tiistai 15. tammikuuta 2013

Tinder!

Yllätän uudella sinisellä... ei pipolla, vaan villatakilla!

Tinder!

Malli on Jared Floodin Tinder, jota muokkasin surutta itselleni sopivaksi. Alkuperäisessä ohjeessa villatakki kudotaan paloina alhaalta ylös, eli luvassa olisi ollut runsaasti saumojen ompelemista ja langanpäiden päättelyä. Ymmärrän kyllä, että joissain malleissa saumat antavat tukea ja pitävät neuleen ryhdikkäänä, mutta mielestäni tavallinen raglan-villatakki ilman sen kummempia kommervenkkejä ei mitään tukisaumoja tarvitse. Jared varmasti vihaa minua nyt, sillä kudoin omani ylhäältä alaspäin melkein kokonaan pyörönä.

Tinder Tukholmassa

Melkein. Kokeilin ensin myös hihojen kutomista pyörönä, mutta oli pakko purkaa. Kudon nurjan silmukan jotenkin löysemmin kuin oikean (vaikka miten ajatuksen kanssa kiristäisin käsialaa), joten nurja pinta näyttää raidalliselta. Kun siirryin raglan-alun jälkeen kutomaan hihaa pyörönä, oli ero käsialassa niin suuri, että se näytti virheeltä. Niinpä päädyin kutomaan hihat tasoina. Raidallisethan nuo hihat ovat nytkin, vaikka kovasti yritin kutoa tiukkaa nurjaa, mutta näyttävät kuitenkin samanlaiselta koko pituudelta. Sileällä puolella eroa silmukoiden tiheydessä ei niin selvästi huomaa. En ole tarpeeksi perfektionisti hermostuakseni moisesta.

Tammikuun valoa

Lanka on Cascade 220 heathers (väri 2448), Villavyyhdistä kuten napitkin. Takki valmistui heti vuoden vaihduttua, mutta kuvia päästiin ottamaan vasta nyt (kiitokset, S ja J!). Pikkuhiljaa valoisampia päiviä kohti!

8 kommenttia:

  1. Kauniin talvinen takki! Samaa mieltä, harvassa ovat ne tapaukset joissa saumoja oikeesti tarvitaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saumoja välttelen, keinolla millä hyvänsä!

      Poista
  2. Nätti neuletakki. Ihanan aurinkoiset kuvat. Tulee pirteämpi olo jo kuvia katsoessa.

    Saumat antaa mun mielestä neuleille muotoa, mutta sekin nyt riippuu vähän minkälaista neuletta tekee ja mitä pintaneuletta käyttää. Eipä niille monesti ole tarvetta ja valesaumat ajaa saman asian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eilen huomasin, että neljän maissa oli vielä ihan valoisaa. Kyllä se kevät sieltä tulee:)

      Poista
  3. Ihana ja sopii sulle tosi hyvin! Tuo sinisen sävy on kaunis.

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis villatakki ja ihana väri.

    VastaaPoista