Tuttua ja turvallista, tulta ja tappuraa

Nyt jos koskaan ollaan tiukasti mukavuusalueella, avainsanoina TTS, petrooli, villatakki ja ainaoikea. Viime kesän alussa aloitin omatoimi-TTS:llä villatakin Wollmeisen sukkalangasta, värinä oi niin kaunis Neptun. Ajattelin kutoa tylsiä sileitä osuuksia kesäloman auto- ja junamatkoilla, ja sitten lopuksi tehdä helmaan ja hihansuihin hienot palmikot. Sileä osuus valmistuikin nopeasti, mutta sitten meno hyytyi. Suunnittelemani palmikkokuvio oli alunperin kudottu alhaalta ylös pyörönä, ja likimain joka kierroksella tapahtuu jonkinlaista silmukoitten kiepauttelua. Minä taas kudoin takkiani ylhäältä alas ja tasona. Eihän siitä mitään tullut, ja neule joutui jäähylle kuukausiksi. Muutama viikko sitten sisuunnuin, purin pois palmikontekeleet ja kudoin helmaan, hihansuihin ja nappilistoihin sekä pääntielle tyynesti ainaoikeaa. Ratkaisu on mielestäni toimiva, sillä takin väri on niin intensiivinen, että palmikot eivät kuitenkaan olisi saaneet ansaitsemaansa huomiota (jos nyt olisivat edes onnistuneet, mokomat).



Lopputulos on mielestäni onnistunut, mutta itse kutominen oli kyllä aikamoista tahkoamista. Lanka, niin villaa kuin onkin, tuntuu nimittäin puikoilla aivan puuvillalta – enkä pidä puuvillan kutomisesta. Siitä puuttuu täysin villan kimmoisuus ja eloisuus, ja valmis neulekin tuntuu painavalta ja laskeutuu puuvillamaisesti. Väri on kuitenkin niin upea, että kärsimys kannatti.



Keräsin vyyhtejä sieltä täältä, ja valmiista pinnasta huomaa selvästi eron eri värjäyserien välillä. En anna sen häiritä.



Puikkokoko oli 2,75 mm, ja lankaa kului 3,5 vyyhtiä, jos en ihan väärin muista. Napit löytyivät omista varastoista. Ravelryssä takki löytyy nimellä Vonken en vuur (tämän voisi kääntää vaikka tulta ja tappuraa), mikä johtuu siitä, että aloittaessani neuletta piporadioni soitti tauotta belgianpoppia.