keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Viikon neuleet

Outo lintu linnassa -blogin Raiku esitti joskus viime keväänä ajatuksen, että neuleblogeissa voisi esitellä neuleita vähän samaan tapaan kuin muotiblogeissa, osana päivän asua. Ajatus oli mielestäni mainio, mutta silloin oli kevät, ja sää jo aivan liian lämmin villavaatteille, ja ajatus unohtui. Mistä se pari viikkoa sitten putkahtikin takaisin pinnalle, en tiedä, mutta päätin ikuistaa viikon ajan päivän asuni, neuleineen.

Päivän asut

Maanantaina ylläni oli Still light -tunika, kashmirkauluri, farkut ja joulukalenterisukat. Muistui taas mieleen, että pitäisi kutoa vihdoin pitkät ranteenlämmittimet. Tiistaina puin farkkujen ja paidan lisäksi ihanan lämpimän vihreän tweed-villatakin ja paksut villasukat. Oli todella kylmä päivä!

Päivän asut

Keskiviikkona päälläni oli farkkujen ja paidan lisäksi viime kesänä kutomani Driftwood ja sittenkin omaan käyttöön jääneet raitasukat. Driftwoodin hihat ovat ärsyttävästi pari senttiä liian lyhyet, pitäisi etsiä jämälankanöttöset ja kutoa pituutta lisää. Torstaina farkkujen (yleensä käytän myös hameita ja mekkoja, mutta oli todella kylmää ja tuulista) ja paidan kanssa puin Neptun-villatakin (yksi suosikeistani) ja Kalajoki-sukat. Lapsi kysyi osaanko seistä yhdellä jalalla ja heiluttaa toista kättä ilmassa.

Päivän asut

Perjantaina jälleen kerran farkut, Ink&indigo-villatakki ja sydänsukat. Rakensin duploista aikatunnelia. Lauantaina asuuni kuului raitavillatakki, itseommeltu pusero ja kalenterisukat (ja ne iänikuiset farkut), työn alla melkein valmiit polvisukat. Sunnuntaina päälläni oli ohuempi ja vanhempi Neptun-villatakki (kyllä voi tehdä useamman villatakin samasta väristä, hiljaa siellä), itseommeltu mekko, metrosukat ja kyllä, ne farkut. Tanssiliikkeet Gangnam Styleä.

Kuvista puuttuvat huivit ja pipot, mutta niitäkin tuli käytettyä päivittäin. Ja huomasitteko, peräti kahtena päivänä pukeuduin johonkin muuhun kuin siniseen!

18 kommenttia:

  1. Olipa tosi mukavaa luettavaa! Ja ihanat kuvat ja tarinat kuviin!

    VastaaPoista
  2. Tulipa kylmän viikon asuista lämmin kertomus! Upeaa!

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömät kuvitukset <3

    VastaaPoista
  4. Aivan IHANIA piirroksia! Tuli mieleen kaikki lapsuuden satukirjat ja myös neuleet olivat tunnistettavissa. Upeaa!

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihania kuvia, ja neuleita! Jos alkaisi kuvata aina käytettyjä neuleita, niin blogi täyttyisi postauksista joka päivä.. Etenkin näin talvella, viikossa saattaa olla yksi päivä ilman neuletakkia tai -paitaa.

    VastaaPoista
  6. Siun piirrustustaitoa ei voi kun ihailla, mainio viikkokatsaus :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat kuvat! Minusta on tosi hyvä idea esitellä neuleita samaan tapaan kuin muotiblogeissa. Pinnallisesti pukeutumisvinkit on kiva, ja muotiblogeja en lue koska niiden tyyli. Mutta itse tehtyjen käytössä olevien esittely olisi hyvä myös siksi, että ajattelisin sen lisäävän käsityön arvostusta. Luin hiljan postauksen, jossa käsityöopettaja (?) pohti sitä, miten nuoret suhtautuvat itsetehtyyn: Ettei niitä ainakaan käyttää kehtaa. Erään nuoren äiti oli ehdottanut lapsen tuotua kotiin koulussa tehdyn pannualustan, että heitetään se roskiin. Selvä asennekasvatuksen paikka, toivottavasti mun lapset ei ajattele noin, ja mä en koskaan tule sanoneeksi mitään noin tyhmää lapsilleni...

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihania kuvia! osaispa itsekin maalata ja piirtää noin!

    VastaaPoista
  9. Onpa kiva postaus ja aivan upea kuvitus! Tällaisia pitäisi ehdottomasti olla lisää... :-)

    VastaaPoista
  10. Hei vau, tää on vielä paljon parempi idea! Varsinkin hauska katsoa piirroksia ja huomata, että mähän tunnistan nuo! :)

    Olisipa mulla joku hovipiirtäjä, joka voisi aina ikuistaa kaikki hienot ja onnistuneet asut, (sen kaksi kertaa vuodessa).

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille! Mukavaa että tykkäsitte tämmöisestä vähän erilaisesta katsauksesta:) Ja kannustan jokaista piirtämisestä haaveilevaa rohkeasti ottamaan kynän käteen. Piirtämään oppii piirtämällä:)

    Krisse, eiköhän näitä päivän asuja voisi vielä yhden tälle talvelle tehdä:)

    Minna, meinasin pyörtyä kun luin tuon roskiinheitto-tarinasi. Toki meitä on moneen junaan, mutta kyllähän siinä nuijitaan lapsen itsetunto aika huolella, jos ensimmäisenä ehdotetaan roskista. Oikein suututtaa tuommoinen, etenkin kun ajattelee miten paljon iloa käsitöiden tekemisestä voisi saada.

    Raiku, kiitos ideasta! Tiedä mitä tästä aiheesta vielä syntyy:)

    VastaaPoista
  12. Paras Päivän asu -postaus ikinä! Kyllä välittömästi alkoi tehdä mieli kaivaa kynät esille!
    Teksti mihin Minna yllä viittaa löytyy täältä: http://brandstaka.blogspot.fi/2014/01/aina-vain-lisaa-tavaroita.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja laita toki linkkiä sitten kun julkaiset omat kuvasi:)

      Poista
  13. Hei kiitos! Inspiroiduin tästä niin paljon, että heitin Taidon ja käsityön viikon facebook-yhteisöön tällaisen haasteen: "Haluan haastaa jokaisen Taidon ja käsityön viikolla täyttämään somen Päivän asu -kuvilla joissa on käsityötä olevia elementtejä!
    Idean tähän sain Valaan villapaita -blogista jossa viikon aikana käytetyt neuleet on kuvattu piirtäen. http://valaanvillapaita.blogspot.fi/2014/01/viikon-neuleet.html
    Idea on heitetty ilmoille Outo lintu linnassa -blogissa viime keväänä http://outolintulinnassa.blogspot.fi/2013/05/yhdistykaa-toverit.html"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva! Toivottavasti tulee paljon päivän asuja.

      Poista