Karvainen kakara

Alkukesällä huhuilin puskaradiossa, että meidän perheessä olisi kissanvakanssi auki. Aika pian kuulimmekin löytöpennuista, joista yksi voisi hyvinkin muuttaa meille (kiitos vinkistä, S!). Vielä piti jännittää selviääkö pentu karanteenista ja eläinlääkärin tarkastuksesta puhtain paperein ennen kuin päästiin karvapalloa tapaamaan. Ihastuimme oikopäätä, sillä katsokaa nyt, kuinka tämmöistä voisi vastustaa:



Viikko sitten meille muutti rohkea ja leikkisä pikku sähikäinen, jolle lapset antoivat nimen Mörkö.



Mörkö tykkää leikkimisestä ja riehuttamisesta, ja pojista se tykkää niin paljon, että marssii lasten perässä suihkuun (huomaa vasta hanan auettua että "ai niin, kissat ei tykkää vedestä"). Rapiseva lintulelu saa kyytiä monta kertaa päivässä, ja kissaongen perässä loikkiminen vasta lystiä onkin. Lasten junarataa kiertävä veturi on yhtä aikaa kiehtova ja vähän pelottava.



Erityisen paljon Mörkö tykkää paijaamisesta ja sylissä köllöttelystä. Hiukkasen meillä keskustellaan siitä, saavatko pienet kissat kiivetä ruokapöydälle tai leikkiä rukilla, mutta muuten pojalla on käytöstavat suht hyvin hallussa. Hyvin tuo karvainen kakara on sujahtanut mukaan perheeseen:)

Huvin vuoksi

Tuon joku aika sitten esittelemäni Still lightin valmistuttua mietin, että mitä seuraavaksi kutoisin. Keskeneräisiä olisi vaikka kuinka, haastetöitä tekemättä ja Tour de fleecekin alkaa, pitäisi kehrätä, pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Ihan älytöntä! Harrastuksesta tässä kuitenkin on kyse, omaksi huvikseni kudon, en pakosta. Stressiä on elämässä ihan riittävästi ilman itse keksittyjä suorituspaineitakin.

Mietin hetken, mitä huvittaisi just nyt kutoa, ja totesin, että harmaat kynsikkäät jostain kivasta langasta. Tämmöiset niistä tuli:



Kanssaräveltäjän ihailtavasta lankavarastosta (hei vaan S!) vaihdettua Ilun merinosukkalankaa, 2,25 mm puikot, malli stetsonista. Luulin tekeväni varteen Petäjä-sukkien mallineuletta, mutta neuleillassa vieressä istuva sukkien suunnittelija kertoi, että omiani olin kutonut (hei vaan E!). Hupsista! Ei haittaa, kivat tuli näinkin.



Nyt kun olen tähän hurvittelun makuun päässyt, niin aloitin samoin tein - ette kyllä ikinä arvaa - sinisen pipon ja harmaan villatakin.

Korjausliike

En osaa käyttää lyhythihaisia neuleita. Luulin, että osaisin, mutta vaatekaappia siivotessani huomasin, että viime kesänä kutomani ihan kiva villatakki ei ole ollut käytössä kertaakaan. No, langan olin kutonut viimeistä metriä myöten, mutta onnekseni varastoista löytyi toisen värjärin koostumusta myöten lähes identtistä lankaa (aika hassu yhteensattuma, sillä molemmat langat ovat väriltään ihan muuta kuin mitä kaupan kuvan perusteella odotin saavani - minulla olisi muutama painavahko mielipide aiheesta lankojen kuvaus ja photoshopin käyttö, mutta jääköön toiseen kertaan).



Purin resorit, ja kudoin purkulangan raidoittaen uuden langan kanssa hihaksi. Aika täydestä menee, vaihtumiskohdan toki löytää jos tietää mistä etsiä, mutta en usko että kukaan muu kiinnittää tuohon mitään huomiota. Takki on ollut päällä jo useamman kerran, kesäsäät kun nyt ovat mitä ovat.



Sinisen mekon ompelin aiemmin keväällä, se on ollut ahkerassa käytössä. Malli on sama kuin viime syksynä ompelemassani vakosamettimekossa, kangas on farkkuhenkistä puuvillaa Eurokankaasta. Seuraavaan mekkoon on jo kangas valmiina, mutta jospa yrittäisin edes hiukan varioida mallia, kolme samanmallista kolttua on ehkä kuitenkin liioittelua. Ehkä.

Valaansininen Still light

Elämä on haitannut harrastuksia, ei ole ollut aikaa internetille - mutta puikot sentään ovat viuhuneet, katsokaa vaikka!



Joulun alla aloittamani toinen Still light valmistui sopivasti alkukesän viileille viikoille (se ensimmäinen löytyy täältä). Kudoin ohjetta aika tavalla tiukemmalla neuletiheydellä, koska pidän tiiviistä neulepinnasta ja toivon, että tiivis pinta ei ihan heti nyppyynny. Toki vaatii jonkinasteista hulluutta kutoa mekko 2,5 mm puikoilla, mutta ei sitä aina voi täydellä pakalla pelata. Pääntietä muokkasin avarammaksi lyhennetyin kerroksin ja hihoista kudoin reilusti pidemmät. Seurasin ohjetta oikeastaan vain taskujen kohdalla, muuten etenin hyväksi havaitulla "sovita joka välissä" -menetelmällä.



Nappilaatikosta ei löytynyt sopivaa sinistä pikkunappia, joten laitoin niskaan tuommoisen hassun emalisen kissanapin. Voi olla että vaihdan sen, jos löydän tilalle jonkun kivemman - mutta luultavasti unohdan koko jutun syksyyn mennessä, kun en itse tuota nappia edes näe.



Tuo ihana lanka on Louhittaren luolan Väiskiä, Valaan laulua tietenkin. Melko lailla täydellinen sinisen sävy minulle, eikö vain?

Sormiharjoituksia 58

Tulppaanit ovat kauniita vielä kuivahtaneinakin.

Raidallinen valas

On täällä sentään kudottu, vaikka muuten onkin ollut hiljaista! Joskus alkutalvesta näin useammankin kivan raitavillatakin Ravelryssä, mutta takkien ohje, Blue Sands, ei oikein napannut (siinä oli liikaa asioita yhdessä paketissa minun makuuni: raitoja, pintaneuletta ja vielä erimittaiset helmat, taskutkin jotenkin oudot). Raidat jäivät silti mieleen pyörimäään, ja kun lähilankakauppaan tuli houkuttelevaa uutuuslankaa, niin siitä se ajatus sitten lähti.



Perusvillatakki The Tailored Sweater Methodilla (jota suosittelen lämmöllä) sport-vahvuisesta Louhittaren Luolan Väinämöisestä, 2,75 mm puikoilla. Lankaa kului melko tarkkaan 650 gr, Valaan laulua (tietenkin!) yksi vyyhti, Hopeaa (tuo vaaleampi harmaa) kaksi ja Savua kolme ja puoli. Tykkäsin langasta, vaikka se pikkuisen halkeilikin kutoessa. Valmis neulepinta on siisti ja mukavan tuntuinen, eikä nypyistä ainakaan vielä näy merkkiäkään. Tykkään myös takin pienistä yksityiskohdista, nurjasta raidasta miehustan ja nappilistan välissä, taskunkäänteen nurjasta taitoksesta. Löysin vielä just sopivat napitkin!



Tästä tuli kyllä aika kiva! Takki istuu hyvin, ja ehti olla ahkerassa käytössä reilun viikon, ennen kuin kesä tuli kaupunkiin. Aluksi vähän arvelutti, että tuleeko liian levoton, kun on kolme väriä ja kontrastia ja... no, semmoisia yksiväristen neuleiden ystävän murheita.

Hups, blogi on jäänyt vallan vaille huomiota viime aikoina. Harhautan kirmaavilla karitsoilla, niin kukaan ei huomaa, etten ole saanut aikoihin valmiiksi yhden yhtä käsityötä.