tiistai 4. maaliskuuta 2014

Sormiharjoituksia 57

Japaninlyhdyt

Tilli

Bambi

Testasin uutta luonnoskirjaa - paperi on ihan kivaa, mutta ei niin kivaa kuin vakiomerkkini kirjoissa. Kokeilen mielelläni uusia paperilaatuja, mutta paperin suhteen olen (jos mahdollista) vielä nirsompi kuin lankojen. Tässä kirjassa paperi on mukavan paksua, siinä on sopivasti hammasta ja värit imeytvät hyvin, mutta pinta ei valitettavasti kestä yhtään omaan sekatekniikkaani kuuluvaa hankausta ja rapsuttelua. Noh, kulutan sen verran paljon paperia vuodessa, että yksi ei-ihan-paras-mahdollinen luonnoskirjakin täyttyy melkein huomaamatta.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Hunajatassut

Hunajavarpaat

Kun keskeneräinen villatakki oli jumissa kissamummelin päiväunien lämmittäjänä, aloitin välipalaksi sukat. Näistä tuli aika kivat!

Malli on oma varpaista aloitettava perussukkani, langat Yarngrimoirea ja Regiaa sport-vahvuisina. Täytyy sanoa, että näitä sukkia kutoessani uskoni saksalaiseen sukkalankateollisuuteen järkkyi. Regia on kokemukseni mukaan ollut kelpo peruslanka, joka kestää, kestää ja kestää, mutta nyt en ole enää niin varma. Langassa oli siellä täällä omituisia kuitutauhkoja, ja paikoin kummallisen paksuja kohtia ja jopa pari solmuakin. Eikö saksalaisiin sukkalankainsinööreihin voi enää luottaa?

Hunajavarpaat

Aaltokuvio sekä keltaisen ja harmaan yhdistelmä jäi pahemman kerran vaivaamaan mieltä. Jos vaikka vielä yhdet sukat?

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Karvainen keisarinna

Ai keskeneräinen neule? Ei ole näkynyt. Menisitkö nyt jonnekin muualle sen kamerasi kanssa, pitäisi päästä jo päiväunille.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Palmikkopolvisukat

Little cable knee high socks

Sain toisenkin haasteneuleen valmiiksi! Malli on Little Cable Knee Highs, mutta pakko tunnustaa, laiskana en edes avannut ohjetta vaan kudoin suoraan kuvasta. Tein omat varpaista aloitettavat perussukkani, ja lisäsin takasauman kohdalle pienen palmikon. Hyvin onnistui näinkin!

Little cable knee high socks

Harvoin olen tuntenut itseni yhtä pitkäsääriseksi kuin näitä sukkia kutoessani, tuntui että varsi ei valmistu ikinä.

Little cable knee high socks

Lanka on Lanitium ex machinan perussukkalankaa värissä Sterling, puikot 2,25 mm.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Tammikuun lehdet

Kudoin siskolle syntymäpäivälahjaksi kämmekkäät:

October leaf mittens

Malli on October Leaves Fingerless Mittens, lanka Wollmeisen Sabrinaa - sopivat kivasti yhteen joululahjamyssyn kanssa. Kudoin nämä kakkosen puikoilla saadakseni tarpeeksi pienen koon - pinnasta tuli samalla mukavan tiivis. Oikein mukava ja selkeä malli, mielestäni tuo peukalon tyvessä oleva lehtiaihe on kaunis. Aion kutoa nämä itsellenikin, sormikkaina, kunhan vain saan päätettyä minkä väriset hanskat haluan (Harmaat? Vai villisti vihreät?). Tämä oli muuten ensimmäinen 14in2014-haasteeseen valmistunut projekti!

October leaf mittens

Puksulle kiitos sopivan pienten käsien lainasta!

perjantai 7. helmikuuta 2014

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Jämälankamyssyt

Kaivelin lankavarastoni jämälankapussista toisiinsa sointuvia, suunnilleen samaa paksuutta olevia lankoja...

Jämiä

...ja kudoin niistä pipon. Mies on mallina, mutta myssy on syntymäpäivälahja miehen enolle. Edellinen hänelle kutomani, paljon pidetty pipo oli joutunut syksyllä vahingossa pyykkiin ja kutistunut, joten tämä pääsee varmasti käyttöön.

Myssy

Miehen mielestä lahjapipo oli oikein kiva, joten luonnollisesti kudoin pipon hänellekin. Aika kiva tuli tästäkin! Iltaa kohden sinertyvä iltapäivä ei ehkä ollut paras mahdollinen hetki kuvata sinistä pipoa, mutta olkoon.

Pipo

Jostain syystä jämälangat inspiroivat nyt kovasti, taisi jäädä into päälle joulukalenterisukista. On kivaa ja välillä vähän haasteellistakin suunnitella kuvioita ja raitoja rajoitetulla väripaletilla (sitä käytetään, mitä löytyy), ja oi että on mukavaa käyttää joku lanka viimeistä metriä myöten loppuun. Raidoista voi vielä muistella mistä isommasta työstä lanka on jäänyt yli - näissä pipoissa on langanloppuja useammastakin huivista, muutamasta piposta ja parista villatakista, taitaa siellä olla pari raitaa Pienoismallin villahaalarilangoistakin. Minkäköhän jämälankaneuleen sitä seuraavaksi tekisi? Sukkia vai lapasia, kirjoneuletta vai raitoja?

perjantai 31. tammikuuta 2014

Onnittelukortti

Synttärikortti

Terveisiä Hämeenlinnaan!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Viikon neuleet

Outo lintu linnassa -blogin Raiku esitti joskus viime keväänä ajatuksen, että neuleblogeissa voisi esitellä neuleita vähän samaan tapaan kuin muotiblogeissa, osana päivän asua. Ajatus oli mielestäni mainio, mutta silloin oli kevät, ja sää jo aivan liian lämmin villavaatteille, ja ajatus unohtui. Mistä se pari viikkoa sitten putkahtikin takaisin pinnalle, en tiedä, mutta päätin ikuistaa viikon ajan päivän asuni, neuleineen.

Päivän asut

Maanantaina ylläni oli Still light -tunika, kashmirkauluri, farkut ja joulukalenterisukat. Muistui taas mieleen, että pitäisi kutoa vihdoin pitkät ranteenlämmittimet. Tiistaina puin farkkujen ja paidan lisäksi ihanan lämpimän vihreän tweed-villatakin ja paksut villasukat. Oli todella kylmä päivä!

Päivän asut

Keskiviikkona päälläni oli farkkujen ja paidan lisäksi viime kesänä kutomani Driftwood ja sittenkin omaan käyttöön jääneet raitasukat. Driftwoodin hihat ovat ärsyttävästi pari senttiä liian lyhyet, pitäisi etsiä jämälankanöttöset ja kutoa pituutta lisää. Torstaina farkkujen (yleensä käytän myös hameita ja mekkoja, mutta oli todella kylmää ja tuulista) ja paidan kanssa puin Neptun-villatakin (yksi suosikeistani) ja Kalajoki-sukat. Lapsi kysyi osaanko seistä yhdellä jalalla ja heiluttaa toista kättä ilmassa.

Päivän asut

Perjantaina jälleen kerran farkut, Ink&indigo-villatakki ja sydänsukat. Rakensin duploista aikatunnelia. Lauantaina asuuni kuului raitavillatakki, itseommeltu pusero ja kalenterisukat (ja ne iänikuiset farkut), työn alla melkein valmiit polvisukat. Sunnuntaina päälläni oli ohuempi ja vanhempi Neptun-villatakki (kyllä voi tehdä useamman villatakin samasta väristä, hiljaa siellä), itseommeltu mekko, metrosukat ja kyllä, ne farkut. Tanssiliikkeet Gangnam Styleä.

Kuvista puuttuvat huivit ja pipot, mutta niitäkin tuli käytettyä päivittäin. Ja huomasitteko, peräti kahtena päivänä pukeuduin johonkin muuhun kuin siniseen!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Merinonarua

Yleensä en pidä merinon kehräämisestä, mutta tämä värjäämätön topsi oli niin täydellisen kauniin harmaa, ja oi niin pehmeä, että oli ihan pakko kokeilla. Suunnitelmissa oli ketjukerrattu, sport-vahvuinen pyöreä pipolanka, vaan kuinkas sitten kävikään?

Villaa

Ei pitäisi katsoa liian jännittäviä ohjelmia* kehrätessään. Tuli narua. Epätasaista, pehmeää narua. Huokaus. Kyllä tuosta varmasti jonkunlaisen pipon saa, täytyy vain muuttaa suunnitelmia.

Kehrättyä

Liian jännittävä ohjelma oli Game of Thrones. Yleensä heittäydyn tarinan vietäväksi, enkä huomaa klaffivirheitä sun muita, mutta voi pojat että häiritsee kun Jon Snow taivaltaa tuiskussa ja pakkasessa takki auki ja ilman pipoa sormet sinisinä. Luulisi pohjoisen miehen osaavan pukeutua niin ettei tule vilu!

torstai 23. tammikuuta 2014

London calling

Sukkien suhteen värimakuni on yllättävän liberaali. Vai mitä sanotte näistä?

Metrosukat

Langan nimi on Mind the Gap, ja raitojen värit ovat peräisin Lontoon metrokartasta. Mikään noista väreistä ei mielestäni yksinään ole nätti, mutta kokonaisuus toimii. Aika hauskat sukat!

Metrosukat

Joku täydellisyyteen tähtäävä olisi ehkä kutonut symmetriset sukat, mutta minusta nuo epätahtiin asettuvat raidat ovat kivemmat.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Suunnitelmia ja hyviä aikomuksia

Näin tammikuun alussa on hyvä hetki luoda katsaus menneeseen, ja hiukan suunnitella alkanutta vuotta. Viime vuonna kudoin yhdeksän villatakkia/paitaa, kahdeksan myssyä, kolme huivia ja yhden kaulurin, kaksitoista paria sukkia, neljät kämmekkäät, yhdet lapaset, yhden torkkupeiton ja yhden lelun - yhteensä 38 neuletta. Aika hyvin! Kehrääminen jäi vähemmälle, viisi vyyhtiä muistaakseni sain valmiiksi - ei vain huvittanut kehrätä. Toivottavasti kehruuinto tekee paluun tänä vuonna.

Lankaa ostin tai sain n. 4,3 kg. Jonkun verran myin tai annoin pois, mutta kuka noita muistaa. Kudoin reilun kahdeksan kiloa lankaa, tarkemmin en jaksa laskea. Tänä vuonna yritän saada lankavarastoni hiukkasen kutistumaan, säilytystilaa kun on kovin niukasti.

Kalenteri

Viime vuonna julkaisin ihka ensimmäisen neuleohjeeni, olin mallina neulekirjassa ja mukana tekemässä aikas hienoa kalenteria (terveisiä vaan ullalaisille!). Keväällä osallistuin neuleretriittiin ja syksyllä Kuitupitoisiin kokoontumisajoihin, Neulojien yönä vietin pitkän illan lähilankakaupassa. Kivaa oli!

Neulojien yössä

Tänä vuonna aion ryhdistäytyä ja kutoa valmiiksi (tai purkaa pois) nurkissa pidempään pyörineet keskeneräiset neuleet. Vuoroaan odottavat ainakin kahdet kirjoneulelapaset, yksi huivi ja parikin villatakkia. Osallistun myös Ravelryn Mummot lumessa -ryhmän 14in2014-haasteeseen, ja aion tänä vuonna kutoa seuraavat 14 projektia: Hinagiku Hat, Altair, Yellow Submarine Hat, marsa alam, Funky grandpa, Maroo Mitts, Beira, Nightingale, Wildflower Cardigan, Bunty Mitts, Little Cable Knee Highs, Endpaper Mitts, October Leaves Fingerless Mitts ja Long walks. Osaan löytyvät langat omista varastoista, muutamaa varten pitää käydä lankakaupassa ostoksilla. Mukavaa päästä kokeilemaan uusia lankoja! Yhden haasteprojektin ehdin jo aloittaa, palmikkopolvisukat odottavat ensimmäisiä pohjelevennyksiä. Ohjetta en jaksa seurata, laiska kun olen, teen oman perussukkamallini, ja lisään takasauman kohdalle palmikon. Lanka on Lanitium ex Machinan sukkalankaa sävyssä Sterling.

Sukat

Piirustuspuolella jatkan Every Day Matters -haastetta (se on jäänyt huomiota vaille, on ollut muita kiireitä), ja aion myös piirtää joka päivä aiheen, joka lahjaksi saadusta seinäkalenterista paljastuu. Haastanpa tähän mukaan myös lahjan antajan - kynä käteen, Zeska! Tänä vuonna ryhdistäydyn, ja kokeilen uusia reseptejä, sillä viime vuonna sain lahjaksi monta kiinnostavaa keittokirjaa.

Keittokirjoja

Tänä vuonna aion myös vihdoin ommella valmiiksi pitkään (viime vuosituhannella aloitetun!) kesken olleen välikausitakin. Pari mekkoakin odottaa ompeluinnostusta, ja lapsille on paitakankaita odottamassa vino pino.

Mitä suunnitelmia sinulla on alkaneelle vuodelle?

torstai 2. tammikuuta 2014

Lankavaraston vuosikatsaus

Lankavarasto

Lankaisaa ja onnekasta uutta vuotta kaikille! On taas varaston vuotuisen ulkoilutuksen aika. (Edellisvuosien raportteja löytyy täältä: 2011, 2012, 2013) Ilokseni voin todeta, että lankaa on kuin onkin hiukan vähemmän kuin viime vuonna. Edelleen sitä on enemmän kuin säilytystiloihin mukavasti mahtuisi, mutta suunta sentään on oikea.

Lankaa

Tuossa lankameressä on kyllä kaikenlaista kivaa - pitäisi ehkä useamminkin siihen sukeltaa, uusia neuleideoita on taas vaikka muille jakaa.

Lankaa

Lempivärit ovat edelleen ne samat.

Lankaa

Kuituvarastokin on pienentynyt, ja alkaa olla jo säälittävän pieni.

Kuituvarasto

Uskaltaako kukaan muu vilauttaa lankavarastoaan?

tiistai 31. joulukuuta 2013

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat!

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat!

Ne ovat valmiit! Niistä tuli kivat! Kiitos Neulisti ja Vyyhti! En muista milloin viimeksi olisin ollut näin innoissani joulukalenterista (veikkaan, että 70-luvulla), ja viimeisen raidan jälkeen olikin hiukan orpo olo, kun ei aamulla tarvinnutkaan ensimmäiseksi tarkistaa päivän raidan väriä.

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat!

Kantapään kudoin oman reseptini mukaan, ja raitojakin vähän eri tavalla kuin ohjeet neuvoivat. Tekisi mieli aloittaa uusi raitasukkapari samantien!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pehmeitä paketteja

Tänä vuonna innostuin kutomaan tavallista enemmän lahjaksi. Joulukuun alussa valmistui Sinterklaas-pakettiin pari lapasia miehen enolle. Lanka on taannoin villatakista yli jäänyttä jesaria, malli peruslapanen omasta päästä höystettynä tuommoisella vohvelimaisella pintaneuleella. Ihan kivat tuli, ja sopivan kokoisetkin:

Sinterklaaslapaset

Isälleni kudoin sukat Regian angorasekoitelangasta, toivon mukaan lämmittävät palelevia varpaita. Malli on mainio Petäjä – hieno yhdistelmä helppoa, mutta sopivasti hereillä pitävää pintaneuletta ja kaunista neulepintaa. Silmukoita loin 72 ohjeen 66:n sijaan, muuten taisin seurata ohjetta. Näistä tuli kivat, taidanpa jonain päivänä kutoa nuo sukat itsellenikin.

Vaarin sukat

Sisko toivoi Ysolda Teaguen Rose red -myssyä, ja valitsi varastostani langaksi Wollmeisea värissä Sabrina. Hiukkasen oli mutkia matkassa tämän neuleen kanssa, neuletiheys ja kokoasiat tekivät kiusaa, ja käytännössä kudoin myssyn kahteen kertaan. Onneksi malli on helppo ja nopea kutoa, niin eivät hermot menneet ihan riekaleiksi.

Seijan myssy

Vanhempani saivat lahjaksi vuosia (Seitsemän? Kahdeksan? Ei voi muistaa.) sitten aloittamani tilkkupeiton. Paloja tuli kudottua yksi silloin ja toinen tällöin, joten ne kaikki olivat hiukan eri kokoisia. Virkkasin valmiit palaset tyynesti yhteen, heitin peiton muutamaksi minuutiksi kuivaajaan ja hops, kummasti tasoittuivat kokoerot. Lanka on Létt-Lopia, värejä taitaa olla kymmenkunta. Olen kauhean tyytyväinen kun sain tuon vihdoin viimein pois nurkista pyörimästä.

Peitto

Päätin aikoinaan, etten aloita uutta peittoa ennenkuin tuo ikuisuusprojekti on valmis. Tässähän voisi pikku hiljaa alkaa pohtia mistä langasta sitä seuraavan peiton kutoisi!


lauantai 21. joulukuuta 2013

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat loppusuoralla

Sukat edistyvät samaa tahtia kasvavan joulutohinan kanssa, eihän näistä puutu enää kuin muutama hassu kerros!

Jämälankavillasukkajoulukalenteri

Näistä löytyy silmien, kotitalon, lakanoitten, pipon, astiaston ja keittiön maton värit, samoin haaveiden matkakohde.

Jämälankavillasukkajoulukalenteri

Vähän olen säveltänyt omiani, yhden leveän raidan sijasta olenkin kutonut monta kapeampaa. Kohdassa, jossa piti valita lempikasvis, en osannut päättää, joten kudoin peräkkäin fenkolia, parsakaalia, punajuurta ja naurista. Epäilin saavani satikutia moisesta kurittomuudesta, mutta voin kuulemma sovittaa tekoseni kutomalla lisää raitasukkia. Aika vähällä pääsin:)

perjantai 13. joulukuuta 2013

Sukkia, joulukalenterilla ja ilman

Jämälankavillasukkajoulukalenteri, 10 & 11

Joulukalenterisukat edistyvät! B-sukissa on aamupalan värinen raita, mutta koska jemmoistani ei löytynyt kahvin eikä ruisleivän väristä lankaa, kudoin harmaata. Seuraavaksi piti valita kulkuneuvon väri, joten valitsin vihreää polkupyöräni ja ratikan mukaan, pari kerrosta symboloi bussia. Silmäni kaipaa tuonne väliin kapeita raitoja rytmittämään sukkia, joten otin hiukan taiteellisia vapauksia.

Jämälankavillasukkajoulukalenteri, 12 & 13

A-sukissa on työtuolin ja sohvan väriset raidat, sinistä ja harmaata - harmaata on enemmän, koska sohva on isompi. Tämän päivän väriksi piti valita pipon väri, joten kudoin kahta eri sinistä, kahden sinisen pipon mukaan, joita olen viime päivinä eniten käyttänyt.

Sukkia

Muutama sukkapari on valmistunut jo aiemmin syksyllä, vadelmaiset raitasukat Markkalangasta, ja toiset pöllölapasista ylijääneestä Vedosta. Mallin olen nähnyt joskus jossain neulekirjassa, mutta en millään muista missä. Voi olla että kyseinen malli näyttää oikeasti ihan joltain muulta, hatarien muistikuvien varassa kun mentiin. Mutta kivat sukat tuli molemmista!

Sukkia

Tiedän, kummassakaan parissa ei ole yhtään sinistä eikä harmaata. Sukkien värien suhteen olen suorastaan hämmentävän avarakatseinen! Odottakaapa vain seuraavaksi valmistuvaa paria:)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Jämälankavillasukkajoulukalenteri jatkuu

Jämälankavillasukkajoulukalenteri, 4. ja 5. luukku

Koukuttavat joulukalenterisukat edistyvät! A-sukan raidoiksi piti valita ensin laukun ja sitten pyyhkeeen väri, eli minun tapauksessani Väiskiä, turkoosihkoa laguunia ja valkoista.

Jämälankavillasukkajoulukalenteri, 5 & 6

B-sukan raidoissa piti valita ensin etunimen kirjaimella alkava väri, mutta en halunnut kahta samankeltaista raitaa peräkkäin, nappasin toisen etunimen alkukirjaimen, ja tikuttelin kuusi kerrosta sinistä. Seuraava raita piti valita sen mukaan, mitä jäätelöä teki mieli, ja langaksi valikoitui vadelmasorbetinpinkki Markkalanka.

On kyllä hauska seurata miten erilaisia sukkia ihmiset kutovat, vaikka kaikilla on periaatteessa sama ohje.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Jämälankavillasukkakalenteri, toinen ja kolmas luukku

Jämäsukkalankakalenteri 2

Kalenterisukat edistyyvät! Toisen päivän väri olisi ollut lompakon väri, mutta eihän mulla ruskeaakaan lankaa ole. Korvasin sen Ritviksen lahjoittamalla (kiitos muru!) nätillä Lanitium ex machinan harmaalla sukkalangalla - kuinkahan monta "laitoin harmaata kun ei ollut oikeaa väriä" -raitaa sukkiini mahtaa tulla? Kolmannen päivän vihje oli satunnainen väri, ja jämälankapussista ensimmäisenä käteen osui Väiskiä sävyssä antiikki.

On tämä kyllä lystiä! En millään malttaisi odottaa kokonaista päivää seuraavaa vihjettä!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jämälankavillasukkajoulukalenteri*

...löytyy Missä neuloimme kerran -blogista. Kyllähän tämmöiseen joulunodotukseen täytyy lähteä mukaan!

Jämäsukkalankajoulukalenteri

Tämmöinen kasa sukkalankaa, enemmän tai vähemmän jämiä, löytyi lankalaatikoista. Väinämöistä, Lanitium ex machinaa, Mokkasukkaa, Markkalankaa, Opalia ja Wollmeisea. Jännä nähdä millaiset sukat näistä syntyy kalenterin ohjeilla.

Jämäsukkalankajoulukalenteri, 1.12.

Ensimmäisen luukku on avattu! Olisi pitänyt olla mustaa, koska puhelimen kuoret ovat sen väriset, mutta eihän mun varastoistani nyt mustaa löydy. Kärjessä on muinaista Opalia, ja ensimmäinen raita on harmaata Mokkasukkaa. Loin alkuun vähän enemmän silmukoita kuin ohjeessa, koska jalkani on pari numeroa mallisukkaa isompi.


*Kyllä suomen kielen yhdyssanat ovat sitten hienoja:)