perjantai 9. toukokuuta 2014

Hups, blogi on jäänyt vallan vaille huomiota viime aikoina. Harhautan kirmaavilla karitsoilla, niin kukaan ei huomaa, etten ole saanut aikoihin valmiiksi yhden yhtä käsityötä.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Poks!

Skumppamagneetit

Pidän viinistä, ja usein juhlan, vieraiden tai erityisen hyvän aterian kunniaksi poksautetaan auki pullo kuohuvaa. Kuohuvaisisssa on usein kauniita korkinsuojia, joita en ole raskinut heittää roskiin. Askartelin niistä magneetteja, jotka nyt muistuttavat iloisista hetkistä jääkaapin ovessa.

Meillä on viime aikoina ollut aihetta juhlaan, toivottavasti teilläkin. Skål!

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tunnustus

Puistossa

Sudrana-blogista tupsahti tunnustus, kiitos ja kumarrus!

"Ilosofiaa was here tunnustuksen idea lähti siitä, kun törmään silloin tällöin blogeihin joissa tuntuu heti kotoisalta. Se voi olla blogin ulkoasu, ihanat käsityöt, kauniit kuvat tai se tunnelma tai ensivaikutelma jonka blogista saa, kun sinne ensimmäisen kerran astuu sisään. Ihan kun kotiin tulisi. Tuntuuko tutulta?

Tämä tunnustus lähtee siis kiertämään blogimaailmaa ja antamaan tunnustusta niille kaikille ihanille ja kotoisille blogeille.

Ilosofiaa was here tunnustuksen mukana tulee myös pieniä velvollisuuksia. 
1.Tunnustus jaetaan kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. Sellaiselle, joka aina saa palaamaan takaisin ja takaisin. Muutamin sanoin blogia kuvaillen kerrot miksi juuri tämä blogi saa tunnustuksen. 
2. Linkitä blogit joille olet antanut tunnustuksen takaisin Ilosofiaa http://ilosofiaa.blogspot.fi/ blogiin vaikka kommentoimalla jotain postausta. Lisään itse kaikki linkitetyt blogit omaan listaani joille teen oman sivun omaan blogiini. 
3. Tämä tunnustus on tarkoitettu käsityöblogeille tai ainakin osittain käsitöitä käsitteleville blogeille."


Aika moni lukulistallani olevista blogeista on tunnustuksen jo saanut, mutta nämä kolme taitavat vielä olla ilman:

Poni syö lankarahani
Pujoliivi
Woolled Finn

Näitä blogeja yhdistävät paitsi kauniit kuvat ja hienot neuleet, myös hurmaavat karvaiset assistentit. (Anna, lisää kuvia Esasta!)

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Irtohihat

Armwarmers

Minulla on useampi vaate, joissa on 3/4-mittaiset hihat, ja aika monta kertaa talven aikana kävi mielessä, että pitäisi kutoa irtohihat. Tälle vuodelle kaavailemistani haasteneuleista löytyi Maroo mitts, joista nappasin tuon nätin aaltokuvion ja idean väreihin. Vaalea harmaa on mysteerisukkalankaa, vihreä Lanitiumin kimallesukkalankaa ja harmaa Louhittaren luolan Tuulian aikoinaan värjäämää Floricaa. Aloitin ranteesta, ja lisäsin silmukoita tarpeen mukaan - näistä tuli mukavan napakasti istuvat, ja sain käytettyä viimeistä metriä myöten tuon kauniin tummanharmaan langan.

Armwarmers

Nyt jos joku ajattelee, että eipä juuri kimalla tuo kimallesukkalanka, niin tunnustan, nyhdin pois ne kimalteet. Tuossa lahjaksi saadussa langassa on mitä kaunein vihreän sävy, mutta en vain kertakaikkiaan osaa kimaltaa. Stellinan poisto oli sen verran työläs operaatio, ettei koko vyyhdin läpikäyminen oikein houkutellut, joten annoin langan eteenpäin parempaan kotiin. Kamalan noloa – kiitos ja anteeksi.

Armwarmers

Noin muuten olen aika pahassa vironvilla- ja raitakoukussa.

Stripes!

Lämmin kiitos kaikille keisarinnaa muistaneille. Pikkuhiljaa murhe helpottaa, mutta ei me tähän kissattomaan oloon meinata millään tottua. Toivottavasti kissojen salaisessa maailmanjärjestössä jo tiedetään, että meillä on vakanssi auki.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Suru puserossa

Hairy toes

Seitsemäntoista vuotta sitten meille muutti kaukaa Vilnasta pieni karvainen pallero, joka pelkäsi vähän kaikkea ja hotki ruokansa nanosekunnissa peläten, että joku isompi tulee ja vie sen. Ei kulunut montaakaan päivää, kun pallero huomasi, että ruokaa ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa, ja suuret metsästäjät osaavat rapsuttaa makoisasti korvan takaa. Säikystä karvapallosta kasvoi arvonsa tunteva karvainen keisarinna.

Home with the flu

Kissakeisarinnamme oli kovin puhelias, ja saattoi suutahtaa ja käydä huitaisemassa tassulla, jos kovaääniseen mäykymiseen ei vastattu. Keisarinna osasi mestarillisesti ilmaista närkästystään niin ilmeillään kuin äänelläänkin - hyvää henkilökuntaa kun on nykyisin niin vaikea löytää, tiedättehän.

Närkästynyt keisarinna

Pienenä keisarinna ei suostunut kenenkään muun kuin minun syliin, mutta vanhemmiten, kun huomion joutui jakamaan lasten kanssa, vieraampienkin rapsutukset kelpasivat. Aikamoinen mammankulta meidän raitapöksymme kyllä oli loppuun saakka.

The Hairy Princess

Yllättävää kyllä, kissamummo oppi tulemaan toimeen lasten kanssa, ja lapset kissan. Raisumpien leikkien ajan kissa pysyi viisaasti piilossa, mutta iltasadun aikaan se tuli pienen pojan syliin paijattavaksi.

The Hairy Princess

Kissa oli tietysti mitä oivallisin malli piirtäjälle, aina paikalla, aina kaunis, ja usein pitkään paikallaan. Arkistoissani on varmasti satoja kissapiirroksia. En kuulu niihin, jotka inhimillistävät eläimen ihmiseksi, mutta en ymmärrä miten kukaan voi väittää kissaa sieluttomaksi luontokappaleeksi.

The Hairy Princess

Mieluiten keisarinna köllötteli sylissä, ja erityisen ilahtunut se oli, kun näki että otin esiin neuleen ja avasin television - tiedossa kun oli pitkät päiväunet sylin lämmössä. Keisarinna oli äärimmäisen aamu-uninen, eikä se koskaan herättänyt perhettä kukonlaulun aikaan - päinvastoin, se tuli keittiöön hitaasti venytellen vasta siinä vaiheessa, kun muut jo lopettelivat aamupalaansa.

Päiväunilla

Keisarinna eli pitkän ja hyvän elämän, vanhuuden vaivat tulivat yllättäen ja nopeasti. Seitsemäntoista vuotta kun jakaa kodin karvaisen ystävän kanssa, niin kissaton koti tuntuu kovin, kovin autiolta.

torstai 27. maaliskuuta 2014

Terveisiä Tallinnasta

Tallinnassa

Tallinnassa

Tallinnassa

Tallinnassa

Tallinnassa

Tallinnassa

Tallinnassa

Joka kerta sitä ajattelee, että pitäisi käydä useammin, ja silti reissujen välillä vierähtää huomaamatta vuosi tai pari.

(Ja kyllä, taisinpa hiukkasen kompastua tuon harmaan vironvillahyllyn luona. Hupsis!)

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kehruumojon paluu

Villaa!

Kehrättyä

Olen pitkästä aikaa kehrännyt. Ostin viime kevään retriitistä kaksi lettiä KVG Woolworksin värjäämää shetlanninlampaan villaa, ja kehräsin ensimmäisen säikeen viime syksynä Patakorven linnanneitoviikonloppuna. Toisen säikeen polkaisin rullalle melkein heti perään helmikuussa. Värin nimi on Östersjön, ja kovin merellisiä nuo kauniit siniset ovatkin. Oikein mukavaa kehrättävää, ja langasta tuli juuri semmoista kuin suunnittelinkin. Kaksisäikeistä, ≈ 480 m, 200 gr. Taidan yhdistää tämän johonkin yksiväriseen lankaan, ja kutoa jotain raidallista.

Villaa!

Kauheita villatuholaisia meillä.

Kehruita

Aikoja sitten aloitetusta villatakista loppui semisolidi sinivihreä kesken, joten sitä piti saada lisää. Retriitissä kehräsin Louhittaren luolan böffisilkkiä kaksisäikeiseksi langaksi. Jospa se villatakkikin nyt valmistuisi!

Kehruuvillaa

Kehruita

Retriitissä kehruutti kovin, joten ostin letillisen Yarngrimoiren falklandia, koska arvelin, että saisin siitä räimeistä väreistä pitävälle Pienoismallille pipolangan. Ketjukerrattua, ≈ 170 m. Jokainen retriitissä rukkini ohi kulkenut totesi, että lanka ei ollut yhtään minun väristä. Ei tosiaan, mutta pojan mielestä lanka oli tosi hienoa:)