DIY Denim whale tutorial
▼
tiistai 30. elokuuta 2011
Vihreitä omenoita
Meillä luetaan paljon, ja usein samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan. Viime talvena yksi suosikeista oli Astrid Lindgrenin Osaa Lottakin ajaa, kirja josta pidin kovasti itsekin pienenä. Kirjassa on Ilon Wiklundin hurmaava kuvitus, ja yhdessä kuvassa katse tarttui Lotan isosiskon villatakkiin. En tiedä viehätyinkö kuvan tunnelmasta, pyörällä katua alas viilettävän tytön olemuksesta vai mistä, mutta halusin ehdottomasti samanlaisen vihreän villatakin.
Varastosta löytyi sopivasti villatakillinen omenanvihreää Debbie Bliss Donegal Luxury Tweed Arania, joten pääsin aloittamaan saman tien. Mallina on taas kerran luotettava Tailored Sweater Method. Sivuille tein kierretyin silmukoin neulotun resorin, ja vasemmalle puolelle pienen taskun puhelinta varten. Nappilista on helmineuletta.
Pidin langasta, sitä oli mukava kutoa ja väri on todella kaunis. Nähtäväksi jää miten se kestää käytössä, mutta odotukset ovat korkealla. Kudoin muutama vuosi sitten pitkän ulkotakin saman valmistajan Donegal Chunky Tweedistä, ja se on pysynyt hyvänä ahkerasta käytöstä huolimatta.
Viime vuonna Tuomaanmarkkinoilta ostetut napit tuoksuvat edelleen vienosti katajalta.
Takista tuli yksinkertainen ja mukava, ja uskon että tätä tulee käytettyä paljon, kunhan säät vielä hieman viilenevät. Syksy on jo melkein tullut, ihanaa!
maanantai 29. elokuuta 2011
Vornalainen Hedda
Varoitus! Seuraava postaus sisältää mainostusta ja enablointia.
Joskus kesän alussa sain Louhittaren Luolan Tuulialta kokeiltavaksi aran-vahvuista villalankaa sekä langalle sopivan ohjeen. Tykkäsin langasta kovasti, se on mukavan rouheaa ja tuo palmikot esille oikein hyvin. Lanka on väriä ja nimeään (Valaan laulu! Voisko olla parempaa nimeä? Tuskin!) myöten niiiin mua. Taidan haluta tätä lisää.
Myssyn malli on Vilma Vuoren Hedda, oikein kiva sekin. Palmikoitten kutominen on koukuttavaa ("mä teen vaan tuohon seuraavaan palmikonkiertoon vielä"), ja myssy valmistuikin muutamassa illassa.
Louhittaren Luolan lankoja saa ostaa ainakin Titityystä, Tinttamarellista ja pian aukeavasta Villavyyhdistä. Heddan ohje löytyy Ravelrysta.
Klikkailut omalla vastuulla sitten.
Joskus kesän alussa sain Louhittaren Luolan Tuulialta kokeiltavaksi aran-vahvuista villalankaa sekä langalle sopivan ohjeen. Tykkäsin langasta kovasti, se on mukavan rouheaa ja tuo palmikot esille oikein hyvin. Lanka on väriä ja nimeään (Valaan laulu! Voisko olla parempaa nimeä? Tuskin!) myöten niiiin mua. Taidan haluta tätä lisää.
Myssyn malli on Vilma Vuoren Hedda, oikein kiva sekin. Palmikoitten kutominen on koukuttavaa ("mä teen vaan tuohon seuraavaan palmikonkiertoon vielä"), ja myssy valmistuikin muutamassa illassa.
Louhittaren Luolan lankoja saa ostaa ainakin Titityystä, Tinttamarellista ja pian aukeavasta Villavyyhdistä. Heddan ohje löytyy Ravelrysta.
Klikkailut omalla vastuulla sitten.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Koruja
Käytän mielelläni koruja, mutta tällä hetkellä niiden pitämistä rajoittaa eräs pieni ihminen, joka osaa tarttua ja vetää, muttei päästää irti. Tulee käytettyä enimmäkseen sormuksia ja rannerenkaita. Innostuin pitkästä aikaa askartelemaan:
Ihanan värisiä nuo neliskanttiset. Välissä siemenhelmiä.
Näistä tulee mieleen kasarikaulakorut, muistatteko?
Erikokoisia ja -sävyisiä lasihelmiä. Tämän korun ainoa huono puoli on se, että lukon avaamisen ja sulkemiseen tarvitsee apua.
Helmiä oli sen verran paljon, että tein pienoismallin kummitädillekin rannekoruja syntymäpäivälahjaksi.
Aiemmin keväällä tein korvakorut veljenpojan lakkiaisiin. Näistä tuli oikein kivat, mutta tällä hetkellä en tosiaan niitä uskalla käyttää.
Seuraavaksi sitten neuleita. Tai ompeluksia. Katsotaan kummat saan kuvattua ensin. Mihin tää aika oikein katoaa?
Ihanan värisiä nuo neliskanttiset. Välissä siemenhelmiä.
Näistä tulee mieleen kasarikaulakorut, muistatteko?
Erikokoisia ja -sävyisiä lasihelmiä. Tämän korun ainoa huono puoli on se, että lukon avaamisen ja sulkemiseen tarvitsee apua.
Helmiä oli sen verran paljon, että tein pienoismallin kummitädillekin rannekoruja syntymäpäivälahjaksi.
Aiemmin keväällä tein korvakorut veljenpojan lakkiaisiin. Näistä tuli oikein kivat, mutta tällä hetkellä en tosiaan niitä uskalla käyttää.
Seuraavaksi sitten neuleita. Tai ompeluksia. Katsotaan kummat saan kuvattua ensin. Mihin tää aika oikein katoaa?
tiistai 2. elokuuta 2011
Liefde, oh spinnewielliefde
Pari viikkoa sitten olimme lomailemassa Hollannissa, ja vierailimme Louëtin tehtaalla Lochemissa. Rakastan omaa S10-rukkiani, ja pidän firman muistakin malleista, joten reissu oli vähän kuin lapselle visiitti karkkitehtaalle. Meille toimintaa esitteli hurmaava Willy Broeke, joka on ollut Louëtilla töissä lähes alusta asti, ja joka oli jo aiemmin vastannut useampaankin sähköpostiini. Louët valmistaa rukkien lisäksi myös kangaspuita, karstamyllyjä, kirjansidontavälineitä sekä mittatilauskeittiöitä, niistäkin näimme vilahduksen.
Esittelyhuoneessa oli nähtävillä kaikki saatavilla olevat viisi rukkimallia. Ylähyllyllä matkarukki S95 Victoria petsattuna ja luonnonvärisenä, sen alapuolella S11 Julia, nurkassa S10, viereisellä seinällä ylähyllyllä kaksipolkiminen S10DT ja sen alapuolella S17. Tuo punainen rukki siinä välissä on ihan ensimmäinen S10, prototyyppi!
Aika tavalla samanlainen kuin nykyinenkin S10. Tuo punainen väri on aivan vastustamaton!
Lyhdystä näkee, että rukilla on aikoinaan kehrätty paljon.
S10 oli Louëtin ensimmäinen tuote aloitusvuonna 1974 - ensin rukkeja tehtiin toisen perustajan, Jan Louët Feisserin (sieltä se nimi tulee) vanhempien maatilan kanalassa, mutta suosion ja kysynnän kasvaessa tehdas siirtyi asteittain isompiin tiloihin. Nykyisellä paikalla rukkeja on valmistettu vuodesta 1979. Olen usein vitsaillut, että S10 on ulkomuotonsa puolesta sopiva graafikon rukiksi, ja nyt selvisi miksi: Jan Louët Feisser on alkuperäiseltä ammatiltaan graafinen suunnittelija. Toinen perustajista, Clemens Claessen, opiskeli teollista muotoilua.
Rukkeja sai myös kokeilla (punaista ihanuutta lukuunottamatta), mikä saattoi aiheuttaa pienoista rukkikuumetta. Ilme taitaa kertoa kaiken olennaisen:
Ehkä joskus. Oikeasti en tarvitse toista rukkia, mutta oli se Victoria kyllä kiva. Tosi tosi kiva.
Esillä oli myös huikea määrä erilaisia kangaspuita (jotka muuten aina kootaan kerran ennen lähettämistä!), mutta niille suon ajatuksen vasta, jos joskus asumme nykyistä paljon väljemmin.
Yhdellä kangaspuulla oli aika hassu nimi, heti alkoi piporadiosta kuulua "Dobby has no master! Dobby is a free elf!". Oikeasti tuo nimi on tylsä lyhenne sanoista draw boy = kutojan apulainen.
Entisajan huovuttajan apuväline. Tuo sama kasvi löytyy myös anopin kukkapenkistä, kaardenbol (Dipsacus fullonum) - suomenkielistä nimeä en löytänyt. Kaarden on hollanniksi karstaamista, mutta ihan niin vahvoja eivät tuon kasvin piikit sentään ole.
Tehtaan puolella oli hiljaista ja siistiä, paikat olivat menossa kiinni kesälomien ajaksi. Emme siis nähneet yhdenkään rukin valmistamista, mutta oli silti kiinnostavaa nähdä missä kaikki tapahtuu.
Tehtaalle tullutta raakaa puutavaraa...
...ja vaneria:
Valmiita rungon osia 700 kpl:
Rukinpyöriä odottamassa rei'itystä:
Vastalakattuja:
Rullia:
Korjattavaksi tullut S10 (nykyään rukit lakataan kellastumattomalla lakalla, joten tuollaista ihanaa patinaa niihin ei enää saa):
Valmiita rukinpyöriä:
Rukinosia joka lähtöön:
Kustannuksien kurissapitämiseksi aika monet osat sopivat useampaan malliin, esim. S10 ja S17 käyvät pitkälti samanlaisilla ruuveilla, samoin Julia ja Victoria. Vielä lisää rukinosia:
S10 on valmistettu kohta 40 vuotta, ja Willyn mukaan 100 000 kappaleen raja meni rikki jo 1980-luvun alkupuolella. Tarkkaa lukua kautta aikain valmistetuista rukeista hän ei osannut sanoa, mutta sadoissa tuhansissa määrä liikkuu.
Karstamyllyn osia odottamassa kokoamista:
Victoria-lauma odottamassa pakkaamista:
Jos satutte liikkumaan tuolla suunnalla, niin menkää ihmeessä käymään! Louëtilla on esittelytilat, joihin pääsee tutustumaan aukioloaikoina, tehdaskierros pitää sopia erikseen. Lisää tietoa löytyy Louëtin nettisvuilta.