lauantai 7. helmikuuta 2015

Patakorvessa

Patakorpi talvella

Viime viikonlopun vietin Patakorvessa linnanneitona hyvässä seurassa. Puikot suihkivat, rukit surisivat, nauru raikui, ruoka oli hyvää ja skumppa kylmää. Ulkona leijui hiljalleen lunta ja maisema oli kuin postikortista.

Patakorpi talvella

Oli kyllä niin kivaa taas, kiitokset ja terveiset mukana olleille!

Patakorpi talvella

Sain vihdoin viimein kuvattua joulun alla valmistuneen huivin, jonka kutominen tuntui kestävän ikuisuuden. Lanka on itse kehrättyä merinosilkkikashmiria (50/25/25), pehmeää kuin pilvenhattara, malli One row handspun scarf.

Huivi

Mutta mutta. Väri on pikkuisen väärä, enkä ole malliinkaan kovin ihastunut, joten taidan kääräistä huivin lahjapakettiin. Näyttää ihan nätiltä kuvassa, mutta turkoosi on vähän liian heleä, eikä ruskeakaan oikein puhuttele.

Huivi

Huivi

Ovat joskus vähän hankalia nämä väriasiat, mutta minkäs teet, väärän värinen neule jää käyttämättä.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Lahjontaa

En ole koskaan kovin innokkaasti kutonut joululahjoja (koska aikataulutetut neulomukset tuppaavat stressaamaan), mutta muutaman pehmeän paketin tein viime vuonna. Anopin Sinterklaas-pakettiin kudoin Camp Out Fingerless Mitts -kämmekkäät. Lankoina Sandnes Garnin alpakkaa ja jämälankapussista löytynyttä harmaata villaa (ehkä Karismaa? ei voi muistaa).

Kämmekkäät

Ohje on kiva, ja väriyhdistelmä on mielestäni onnistunut. Anoppi tykkäsi (ja kissaakin kiinnosti).

Kämmekkäät

Sisko sai uudet villasukat, malli on Ullasta löytyvä Petäjä, lanka Lanitiumin merino-kashmir-nylonia.

Sokken

Petäjä-sukkien pintaneule on kivaa kudottavaa, ohjetta ei tarvitse seurata, mutta joka kerroksella tapahtuu jotain.

Sokken

Olen kutonut kuudet Camp Out -kämmekkäät ja Petäjä-sukkiakin kaksi paria, kaikki lahjaksi. Pitäisiköhän vihdoin kutoa nuo itsellenkin?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Tähkäpään kaukaiset sukulaiset

Hanskat!

Joskus idea iskee semmoisella voimalla, että on pakko keriä lanka ja luoda silmukat saman tien, vaikka suunniteltua ohjetta ei ole käsillä ja oikeasti pitäisi mennä harjaamaan hampaat ja nukkumaan. Lanka, syksyn Kuitupitoisista kokoontumisajoista ostamani Yarngrimoiren huikea keltainen bfl sport vaati päästä Tähkäpää-sormikkaiksi. Hatarien muistikuvien pohjalta kun tein, niin ihan en Tähkäpäiksi näitä tohdi nimittää, olkoot vaikka sitten pikkuserkkuja.

Hanskat!

Lanka on ihanaa, samoin väri. Ja hyvinhän nuo toisilleen sopivat, lanka, väri ja malli.



lauantai 17. tammikuuta 2015

Lankavaraston vuosikatsaus

Viime viikonloppuna kippasin kaikki omistamani langat olohuoneen matolle, kuten tapanani on jo useamman vuoden ollut. Onhan sitä varastoa kertynyt:

All the yarn 2015

Viime vuonna lankaa oli hiukkasen vähemmän, epäilen että kerät ja vyyhdit lisääntyvät keskenään varaston pimeydessä. Säilytystiloihin nähden lankaa on hiukkasen liikaa, mutta ei tuossa kasassa ole kovinkaan montaa kerää, josta olisin valmis luopumaan. Kuituvarasto sentään on pienentynyt:

All the fibre 2015

Suurin osa langoistani on sinisiä, mikä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin tuossa kuvassa voi nähdä Väritys-mekon, pitkän sinisen villatakin, alpakkasilkkipuseron, pari pipoa ja huivin.

All the blue yarn 2015

Harmaatakin lankaa on varsin kattava valikoima, suunnitelmissa on villatakkeja, huiveja, pipoja... nuo vasemman yläkulman Big Merinot ovat jo puikoilla.

All the grey yarn 2015

Käsinkehrättyä lankaa on sitäkin jonkin verran:

All the handspun yarn 2015

All the yarn 2015

All the yarn 2015

Jospa tänä vuonna vihdoin raaskisin kutoa nuo ihanat valaansiniset Ahdit?

torstai 8. tammikuuta 2015

Joulukalenterisukat!

Joulukalenterisukat valmistuivat sopivasti jo aattona ja joulupäivänä, mutta kumma juttu, blogi ei ole itsestään ymmärtänyt päivittää moista uutista. Tässä ne nyt ovat, ensin sinikärkiset raidalliset:

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat

Näistä tuli saman tien uudet lempisukat!

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat

Tarkempi kirjanpito raitojen sisällöstä unohtui, mutta näihin on kanavoitu mm. Herodeksen viittaa, Hyberkybermiestä, Abbey Roadia ja pioneita. Pari viimeistä raitaa jätin kutomatta, muuten varsista olisi tullut liian pitkät minun makuuni. Toisestakin parista tuli aika kiva (ovat muuten jalassa juuri nyt):

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat

Kudoin kaikki sukat erilaisilla puikoilla (koko toki oli sama, 2,25 mm): Knitpron koivuisilla, Karbonzin hiilikuituisilla, Hiyahiyan ja Cloverin bambuisilla. Hämmentävää kyllä, tiheys ja neulejälki on kaikissa sukissa identtinen. Eniten tykkäsin Knitpron koivupuikoista (vaikka ne ovatkin rumimmat). Bambuiset olivat ihan kivat peruspuikot, hiilikuituisten kärjen ja puikon liitoskohta ei ollut niin sileä kuin toivoisin. Lankoja on laidasta laitaan, enimmäkseen kotimaisilta värjäreiltä, joukossa muutama tehtaassakin värjätty.

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat

Lisää kalenterisukkia löytyy Missä neuloimme kerran -blogin kuvakimarasta. Kiitokset taas Neulistille ja Vyyhdille ihan parhaasta joulukalenterista!



tiistai 9. joulukuuta 2014

Jämälankavillasukkajoulukalenteri on täällä taas!

Jämälankavillasukkajoulukalenterilangat

Meillä on taas seurattu silmä kovana Missä neuloimme kerran -blogin mainiota joulukalenteria ja jännitetty värivihjeitä. Viimevuotiset sukat ovat niin kivat, että tänä vuonna päätin tehdä saman tien kahdet kalenterisukat. Toisissa on kärjissä palmikkopiposta yli jäänyttä sinistä alpakkasukkalankaa (tuleepa samalla testattua onko se lämpimämpää kuin tavallinen villa), toiseen pariin ostin kerän harmaata, ja teen sillä vielä yhden kerroksen raidan kalenteriraitojen väliin.

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat

A-sukat hienosti B-sukkien vihjeen päällä (olisi ehkä kannattanut juoda toinenkin kuppi kahvia).

Jämälankavillasukkajoulukalenterisukat

B-sukat A-sukkien vihjeellä. Sukkiin on jo tullut muutama raita lisää, mitäköhän huomenna on luvassa?

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Syyslomalla

Onderweg naar huis

Vikings

Herfst

Wandelen

Sinterklaas in Weert

Bellen blazen

Pätkiksen Quynn valmistui jo jokunen aika sitten, mutta kuvaaminen tähän aikaan vuodesta... no, tiedätte. Lanka on Yarngrimoiren falklandia, pojan itse valitsemaa. Mieluinen myssy, on ollut käytössä joka päivä valmistuttuaan.