Kolmivuotias on valtavan kiinnostunut dinosauruksista, tunnistaa kymmeniä erilaisia nimeltä* ja dinosauruskirjoja pitää lainata joka ainoalla kirjastoreissulla. Ei siis tullut yllätyksenä, että äidin lelutehtaalta toivottiin dinosaurusta, mieluiten mallia
brachiosaurus. Onneksi valinta ei kohdistanut
triceratopsiiin, sillä sen kokoaminen olisi ollut ehkä hiukan turhan haasteellista.
No, tuumasta toimeen, vanhat kesähousut palasiksi ja ompelemaan. Aikamoista purkamista ja palasten lisäilyä, levennystä siellä ja kavennusta täällä – kolmiulotteinen hahmottaminen ei ole vahvimpia puoliani. Valmista tuli kuitenkin – vähän vino, mutta aika sympaattinen.
Brachiosaurus on jo päässyt mukaan pelaamaan muistipeliä, kirjastoon ja hiekkalaatikolle. Karvainen keisarinnakin kävi tutkimassa uusimman tulokkaan.
Saisihan niitä leluja tietysti helpommalla kaupasta, juuri viime viikolla näin hurjan söpön
stegosauruksen lelukaupassa. Mutta mutta. Niitä kaupan leluja kertyy kuitenkin väistämättä isot kasat, ja meillä suuri osa huvista on se, että yhdessä suunnitellaan lelua, seurataan valmistumista ja lopulta saadaan uusi otus leikkeihin. Haluan, että lapseni oppivat pitämään itse tekemistä tavallisena arkipäivään kuuluvana touhuna, ja vähän isompina innostuisivat itsekin tekemään, rakentamaan ja askartelemaan. Toivoa ainakin on, sillä pienoismalli on jo ilmoittanut haluavansa isojen poikien ompelukoneen ja rukin, kunhan vähän vielä kasvaa.
*Pakko tunnustaa, että ennen lasten tuloa tunnistin tasan
tyrannosaurus rexin, mutta nykyään tunnen jo ainakin toistakymmentä dinosauruslajia – oma suosikkini on
parasaurolophus. Hurjan mielenkiintoista itse asiassa, ajattelin jossain välissä etsiä käsiini aikuisille tarkoitetun dinosauruskirjan.
