KAListelua

Joulun alla innostuin osallistumaan jo toistamiseen Titityyn Mysteerihuiviklubiin. Mallin oli suunnitellut Veera Välimäki, lanka oli Louhittaren luolan Tuulen tytärtä väreissä keltamulta ja platina.



Välimäelle tuttuun tapaan ainaoikeaa, raitoja ja lyhennettyjä kerroksia, rentouttavan yksinkertaista kudottavaa. Reunuksen kohdalla sävelsin omiani, koska en kerta kaikkiaan saanut ohjeen mukaan tehden nättiä jälkeä – neljä kertaa yritin, ja lopputulos muistutti joka kerralla haukiverkkoa. Jatkoin siis ainaoikeaa ja lyhennettyjä kerroksia, ja mielestäni tuli ihan kiva noinkin - muoto vain muuttui hartiahuivista pitkäksi kaulaliinaksi.



Harmaan ja keltaisen yhdistelmä toimii kyllä aina. Tykkäsin langasta, voisin hyvinkin käyttää sitä toistekin (myönnetään, villapaitasuunnitelma on jo mielessä).

Lapsi on terve kun se leikkii...

...eikä leikki pahaa tee aikuisellekaan. Lapsena kävin äidin mukana keramiikkakursseilla, ja tehtävänannosta riippumatta muovailin aina eläimiä. Viime syksynä satuin saamaan paikan keramiikkakurssilta, ja huomasin ettei mikään ole ratkaisevasti muuttunut. Ei hajuakaan mitä olisi opetussuunnitelman mukaan pitänyt tehdä, kun sain taas kiinni eläinten muovailusta. Ihan ensimmäisenä kyllä tein kiltisti kaulitsemalla kukkaruukun (voi tylsyyttä), mutta sen jälkeen... no, opettaja on antanut minun leikkiä rauhassa.



Kukkaruukkuhaukotuksen jälkeen tein mäyrän, ja muistin mikä savitöissä kiehtoo. Tällaisten otusten tekeminen on ihan huisin hauskaa! Aloitan piirtämällä muutaman luonnoksen, koska ajattelen kynä kädessä, ja sen jälkeen hyökkään saven kimppuun ja aika nopeasti kaivan savesta esille haluamani muodon. Joskus jaksan seuraavalla kerralla viimeistellä työtäni, mutta useimmiten teen kerralla valmista ja jatkan seuraavaan aiheeseen.



Mäyrässä pääsin kokeilemaan myös lasitteita, ja ne onnistuivat yli odotusten. Pohjalla on mustaa ja valkoista engobea ja harmaata savilietettä, kaiken päällä kirkas lasite, joka sävyttää mustan vähän siniseksi. Mäyrästä tuli niin kiva, että saatan joskus tehdä toisenkin.



Aina ei tietenkään voi onnistua. Mäyrän jälkeen muovailin parasaurolophuksen, mutta hupsis, kuiva savi oli haurasta ja otukselta katkesivat jalat. Vähän kirpaisi, mutta näissä savihommissa ajattelen että tulee mitä on tullakseen. Keramiikka on siitä hauska laji, että vaikka miten tarkkaan suunnittelisi ja huolellisesti valmistelisi, on lopputulos aina yllätys (ainakin tämmöiselle innokkaalle harrastelijalle). Tuossa allaolevassa kuvassa näkyy, miltä saurus näytti heti valmistuttuaan, ja viikon päästä huolellisen rapsuttelun jälkeen.



Niitä koipia ei pystynyt korjaamaan oikein millään, joten toverilla on nyt hauraat, washiteipatut takakoivet. Toisaalta, lasitteen värit toimivat juuri niinkuin toivoinkin (jos jotakuta kiinnostaa, niin alla on mustaa engobea, sen päällä vihertävä temmoku siveltimellä maalattuna, ja ihan päällimmäisenä turkoosi lasite). Kokeilen samaa yhdistelmää, kun keväämmällä yritän uudestaan muotoilla dinosaurusta (koska kyllähän ihmisellä pitää olla kirjahyllyssään keraaminen dinosaurus).





Dinosauruksen jälkeen päätin tehdä jääkarhun. Siitäkin tuli oikein kiva! Tässä on alla musta ja valkoinen engobe, päällä hauskasti vähän säröillyt kirkas lasite (oliskohan sitä tullut liian paksu kerros).



Jatkoin sarjaa vielä ruskeakarhullakin, mutta se jäi hyllylle kuivumaan joululoman ajaksi. Ja koska sattui huvittamaan, karhusarjaan liittyy lähiviikkoina myös panda. Näistä kavereista kerron myöhemmin, kunhan valmistuvat. Keväämmällä kirjahyllyssä kokoontuu toivon mukaan karhutrio.



Aikuinenkin on terve kun se leikkii.

Lankavaraston vuosikatsaus

On taas se aika vuodesta, kun kippaan lankani lattialle ja ihastelen varastoni aarteita. Siinä on vyyhti poikineen! Hämmentävää kyllä, lankaa on muutama kilo vähemmän kuin viime vuonna, vaikka muutaman kerran kompastuin lankakaupassa ihan huolella.



On kyllä aina yhtä mukavaa huomata, että olen osannut ostaa lankoja, jotka parin vuoden varastoinninkin jälkeen ovat ihania. Katsokaa nyt näitäkin! Ei tarvitse kovinkaan vilkasta mielikuvitusta nähdäkseen tuossa pari villapaitaa, muutaman huivin ja pipon.



Suurin ongelma tällä hetkellä onkin se, että saisin päätettyä seuraavan neuleen. Villapaita petrooleista alpakkasilkeistä, vai sittenkin harmaita raitoja Madtoshista? Kirjoneulelapasille olisi tarvetta, ja perheelläkin on toiveita. Ensin kuitenkin ajattelin tikutella valmiiksi yhden keskeneräisen villapaidan, koska keskeneräisten neuleiden määrä on ylittänyt kriittisen rajan - niitä on nyt sen verran, että vähän ärsyttää (lisäksi paidasta on tulossa tosi kiva, ja haluan sen pian käyttöön).



Niille jotka hämmästelevät oikean alareunan oransseja ja violetteja keriä, niin älkää suotta huolestuko! Ne langat ovat kummaväreistä pitäville perheenjäsenille. Vähän ikävästihän ne rikkovat värimaailman harmonian, täytyy varmaan tikutella nuo jämät pois viimeistään ennen seuravaa vuosikatsausta. Edellisvuosien varastontuuletuksia löytyvät täältä: 2014, 2013, 2012, 2011.