pari palloa punajuurella, kun olin niistä juuri ruokaa laittamassa. Lopuksi hankasin kaikkien pallojen pintaan huonekaluvahaa.



Vedin pallojen läpi nahkanarua, ja tadaa! Pannunalusia!

Sinisiä pipoja!

Ei ole näköjään vieläkään sinisten pipojen kiintiö täynnä. Tinderistä ja Talvikista jäi lankaa yli sen verran, että sain niistä pipot itselleni ja miehelleni. Mies toivoi yksinkertaista raitapipoa, joten semmoisen hän sai, sopivasti ensitapaamisemme kymmenvuotispäivänä.



Itselleni kudoin merellisen aaltopipon, aika kiva tuli tästäkin. Tätä kuviota on ollut netti pullollaan tänä talvena, joten pitihän sitä kokeilla. Kudoin molemmat pipot 3,5 mm puikoilla, koska halusin tiiviin pinnan. Ei ole ollenkaan kiva, jos piposta menee tuuli läpi.



Kuvat otettiin aurinkoisena sunnuntaina jäällä. Kyllä talvi on sitten hieno vuodenaika!

Elämäni villapaidat

Viime sunnuntaina ruotsinlaivan hytissä aloin pohtia kuinka monta villapaitaa (tai -takkia) olen elämäni aikana kutonut. Ravelryn aikana kudotut olen dokumentoinut huolellisesti, mutta Ravelryn tiedot alkavat heinäkuusta 2007, ja aloitin villapaitojen kutomisen aika paljon sitä ennen. Kaivoin esiin muistikirjani, ja aloitin muistelun ihan ensimmäisestä koskaan kutomastani paidasta (olin muistaakseni kahden- tai kolmentoista vanha). En muista miksi halusin kutoa villapaidan, tai kuka minua neuvoi, mutta äitini varastoista löytyi tarpeeksi harmaata villasekoitetta ja pikku kerät vaaleanpunaista ja persikkaa (kyllä kyllä, se oli kovasti trendikäs väri joskus vuonna 1984), ja pääsin aloittamaan. Olin aiemmin kutonut koulun käsityötunnilla pakolliset sukat ja lapaset, varmaan huivinkin, mutta mitään sen suurempaa en ollut tehnyt. Tuskin tein mallitilkkua, kunhan loin silmukat suorille metallipuikoille ja päästelin menemään. Paidan pintaneule oli vaihteleva, tein sileälle pohjalle ainaoikein-raitoja, ja tosiaan muutaman raidan vaaleanpunaista ja persikkaa rintamukseen. En osannut päätellä silmukoita kunnolla, joten pääntie oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Kudoin neljä suorakaidetta ja ompelin ne yhteen - ei mitenkään tavatonta, 80-luvun vaatteilla oli yleensä taipumus muistuttaa laatikkoa. Olin paidasta kauhean ylpeä ja pidin sitä paljon. Harmi ettei siitä ole kuvia.

Tässä kooste hytissä muistiin kirjatuista neuleista. Kuohuviinillä ja hyttikaraokella on osuutta piirrosten huteruuteen.







Nuo ensimmäiset paidat on kaikki kudottu paloina suorilla puikoilla, kun en muusta tiennyt. Äitini ei harrastanut kutomista, joten häneltä en saanut neuvoja (kummallista kyllä, äidilläni oli silti ihan reilun kokoinen lankavarasto). En muista kuka minut auttoi alkuun, voi olla että omin päin tein. Ensimmäisen kerran kudoin pyöröpuikoilla lukiossa, kämppäkaverini innostamana. En silti muuttanut tapojani ennen kuin paljon myöhemmin, ja nykyään en edes omista suoria puikkoja (ja saumojen ompelemista inhoan yhtä paljon kuin ennenkin).

Huvin vuoksi tein myös koosteet myös myöhemmistä tuotoksista, tässä ennen vuotta 2000 kudotut paidat (muutama näistä esiintyy luonnoskirjassakin):



Rakastin tuota pallokuvioista paitaa! Haluaisin oikeastaan kutoa sen uudelleen, paremmin muotoiltuna ja hiukan eri värisenä. Mallikuvio on Kaffe Fassetilta (kopioin sen Taideteollisuusmuseon näyttelyssä esillä olleesta paidasta), samoin kuin hervottoman kirjoneulevillatakin. Kudoin sen ystävälleni, ja käytin siihen kaikki mahdolliset langanloput. Eri värejä oli ainakin 75.

Sitten hypätään vuosiin 2006-2007. Välissä oli useampi villaton vuosi, tapahtui ikäviä asioita ja löysin kutomisen uudestaan vasta kun elämä muuttui valoisammaksi. Olin nähnyt Flickrissä kuvia Noro-langoista, ja rohkeasti tilasin jostain brittiläisestä nettilaupasta (olisko ollut Cucumberpatch?) paidallisen Silk Gardenia. Olin saman tien koukussa.



Vuosina 2008-2009 perhe kasvoi ihanalla Pienoismallilla, ja kudoin muutaman pikkuisen nutun pikkuiselle poikaselle. Muokkasin edellisessä kuvassa nähdystä Kureyon-villapaidasta villatakin, joka on edelleen käytössä.



Vuodesta 2010 tähän päivään. Pätkis syntyi niin reilusti etuajassa, etten ehtinyt kutoa pojalle mitään, mutta onneksi ihanat ystävät lahjoivat poikaa kauniilla neuleilla. Hauskaa seurata hiusten pituuden ja värin vaihtelua vuosien varrella - neuleiden väreissä kun tuota vaihtelua ei suuremmin ole.



Jos oikein lasken, niin 54 paitaa olen kutonut elämäni aikana - tosin olen ihan varma, että unohdan jonkun neuleen, ei voi kaikkia muistaa. Yksi villatakki odottaa pingotusta ja kuvia, joten se ei tähän katsaukseen ehtinyt mukaan. Tahti on vain kiihtynyt viime vuosina, mikä johtuu varmasti suurelta osin Ravelryn ja kanssaneulojien tuomasta innoituksesta. Suurin osa paidoista on yksinkertaisia ja yksivärisiä (vaikka on minulla näköjään ollut palmikko- ja kirjoneulekausikin), koska sellaisia käytän mieluiten. En ole juurikaan valmiista ohjeista kutonut, mutta eipä tuommoisiin perusjuttuihin mitään ohjetta tarvitse. Raitapaidasta olen haaveillut jo pidempään, joten taitaa olla korkea aika kutoa semmoinen. Käsinkehrättyäkin on varastossa parin paidallisen verran, enkä ole aikoihin kutonut palmikoita tai kirjoneuletta... Tekee kuulkaa mieli aloittaa uusi villatakki!

Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella? Millainen villapaitahistoria sinulla on?

Tinder!

Yllätän uudella sinisellä... ei pipolla, vaan villatakilla!



Malli on Jared Floodin Tinder, jota muokkasin surutta itselleni sopivaksi. Alkuperäisessä ohjeessa villatakki kudotaan paloina alhaalta ylös, eli luvassa olisi ollut runsaasti saumojen ompelemista ja langanpäiden päättelyä. Ymmärrän kyllä, että joissain malleissa saumat antavat tukea ja pitävät neuleen ryhdikkäänä, mutta mielestäni tavallinen raglan-villatakki ilman sen kummempia kommervenkkejä ei mitään tukisaumoja tarvitse. Jared varmasti vihaa minua nyt, sillä kudoin omani ylhäältä alaspäin melkein kokonaan pyörönä.



Melkein. Kokeilin ensin myös hihojen kutomista pyörönä, mutta oli pakko purkaa. Kudon nurjan silmukan jotenkin löysemmin kuin oikean (vaikka miten ajatuksen kanssa kiristäisin käsialaa), joten nurja pinta näyttää raidalliselta. Kun siirryin raglan-alun jälkeen kutomaan hihaa pyörönä, oli ero käsialassa niin suuri, että se näytti virheeltä. Niinpä päädyin kutomaan hihat tasoina. Raidallisethan nuo hihat ovat nytkin, vaikka kovasti yritin kutoa tiukkaa nurjaa, mutta näyttävät kuitenkin samanlaiselta koko pituudelta. Sileällä puolella eroa silmukoiden tiheydessä ei niin selvästi huomaa. En ole tarpeeksi perfektionisti hermostuakseni moisesta.



Lanka on Cascade 220 heathers (väri 2448), Villavyyhdistä kuten napitkin. Takki valmistui heti vuoden vaihduttua, mutta kuvia päästiin ottamaan vasta nyt (kiitokset, S ja J!). Pikkuhiljaa valoisampia päiviä kohti!