tiistai 8. tammikuuta 2013

Lankavaraston vuosikatsaus

Stash 2013

On taas se aika vuodesta, kun kippaan lankavarastoni olohuoneen matolle, ja jännitän onko langan määrä kasvanut vai vähentynyt (täältä löytyvät viime- ja toissavuotiset raportit). No, onhan sitä, lankaa. Kaikenlaista kivaa, ja vain ihan muutama kerä, jonka kohtalosta en ole ihan varma. Veikkaan, että lankaa on suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten, tarkkoja kilomääriä en ole viitsinyt punnita. Pienoismalli totesi lankakeriä järjestellessään "sulla on kyllä tosi paljon lankaa äiti, sun varmaan ikinä tarvitse ostaa lisää lankaa, tässä on kyllä aivan tarpeeksi". Mistä tuo poika tuommoisia ajatuksia on saanut päähänsä, kysyn vaan!

Yarrrn!

Lempiväritkin ovat ihan samoja kuin vuosi (ja kaksi, kolme, neljä...) sitten, mitä sitä hyviä hylkäämään. Se hyvä puoli tässä siivousoperaatiossa on, että keksii kaikenlaisia uusia ideoita vanhoille langoille. Nytkin kerin yhdet ikivanhat kasvivärjätyt lapaslangat valmiiksi, mutta mitenköhän käy suunnitellulle villatakille, kun tuholaiset ovat nakertaneet lankoja? Katsokaa nyt:

Help! Yarn eating dinosaurs!

Käsinkehrätyt harmaatkin olivat vaarassa, mutta sain ne pelastettua viime hetkellä:

Help! Yarn eating dinosaurs!

Kuituvarastoni on selvästi kutistunut:

Fibre stash

Sehän on pikkuruinen! Onneksi meillepäin on matkalla pari nättiä lettiä varastoa lihottamaan. Sitäkö se uudenvuodentinan lampaanpää tiesi?


17 kommenttia:

  1. Oi, ihania lankoja! Onko nuo kakkoskuvan Louhittaret mitä väriä? Näyttää ainakin kuvassa todella houkuttelevilta. Mulle kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään itsekin kovasti varastostani:) Eivät ole Louhittaria, vaan uutuuslanka Ahtia, värinä tietenkin Valaan laulu.

      Poista
  2. Oi ja voi, miten ihana lankameri! Kuvat näytän miehelle, niin loppuuhan ne natina, että meillä muka on joka paikka täynnä lankaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, käytä ihan vapaasti varoittavana esimerkkinä:)

      Poista
  3. Oi ihanaa lankaa! Mä niin odotan että poika tuosta vähän vielä kasvaa ja pääsen hänen kanssaan myös lankojensilityshommiin, nämä lasten kommentit asiaan (kuin asiaan) on niin parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan pienen apulaisen kanssa ei tätä kannata yrittää, tuloksena on solmuja ja sotkuja - arvaa mistä tiedän?:)

      Poista
  4. Oi mitä aarteita, lempparivärit näkee kyllä helposti! :D

    VastaaPoista
  5. Wau! Hyvältä näyttää ja ikävä kyllä, meillä ainakin, lasten suusta tulee vähintään totuuden siemeniä... Mä en uskaltais ees kipata varastojani, kuituja on varmasti "liikaa"... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset, nuo totuuden torvet. Aina voi vihjaista, että langat on äidin leluja, vähän niinkuin legoja. Ihan vaan parilla legolla ei ole yhtä kiva leikkiä:)

      Poista
  6. Ihana lankameri <3 Sun väriskaalassa kyllä silmä lepää.

    VastaaPoista
  7. Ihanaisia lankasia :) hyvä idea sinänsä kuvata säännöllisesti lankavarasto ja tarkkailla miten se muuttuu. :)

    VastaaPoista
  8. Sulla on kyllä niin ihana varasto! Laadukkaita lankoja ja aivan ihania värejä :D

    VastaaPoista
  9. Ihania lankoja ja niin hyvässä järjestyksessä! Kauniita värejä kaikki ja varmasti joku päivä tarpeellisia. Kaikki on suhteellista, onko lankoja paljon vai vähän, punaisen sävyjä ehkä "huolestuttavan" vähän....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mä punaisestakin pidän, mutta nyt ei vain ole punaisen aika.

      Poista