Tähkäpään kaukaiset sukulaiset

Joskus idea iskee semmoisella voimalla, että on pakko keriä lanka ja luoda silmukat saman tien, vaikka suunniteltua ohjetta ei ole käsillä ja oikeasti pitäisi mennä harjaamaan hampaat ja nukkumaan. Lanka, syksyn Kuitupitoisista kokoontumisajoista ostamani Yarngrimoiren huikea keltainen bfl sport vaati päästä Tähkäpää-sormikkaiksi. Hatarien muistikuvien pohjalta kun tein, niin ihan en Tähkäpäiksi näitä tohdi nimittää, olkoot vaikka sitten pikkuserkkuja.



Lanka on ihanaa, samoin väri. Ja hyvinhän nuo toisilleen sopivat, lanka, väri ja malli.

Lankavaraston vuosikatsaus

Viime viikonloppuna kippasin kaikki omistamani langat olohuoneen matolle, kuten tapanani on jo useamman vuoden ollut. Onhan sitä varastoa kertynyt:



Viime vuonna lankaa oli hiukkasen vähemmän, epäilen että kerät ja vyyhdit lisääntyvät keskenään varaston pimeydessä. Säilytystiloihin nähden lankaa on hiukkasen liikaa, mutta ei tuossa kasassa ole kovinkaan montaa kerää, josta olisin valmis luopumaan. Kuituvarasto sentään on pienentynyt:



Suurin osa langoistani on sinisiä, mikä tuskin tulee yllätyksenä kenellekään. Jos oikein tarkkaan katsoo, niin tuossa kuvassa voi nähdä Väritys-mekon, pitkän sinisen villatakin, alpakkasilkkipuseron, pari pipoa ja huivin.



Harmaatakin lankaa on varsin kattava valikoima, suunnitelmissa on villatakkeja, huiveja, pipoja... nuo vasemman yläkulman Big Merinot ovat jo puikoilla.



Käsinkehrättyä lankaa on sitäkin jonkin verran:







Jospa tänä vuonna vihdoin raaskisin kutoa nuo ihanat valaansiniset Ahdit?

Joulukalenterisukat!

Joulukalenterisukat valmistuivat sopivasti jo aattona ja joulupäivänä, mutta kumma juttu, blogi ei ole itsestään ymmärtänyt päivittää moista uutista. Tässä ne nyt ovat, ensin sinikärkiset raidalliset:



Näistä tuli saman tien uudet lempisukat!



Tarkempi kirjanpito raitojen sisällöstä unohtui, mutta näihin on kanavoitu mm. Herodeksen viittaa, Hyberkybermiestä, Abbey Roadia ja pioneita. Pari viimeistä raitaa jätin kutomatta, muuten varsista olisi tullut liian pitkät minun makuuni. Toisestakin parista tuli aika kiva (ovat muuten jalassa juuri nyt):



Kudoin kaikki sukat erilaisilla puikoilla (koko toki oli sama, 2,25 mm): Knitpron koivuisilla, Karbonzin hiilikuituisilla, Hiyahiyan ja Cloverin bambuisilla. Hämmentävää kyllä, tiheys ja neulejälki on kaikissa sukissa identtinen. Eniten tykkäsin Knitpron koivupuikoista (vaikka ne ovatkin rumimmat). Bambuiset olivat ihan kivat peruspuikot, hiilikuituisten kärjen ja puikon liitoskohta ei ollut niin sileä kuin toivoisin. Lankoja on laidasta laitaan, enimmäkseen kotimaisilta värjäreiltä, joukossa muutama tehtaassakin värjätty.



Lisää kalenterisukkia löytyy Missä neuloimme kerran -blogin kuvakimarasta. Kiitokset taas Neulistille ja Vyyhdille ihan parhaasta joulukalenterista!

Jämälankavillasukkajoulukalenteri on täällä taas!

Meillä on taas seurattu silmä kovana Missä neuloimme kerran -blogin mainiota joulukalenteria ja jännitetty värivihjeitä. Viimevuotiset sukat ovat niin kivat, että tänä vuonna päätin tehdä saman tien kahdet kalenterisukat. Toisissa on kärjissä palmikkopiposta yli jäänyttä sinistä alpakkasukkalankaa (tuleepa samalla testattua onko se lämpimämpää kuin tavallinen villa), toiseen pariin ostin kerän harmaata, ja teen sillä vielä yhden kerroksen raidan kalenteriraitojen väliin.



A-sukat hienosti B-sukkien vihjeen päällä (olisi ehkä kannattanut juoda toinenkin kuppi kahvia).



B-sukat A-sukkien vihjeellä. Sukkiin on jo tullut muutama raita lisää, mitäköhän huomenna on luvassa?

Syyslomalla

Pätkiksen Quynn valmistui jo jokunen aika sitten, mutta kuvaaminen tähän aikaan vuodesta... no, tiedätte. Lanka on Yarngrimoiren falklandia, pojan itse valitsemaa. Mieluinen myssy, on ollut käytössä joka päivä valmistuttuaan.

Kehruita

Päivölässä kehräsin letillisen Pepperpantsin merinokashmirsilkkiä (kyllä, juuri niin pehmeää kuin miltä kuulostaakin). Kaksi säiettä, 95 gr, metrejä en ole jaksanut laskea, mutta sanoinko jo että pehmeää?



Toinen pikkuvyyhti on Yarngrimoiren näytenöttösistä kehrätty - tässä on ihanan räimeät värit:



Kotona kehrääminen ei ole oikein sujunut, ammattikehrääjä kun ei meinaa antaa harrastelijalle työrauhaa.

Kuitupitoisissa

Toissa viikonloppuna järjestettiin taas Syksyn kuitupitoiset kokoontumisajot Päivölässä. Oli ihania ihmisiä, lankoja, villoja, hervotonta naurunrätkätystä, herkkuja ja skumppaa - mitäpä sitä muuta viikonlopulta voisi toivoa.





Lankaa ostin vain pari hassua vyyhtiä, vaikka houkutuksia oli yllin kyllin.





Tunnustan, tuon yläpuolella olevan kuvan lankakasasta sieppasin itselleni vyyhdin jonon ohi. Olin kuulemma supissut itsekseni "my precioussss" petrolinsinistä vyyhtiä paijatessani, mutta mitään en tunnusta.





Noin muuten olen täysin vakuuttunut siitä, että aika kuluu tavallista nopeammin tänä syksynä. Mihin ihmeeseen päivät oikein katoavat?

Tyyliniekka

Jos itselläni on jokseenkin tiukkoja mielipiteitä väreistä, niin eipä ole tuo omenakaan kovin kauas puusta pudonnut. Pienoismalli tilasi itselleen pipon, jossa piti olla sinistä ja valkoista sekä keltainen tupsu. Yhdessä sitten valittiin langat, ja tupsulangat saatiin avuliaalta ravelrytoverilta (kiitos, M!). Tuli kyllä aika kiva pipo!



Seuraavaksi poika toivoi samanlaisia kämmekkäitä kuin isillä. No, samaa lankaa ei enää ollut, mutta Frog treen alpakkaa löytyi passeli jämäkerä. Malli mukailee Camp Out mittsejä.



Sukkia poika toivoi juuri tästä langasta (Mind the gap, täältä sitä saa) jo viime talvena, mutta joutui odottamaan syksyyn (koska tuo lapsi kasvaa ihan silmissä, myös maata pitkin). Vähän jouduin jatkamaan muinaisella Opalilla, mutta kivat sukat noista tuli.



Äitinsä poika.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Käyköhän muille koskaan niin, että huonosti käyttäytyvä käsityö joutuu jäähylle, ja hautautuu häpeänurkkaansa vuosikausiksi? Toivottavasti, koska muuten seuraava kertomus on varsin nolo.

Kymmenisen vuotta sitten (tarkkaan en muista, mutta tämän vuosituhannen puolella kuitenkin) näin lehdessä kuvan kivasta takista, ja kun sattumalta samoihin aikoihin näin kangaskaupassa sopivan tummaa denimiä, keksin että ompelenpa takin itse. Jostain lehdestä löytyi melkolailla oikeansuuntainen kaavakin. Pääsin ompelussa aika pitkälle, kunnes sovitusvaiheessa totesin, ettei takki istunut hartioista yhtään, enkä tiennyt kuinka virheen saisi korjattua. Tungin tekeleen kangaslaatikon perimmäiseen nurkkaan, ja sinne se unohtui.

Viime syksynä etsiskelin uutta syystakkia, ja näin Marimekolla hauskan hupputakin. Kangas vain oli liian ohutta, ja hintalapussa siihen nähden turhan isoja numeroita, mutta jokin takissa muistutti tuosta aikoinaan aloittamastani ompeluksesta. Kaivoin sen esiin, mutta eivät ne hartiat vuosien häpeämisen jälkeenkään istuneet ollenkaan. Onnekseni minulla on taitava ystävä, joka auliisti jakoi osaamistaan, ja sai kuin saikin hartiat ja niiten myötä lopunkin takin istumaan. Iso kiitos Jennille!

Koska kangasta löytyi vielä isohko pala, tein kauluksen sijasta hupun, ja koska se Marimekon takki edelleen kummitteli mielessäni, laitoin vuoriksi tummansinistä Muijaa (no, hihoissa toki on vuorisilkkiä). Hihoista tein pikkuisen tavallista pidemmät, ja hihansuihin laitoin resorin - ihan vain siksi, etteivät ranteet paleltuisi töihin polkiessani. Hihansuihin ajattelin vielä ommella vähän heijastinnauhaa, että paremmin erottuisin iltojen pimetessä, kunhan nyt löytäisin ne ostamani nauhat.



Takki onnistui aika hyvin siihen nähden, etten ole kovinkaan kummoinen ompelija (mutta taidon puutehan on vain hidaste, ei este). On siinä muutama kohta, jotka eivät ihan kestä lähempää tarkastelua, mutta toisaalta siinä on myös siististi ommeltu vetoketju ja vuori. Kuvista näkee, että takkia on käytetty jo hyvä tovi - joku kauempaa viisas olisi silittänyt takin ennen kuvien ottamista, mutta noh, ei sitä kaikkea voi muistaa.

Vähän arvelutti, että voinko käyttää farkkukankaista takkia farkkujen kanssa (traumoja 80-luvulta), mutta sitten päätin, että ihan hyvin voi, eihän tässä sentään lumipestyjä olla (kuten sanottua, traumoja 80-luvulta).



Kuvista kiitokset Maijalle, joka otti ne Nuuksiossa sienestämisen lomassa. Joku oli ehtinyt apajille ennen meitä, mutta kyllä näistä kavereista kelpo risoton sai.



Samaan syssyyn kuvattiin harmaa peruspipo. The Uncommon Threadin worsted-vahvuista merinoa, 2o 2n -joustinta niin kauan kuin lankaa riitti. Villaa on korvien kohdalla kolme kerrosta, luulisi että tarkenee. Pitäisiköhän tuohon askarrella vielä tupsu?



Noin muuten suosittelen kaikille retkeä syksyiseen metsään, siellä mieli virkistyy.

Kesäterässä

Pakko tunnustaa, tämän kesän helteillä villa ei juuri ole kiinnostanut. Tour de Fleece oli ja meni, mutta osui harmillisesti juuri kesälomareissujen aikaan. Kehräsin yhden vaivaisen vyyhdin, ja senkin sain valmiiksi viikon myöhässä. Noo, kaikkeen ei aika riitä, viime aikoina olen mieluummin polkenut pyörää kuin rukkia. Langasta tuli kyllä aika kivaa, Widdershin Woolworksin böffisilkkiä, reilu 100 gr ja 330 metriä kaksisäikeistä:



Kattiainen on huolestuttavan kiinnostunut langoista, heiluvat puikot saavat vähäisetkin itsehillinnän rippeet katoamaan.



Yhden pipon olen kesän aikana saanut valmiiksi. Malli on Hinagiku hat, josta voin sanoa sen verran, että mallineuleen k3tog, yo, k3tog into the same 3 sts on todella, todella hidasta kudottavaa. Lanka on Plucky Knitterin primo worstedia, jonka väri on jotain aivan muuta kuin kaupan myyntikuvassa. Ihan kiva pipo tuosta tuli kuitenkin. Kuvia on tasan yksi, tuli liian kuuma niin kuvaajalle kuin mallillekin.



Yleisön pyynnöstä loppuun vielä viikon Mörkö, koska internetissä ei kuulemma ole vielä läheskään tarpeeksi kissakuvia:)

Karvainen kakara

Alkukesällä huhuilin puskaradiossa, että meidän perheessä olisi kissanvakanssi auki. Aika pian kuulimmekin löytöpennuista, joista yksi voisi hyvinkin muuttaa meille (kiitos vinkistä, S!). Vielä piti jännittää selviääkö pentu karanteenista ja eläinlääkärin tarkastuksesta puhtain paperein ennen kuin päästiin karvapalloa tapaamaan. Ihastuimme oikopäätä, sillä katsokaa nyt, kuinka tämmöistä voisi vastustaa:



Viikko sitten meille muutti rohkea ja leikkisä pikku sähikäinen, jolle lapset antoivat nimen Mörkö.



Mörkö tykkää leikkimisestä ja riehuttamisesta, ja pojista se tykkää niin paljon, että marssii lasten perässä suihkuun (huomaa vasta hanan auettua että "ai niin, kissat ei tykkää vedestä"). Rapiseva lintulelu saa kyytiä monta kertaa päivässä, ja kissaongen perässä loikkiminen vasta lystiä onkin. Lasten junarataa kiertävä veturi on yhtä aikaa kiehtova ja vähän pelottava.



Erityisen paljon Mörkö tykkää paijaamisesta ja sylissä köllöttelystä. Hiukkasen meillä keskustellaan siitä, saavatko pienet kissat kiivetä ruokapöydälle tai leikkiä rukilla, mutta muuten pojalla on käytöstavat suht hyvin hallussa. Hyvin tuo karvainen kakara on sujahtanut mukaan perheeseen:)