Muutama viikko sitten sain valmiiksi
Simple sprinkle -kaulurin. Ohjeen vaatimia paksuja lankoja ei varastostani juurikaan löydy, mutta hyvin onnistui dk-vahvuisellakin langalla. Tykkään kovasti noista väreistä, mitä nyt tuo yksi kohta vasemmalla olalla vähän häiritsee (turhan jyrkkä kontrasti tumman ja vaalean langan välillä). Käännänkin sen kohdan yleensä niskan puolelle piiloon. Yhden raitaosion purin kokonaan pois, kun se ei kertakaikkiaan istunut kokonaisuuteen.
Viime kesänä aloitettu villapaitakin valmistui vihdoin. Malli on taas kerran
The Tailored Sweater Method, lanka on Ziljan varastosta kotiutettua Hopeasäikeen sukkalankaa. Langan neuletuntuma oli vähän turhan puuvillainen omaan makuuni, mutta neulepinta tuntuu mukavalta, ja värit käyttäytyivät hyvin, ei tullut yhtään lätäkköä, salamaa tai seepraraitaa.
Aika kiva peruspaita! Tykkään erityisesti kauluksesta, ja tuosta poronsarvisesta napista, jonka isä toi Lapintulaisena joskus 70-luvulla.
Kuvat otti ihana Terhi mukavan messuretkemme jälkeen. Kiitos!
En ole pariin vuoteen käynyt messuilla, mutta nyt tuli huolella koluttua Titityyn ja Kerän nurkka, kaikenlaisia ihanuuksia löytyi. Raitatunika, kirjoneulelapaset, sormikkaat ja raitapaita sekä kesämekko, kuvassa aloittamista vaille valmiina.
Ostoskassista oli hupia vielä kotimiehellekin.