Raidallinen valas

On täällä sentään kudottu, vaikka muuten onkin ollut hiljaista! Joskus alkutalvesta näin useammankin kivan raitavillatakin Ravelryssä, mutta takkien ohje, Blue Sands, ei oikein napannut (siinä oli liikaa asioita yhdessä paketissa minun makuuni: raitoja, pintaneuletta ja vielä erimittaiset helmat, taskutkin jotenkin oudot). Raidat jäivät silti mieleen pyörimäään, ja kun lähilankakauppaan tuli houkuttelevaa uutuuslankaa, niin siitä se ajatus sitten lähti.



Perusvillatakki The Tailored Sweater Methodilla (jota suosittelen lämmöllä) sport-vahvuisesta Louhittaren Luolan Väinämöisestä, 2,75 mm puikoilla. Lankaa kului melko tarkkaan 650 gr, Valaan laulua (tietenkin!) yksi vyyhti, Hopeaa (tuo vaaleampi harmaa) kaksi ja Savua kolme ja puoli. Tykkäsin langasta, vaikka se pikkuisen halkeilikin kutoessa. Valmis neulepinta on siisti ja mukavan tuntuinen, eikä nypyistä ainakaan vielä näy merkkiäkään. Tykkään myös takin pienistä yksityiskohdista, nurjasta raidasta miehustan ja nappilistan välissä, taskunkäänteen nurjasta taitoksesta. Löysin vielä just sopivat napitkin!



Tästä tuli kyllä aika kiva! Takki istuu hyvin, ja ehti olla ahkerassa käytössä reilun viikon, ennen kuin kesä tuli kaupunkiin. Aluksi vähän arvelutti, että tuleeko liian levoton, kun on kolme väriä ja kontrastia ja... no, semmoisia yksiväristen neuleiden ystävän murheita.

Hups, blogi on jäänyt vallan vaille huomiota viime aikoina. Harhautan kirmaavilla karitsoilla, niin kukaan ei huomaa, etten ole saanut aikoihin valmiiksi yhden yhtä käsityötä.

Poks!

Pidän viinistä, ja usein juhlan, vieraiden tai erityisen hyvän aterian kunniaksi poksautetaan auki pullo kuohuvaa. Kuohuvaisisssa on usein kauniita korkinsuojia, joita en ole raskinut heittää roskiin. Askartelin niistä magneetteja, jotka nyt muistuttavat iloisista hetkistä jääkaapin ovessa.

Meillä on viime aikoina ollut aihetta juhlaan, toivottavasti teilläkin. Skål!

Tunnustus

Sudrana-blogista tupsahti tunnustus, kiitos ja kumarrus!

"Ilosofiaa was here tunnustuksen idea lähti siitä, kun törmään silloin tällöin blogeihin joissa tuntuu heti kotoisalta. Se voi olla blogin ulkoasu, ihanat käsityöt, kauniit kuvat tai se tunnelma tai ensivaikutelma jonka blogista saa, kun sinne ensimmäisen kerran astuu sisään. Ihan kun kotiin tulisi. Tuntuuko tutulta?

Tämä tunnustus lähtee siis kiertämään blogimaailmaa ja antamaan tunnustusta niille kaikille ihanille ja kotoisille blogeille.

Ilosofiaa was here tunnustuksen mukana tulee myös pieniä velvollisuuksia. 
1.Tunnustus jaetaan kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. Sellaiselle, joka aina saa palaamaan takaisin ja takaisin. Muutamin sanoin blogia kuvaillen kerrot miksi juuri tämä blogi saa tunnustuksen. 
2. Linkitä blogit joille olet antanut tunnustuksen takaisin Ilosofiaa http://ilosofiaa.blogspot.fi/ blogiin vaikka kommentoimalla jotain postausta. Lisään itse kaikki linkitetyt blogit omaan listaani joille teen oman sivun omaan blogiini. 
3. Tämä tunnustus on tarkoitettu käsityöblogeille tai ainakin osittain käsitöitä käsitteleville blogeille."

Aika moni lukulistallani olevista blogeista on tunnustuksen jo saanut, mutta nämä kolme taitavat vielä olla ilman:

Poni syö lankarahani
Pujoliivi
Woolled Finn

Näitä blogeja yhdistävät paitsi kauniit kuvat ja hienot neuleet, myös hurmaavat karvaiset assistentit. (Anna, lisää kuvia Esasta!)

Irtohihat

Minulla on useampi vaate, joissa on 3/4-mittaiset hihat, ja aika monta kertaa talven aikana kävi mielessä, että pitäisi kutoa irtohihat. Tälle vuodelle kaavailemistani haasteneuleista löytyi Maroo mitts, joista nappasin tuon nätin aaltokuvion ja idean väreihin. Vaalea harmaa on mysteerisukkalankaa, vihreä Lanitiumin kimallesukkalankaa ja harmaa Louhittaren luolan Tuulian aikoinaan värjäämää Floricaa. Aloitin ranteesta, ja lisäsin silmukoita tarpeen mukaan - näistä tuli mukavan napakasti istuvat, ja sain käytettyä viimeistä metriä myöten tuon kauniin tummanharmaan langan.



Nyt jos joku ajattelee, että eipä juuri kimalla tuo kimallesukkalanka, niin tunnustan, nyhdin pois ne kimalteet. Tuossa lahjaksi saadussa langassa on mitä kaunein vihreän sävy, mutta en vain kertakaikkiaan osaa kimaltaa. Stellinan poisto oli sen verran työläs operaatio, ettei koko vyyhdin läpikäyminen oikein houkutellut, joten annoin langan eteenpäin parempaan kotiin. Kamalan noloa – kiitos ja anteeksi.



Noin muuten olen aika pahassa vironvilla- ja raitakoukussa.



Lämmin kiitos kaikille keisarinnaa muistaneille. Pikkuhiljaa murhe helpottaa, mutta ei me tähän kissattomaan oloon meinata millään tottua. Toivottavasti kissojen salaisessa maailmanjärjestössä jo tiedetään, että meillä on vakanssi auki.

Suru puserossa

Seitsemäntoista vuotta sitten meille muutti kaukaa Vilnasta pieni karvainen pallero, joka pelkäsi vähän kaikkea ja hotki ruokansa nanosekunnissa peläten, että joku isompi tulee ja vie sen. Ei kulunut montaakaan päivää, kun pallero huomasi, että ruokaa ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa, ja suuret metsästäjät osaavat rapsuttaa makoisasti korvan takaa. Säikystä karvapallosta kasvoi arvonsa tunteva karvainen keisarinna.



Kissakeisarinnamme oli kovin puhelias, ja saattoi suutahtaa ja käydä huitaisemassa tassulla, jos kovaääniseen mäykymiseen ei vastattu. Keisarinna osasi mestarillisesti ilmaista närkästystään niin ilmeillään kuin äänelläänkin - hyvää henkilökuntaa kun on nykyisin niin vaikea löytää, tiedättehän.



Pienenä keisarinna ei suostunut kenenkään muun kuin minun syliin, mutta vanhemmiten, kun huomion joutui jakamaan lasten kanssa, vieraampienkin rapsutukset kelpasivat. Aikamoinen mammankulta meidän raitapöksymme kyllä oli loppuun saakka.



Yllättävää kyllä, kissamummo oppi tulemaan toimeen lasten kanssa, ja lapset kissan. Raisumpien leikkien ajan kissa pysyi viisaasti piilossa, mutta iltasadun aikaan se tuli pienen pojan syliin paijattavaksi.



Kissa oli tietysti mitä oivallisin malli piirtäjälle, aina paikalla, aina kaunis, ja usein pitkään paikallaan. Arkistoissani on varmasti satoja kissapiirroksia. En kuulu niihin, jotka inhimillistävät eläimen ihmiseksi, mutta en ymmärrä miten kukaan voi väittää kissaa sieluttomaksi luontokappaleeksi.



Mieluiten keisarinna köllötteli sylissä, ja erityisen ilahtunut se oli, kun näki että otin esiin neuleen ja avasin television - tiedossa kun oli pitkät päiväunet sylin lämmössä. Keisarinna oli äärimmäisen aamu-uninen, eikä se koskaan herättänyt perhettä kukonlaulun aikaan - päinvastoin, se tuli keittiöön hitaasti venytellen vasta siinä vaiheessa, kun muut jo lopettelivat aamupalaansa.



Keisarinna eli pitkän ja hyvän elämän, vanhuuden vaivat tulivat yllättäen ja nopeasti. Seitsemäntoista vuotta kun jakaa kodin karvaisen ystävän kanssa, niin kissaton koti tuntuu kovin, kovin autiolta.

Terveisiä Tallinnasta

Joka kerta sitä ajattelee, että pitäisi käydä useammin, ja silti reissujen välillä vierähtää huomaamatta vuosi tai pari.

(Ja kyllä, taisinpa hiukkasen kompastua tuon harmaan vironvillahyllyn luona. Hupsis!)