Ritvis oli kuitenkin sitä mieltä, että sateenkaareni on ihan nynny, ja lykkäsi käteeni kaksi lettiä silkkivillaa kehrättäväksi. Nämä vetivät kyllä aika hiljaiseksi:
Kirkkaat, pimeässä hohtavat värit eivät ole minun juttuni sitten yhtään. Suhtaudun yleensäkin väreihin tunteellisesti ja kiihkeästi, joten tämän kuidun kehrääminen oli kovin, kovin hankalaa. Vaikka villa oli hyvälaatuista ja sinällään mukavaa kehrättävää, epämieluisat värit häiritsivät niin, että säikeestä tuli epätasaista ja möykkyistä. Yhtenä iltana jopa sammutin valot ja kehräsin television sinisessä loisteessa, jotta en näkisi mielestäni erityisen vastenmielistä punaviolettia. Tämmöistä lankaa sain aikaiseksi:
Voi yök. Kiitos ja anteeksi, Ritvis!
Ymmärrän toki, että jonkun mielestä nuo värit ovat kauniita ja mieluisia, ja mikäs siinä, makuja on monia. Minulle taas nämä värit olivat valtava loikka kauas omalta mukavuusalueeltani. Rakastan värejä, ja tiedän että nillitykseni kuulostaa lapselliselta, mutta... tiedättekös, en mahda sille mitään. Olen värinatsi, enkä muuta voi. Huomaan, että väreistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta se taitaa olla uuden postauksen paikka.
