tiistai 2. elokuuta 2011

Liefde, oh spinnewielliefde

Visiting Louët

Pari viikkoa sitten olimme lomailemassa Hollannissa, ja vierailimme Louëtin tehtaalla Lochemissa. Rakastan omaa S10-rukkiani, ja pidän firman muistakin malleista, joten reissu oli vähän kuin lapselle visiitti karkkitehtaalle. Meille toimintaa esitteli hurmaava Willy Broeke, joka on ollut Louëtilla töissä lähes alusta asti, ja joka oli jo aiemmin vastannut useampaankin sähköpostiini. Louët valmistaa rukkien lisäksi myös kangaspuita, karstamyllyjä, kirjansidontavälineitä sekä mittatilauskeittiöitä, niistäkin näimme vilahduksen.

Visiting Louët

Esittelyhuoneessa oli nähtävillä kaikki saatavilla olevat viisi rukkimallia. Ylähyllyllä matkarukki S95 Victoria petsattuna ja luonnonvärisenä, sen alapuolella S11 Julia, nurkassa S10, viereisellä seinällä ylähyllyllä kaksipolkiminen S10DT ja sen alapuolella S17. Tuo punainen rukki siinä välissä on ihan ensimmäinen S10, prototyyppi!

The first ever S10!

Aika tavalla samanlainen kuin nykyinenkin S10. Tuo punainen väri on aivan vastustamaton!

The first ever S10!

Lyhdystä näkee, että rukilla on aikoinaan kehrätty paljon.

S10 oli Louëtin ensimmäinen tuote aloitusvuonna 1974 - ensin rukkeja tehtiin toisen perustajan, Jan Louët Feisserin (sieltä se nimi tulee) vanhempien maatilan kanalassa, mutta suosion ja kysynnän kasvaessa tehdas siirtyi asteittain isompiin tiloihin. Nykyisellä paikalla rukkeja on valmistettu vuodesta 1979. Olen usein vitsaillut, että S10 on ulkomuotonsa puolesta sopiva graafikon rukiksi, ja nyt selvisi miksi: Jan Louët Feisser on alkuperäiseltä ammatiltaan graafinen suunnittelija. Toinen perustajista, Clemens Claessen, opiskeli teollista muotoilua.

Rukkeja sai myös kokeilla (punaista ihanuutta lukuunottamatta), mikä saattoi aiheuttaa pienoista rukkikuumetta. Ilme taitaa kertoa kaiken olennaisen:

Visiting Louët

Ehkä joskus. Oikeasti en tarvitse toista rukkia, mutta oli se Victoria kyllä kiva. Tosi tosi kiva.

Victoria

Esillä oli myös huikea määrä erilaisia kangaspuita (jotka muuten aina kootaan kerran ennen lähettämistä!), mutta niille suon ajatuksen vasta, jos joskus asumme nykyistä paljon väljemmin.

Visiting Louët

Yhdellä kangaspuulla oli aika hassu nimi, heti alkoi piporadiosta kuulua "Dobby has no master! Dobby is a free elf!". Oikeasti tuo nimi on tylsä lyhenne sanoista draw boy = kutojan apulainen.

Visiting Louët

Entisajan huovuttajan apuväline. Tuo sama kasvi löytyy myös anopin kukkapenkistä, kaardenbol (Dipsacus fullonum) - suomenkielistä nimeä en löytänyt. Kaarden on hollanniksi karstaamista, mutta ihan niin vahvoja eivät tuon kasvin piikit sentään ole.

Visiting Louët

Tehtaan puolella oli hiljaista ja siistiä, paikat olivat menossa kiinni kesälomien ajaksi. Emme siis nähneet yhdenkään rukin valmistamista, mutta oli silti kiinnostavaa nähdä missä kaikki tapahtuu.

Tehtaalle tullutta raakaa puutavaraa...

Visiting Louët

...ja vaneria:

Visiting Louët

Valmiita rungon osia 700 kpl:

Visiting Louët

Rukinpyöriä odottamassa rei'itystä:

Visiting Louët

Vastalakattuja:

Visiting Louët

Rullia:

Visiting Louët

Korjattavaksi tullut S10 (nykyään rukit lakataan kellastumattomalla lakalla, joten tuollaista ihanaa patinaa niihin ei enää saa):

Visiting Louët

Valmiita rukinpyöriä:

Visiting Louët

Rukinosia joka lähtöön:

Visiting Louët

Kustannuksien kurissapitämiseksi aika monet osat sopivat useampaan malliin, esim. S10 ja S17 käyvät pitkälti samanlaisilla ruuveilla, samoin Julia ja Victoria. Vielä lisää rukinosia:

Visiting Louët

Visiting Louët

S10 on valmistettu kohta 40 vuotta, ja Willyn mukaan 100 000 kappaleen raja meni rikki jo 1980-luvun alkupuolella. Tarkkaa lukua kautta aikain valmistetuista rukeista hän ei osannut sanoa, mutta sadoissa tuhansissa määrä liikkuu.

Karstamyllyn osia odottamassa kokoamista:

Visiting Louët

Victoria-lauma odottamassa pakkaamista:

Visiting Louët

Jos satutte liikkumaan tuolla suunnalla, niin menkää ihmeessä käymään! Louëtilla on esittelytilat, joihin pääsee tutustumaan aukioloaikoina, tehdaskierros pitää sopia erikseen. Lisää tietoa löytyy Louëtin nettisvuilta.

11 kommenttia:

  1. Ihana kertomus! Haluan ehdottomasti rukkitehdasvierailulle!

    VastaaPoista
  2. O M G !!!

    (ja Petsattu Victoria <3)

    VastaaPoista
  3. Oi, kiitos esittelykierroksesta!

    VastaaPoista
  4. Oi Ihanuuksia!
    Voi vain kuvitella reissun hienoutta <3

    VastaaPoista
  5. Mahtava raportti! Kiitos! Tuommonen Victoria olis aika namu...

    VastaaPoista
  6. Kiitos esittelystä! Harmi kun eivät enää tee S45:ta, se on minusta kaunein Louët. Miten tuo nimi muuten äännetään?

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteista:)

    Pirkko, hollantilaiset ääntävät nimen "luet".

    VastaaPoista
  8. Tuo rukki on vaan niin kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan! Haluan oppia kehräämään, N-Y-T, nyt!

    VastaaPoista
  9. Varsinainen opintomatka, mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  10. Ihanalta näyttää! Mun S10 kaipaisi kunnostusta. Olen miettinyt voisiko sen samalla petsata. Voisi ja ihana tulisi näköjään!

    VastaaPoista
  11. Nice Content thanks for sharing ..

    VastaaPoista