perjantai 28. maaliskuuta 2014

Suru puserossa

Hairy toes

Seitsemäntoista vuotta sitten meille muutti kaukaa Vilnasta pieni karvainen pallero, joka pelkäsi vähän kaikkea ja hotki ruokansa nanosekunnissa peläten, että joku isompi tulee ja vie sen. Ei kulunut montaakaan päivää, kun pallero huomasi, että ruokaa ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa, ja suuret metsästäjät osaavat rapsuttaa makoisasti korvan takaa. Säikystä karvapallosta kasvoi arvonsa tunteva karvainen keisarinna.

Home with the flu

Kissakeisarinnamme oli kovin puhelias, ja saattoi suutahtaa ja käydä huitaisemassa tassulla, jos kovaääniseen mäykymiseen ei vastattu. Keisarinna osasi mestarillisesti ilmaista närkästystään niin ilmeillään kuin äänelläänkin - hyvää henkilökuntaa kun on nykyisin niin vaikea löytää, tiedättehän.

Närkästynyt keisarinna

Pienenä keisarinna ei suostunut kenenkään muun kuin minun syliin, mutta vanhemmiten, kun huomion joutui jakamaan lasten kanssa, vieraampienkin rapsutukset kelpasivat. Aikamoinen mammankulta meidän raitapöksymme kyllä oli loppuun saakka.

The Hairy Princess

Yllättävää kyllä, kissamummo oppi tulemaan toimeen lasten kanssa, ja lapset kissan. Raisumpien leikkien ajan kissa pysyi viisaasti piilossa, mutta iltasadun aikaan se tuli pienen pojan syliin paijattavaksi.

The Hairy Princess

Kissa oli tietysti mitä oivallisin malli piirtäjälle, aina paikalla, aina kaunis, ja usein pitkään paikallaan. Arkistoissani on varmasti satoja kissapiirroksia. En kuulu niihin, jotka inhimillistävät eläimen ihmiseksi, mutta en ymmärrä miten kukaan voi väittää kissaa sieluttomaksi luontokappaleeksi.

The Hairy Princess

Mieluiten keisarinna köllötteli sylissä, ja erityisen ilahtunut se oli, kun näki että otin esiin neuleen ja avasin television - tiedossa kun oli pitkät päiväunet sylin lämmössä. Keisarinna oli äärimmäisen aamu-uninen, eikä se koskaan herättänyt perhettä kukonlaulun aikaan - päinvastoin, se tuli keittiöön hitaasti venytellen vasta siinä vaiheessa, kun muut jo lopettelivat aamupalaansa.

Päiväunilla

Keisarinna eli pitkän ja hyvän elämän, vanhuuden vaivat tulivat yllättäen ja nopeasti. Seitsemäntoista vuotta kun jakaa kodin karvaisen ystävän kanssa, niin kissaton koti tuntuu kovin, kovin autiolta.

17 kommenttia:

  1. Todella kauniisti kirjoitettu. Voimia arkeen.

    VastaaPoista
  2. Kauniita sanoja kauniista keisarinnasta. Karvaisen toverin elämä kuulosti ihanalta, kissamaiseen tapaan juuri täydelliseltä. Onneksi vanhuuden vaivat tulivat myöhään. Jaksamista. Tiedän tunteen, kun avaa kotiin tullessaan ulko-oven, eikä kissa enää kipitäkään vastaan.

    VastaaPoista
  3. Voihan itku, taatusti tuntuu tyhjältä. Onko kissaton koti ollenkaan koti?

    VastaaPoista
  4. Tää piti lukea pariin kolmeen kertaan ja muistella samalla sitä juhlavaa hetkeä, kun päälleni kuolattiin ensimmäistä kertaa <3

    VastaaPoista
  5. Jaksamista surussa, aikansa se kestää kunnes helepottaa. Ehkä jonkun toisen miukun on sitten aika vallottaa sydämmesi. Kauniisti kirjoitat ja nuo siun piirrokset on vallottavan elävvii ja silti herkkie. Kauniita ajatuksia sinne!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kirjoitus kissallesi, voimia perheellesi. Itse olin tosin koirataloudesta mutta aina rakas kumppaanin poismeno on raskasta.

    VastaaPoista
  7. Otan osaa kissasuruun. Tyhjyyden tuntu on varmasti suuri. Vähitellen suru muuttuu muistoiksi. Milla

    VastaaPoista
  8. Olen todella pahoillani kissastanne, joka kuulostaa kyllä olleen niin ihana elämääkin suurempi persoona. Onneksi on paljon muistoja ja ihania kuvia tuosta kaunottaresta!

    VastaaPoista
  9. Otan osaa kissan menetyksestä. Olen katsonut sivujasi ajoittain ja aina ihaillut uskomattoman kauniita piirustuksiasi. Nyt kun katsoin kissastasi tekemiäsi kuviasi toivoisin että löytäisin jonkun tekemään samantyyppiset koirastani. Ihania.

    VastaaPoista
  10. Voimia! Tiedän, miltä tuntuu tyhjääkin tyhjempi koti, hyvästelimme oman kissamme muutama viikko takaperin. Onneksi on muistot, niitä ei voi kukaan ottaa pois.

    VastaaPoista
  11. Kauniisti kirjoitettu, ihania muistoja kissaystävästä.

    VastaaPoista
  12. Oih, voimia! Kauniisti kissaystävästäsi kirjoitit ja ajan kanssa muistot kultaantuu lisää.

    VastaaPoista
  13. Tyhjyys on niin todellista kun kissa on poissa. Oikein mukavasti jaksoit kirjoittaa ystävästä.

    VastaaPoista
  14. Voi ei, se on suuri suru. OutiK

    VastaaPoista
  15. Kiitos kaikille kauniista sanoista! Hiljaksiin olo helpottuu, mutta on meillä kyllä kova ikävä karvaista kaveria.

    VastaaPoista