Tuolin kevätkunnostus

Vanha mutta mukava nojatuolimme oli päässyt huonoon kuntoon, kissa oli osoittanut siihen mieltään kynsillään eikä poikien tahmatassujen jälkiä saanut enää millään ilveellä putsattua. Yhtenä pävänä sitten irrotin niitit, leikkasin uuden kankaan vanhan mallin mukaan ja verhoilin tuolin uudestaan. Mikään mestariteos tämä ei ole, mutta selvä parannus entiseen. Kangas on Ikean poistolaarista, mukavan tukevaa puuvillaa. Puuosat haluaisin vielä joskus petsata nätimmällä värillä, mutta siihen ei aikataulu tällä kertaa venynyt. Olen kuulkaa aika tyytyväinen, kun sain tämän ikuisuusprojektin pois tehtävien töiden listalta!

Keittiönpöydän kasvojenkohotus

Meillä on jo vuosia ollut ruma keittiönpöytä. Silmä on siihen valitettavan tottunut, ja useimmiten pöydällä on tavaraa sen verran, ettei itse pöytää juurikaan näe – meidän perheen elämä kun pyörii keittiönpöydän ympärillä. Siinä syödään, luetaan, surffataan, piirretään, ommellaan, askarrellaan. Pöytä on mukavan tukeva, ja aikoinaan todella halpa kirpparilöytö, mutta kuten sanottua, susiruma*, ja myös hiukan väärän kokoinen.



Kaipaamme pidempää ja kapeampaa pöytää, ja löysimmekin jokseenkin täydellisen yksilön Haarlemista. Ainoa este Piet Hein Eekin suunnitteleman pöydän kotiuttamiselle oli hintalappu, 5 000 € pöydästä on hiukkasen liikaa. Toki tuommoisen voisi askarrella itsekin, mutta siihen eivät riitä aika, tilat saati osaaminen. Pitänee odotella että nikkarointitaitoinen ystävämme kotiutuu maailmanympärimatkaltaan...

No, takaisin susirumaan pöytään. Kaapista löytyi kahdet maalinjämät sekä kakkupaperia. Siitä se ajatus sitten lähti.



Kyllä se nyt jonkin aikaa vielä kelpaa.



(*Juu, on se Artekia. Mutta olen sillä tavalla epäisänmaallinen, etten oikein lämpene vaalealle koivuvanerille ja Alvar Aallon muotoilulle. Tsk tsk.)

Järjestelyä

Kodissamme asuu kaksi nörttiä, mistä seuraa, että kaikenmaailman johtoja ja latureita löytyy joka nurkasta - useimmiten kuitenkin kirjahyllystä, sekasotkuna läheltä pistorasiaa. Ei kovin kaunista saati käytännöllistä, etenkin kun kodin kolmas asukas on wannabe-nörtti, joka kovin, kovin mielellään leikkisi erilaisilla johdoilla ja latureilla.



Ratkaisu: otetaan pahvilaatikko, muotoillaan siitä hyllyyn sopivan kokoinen, päällystetään pöllökankaalla tapettiliisterin avulla. Sotku laatikon sisällä on edelleen kauhea, mutta ei osu ensimmäisenä ohikulkijan silmiin.



Tapettiliisteriä jäi yli viikonlopun tapetointiurakasta. Vanha tapetti (Laura Ashleyn Oriental Garden, mikäli jotakuta kiinnostaa), vaikka kaunis olikin, alkoi neljän vuoden yhteiselon jälkeen kyllästyttää.



Halusimme jotain vaaleampaa ja raikkaampaa, ja aikamme pähkäiltyämme päädyimme Cole & Sonin Cow Parsley -tapettiin. Lauantai-iltana rapsuteltiin vanhat pois, sunnuntaina liisteröitiin uudet seinään. Muutos on melkoinen, olohuone näyttää paljon aiempaa suuremmalta ja valoisammalta. Tykkään, tykkään!



Kuriositeettina kuva olohuoneen tapetista ajalta ennen meitä, tapettimuotia vuodelta 1974: