Palkkiraitoja ja väärä väri

Viime keväänä messuilla kävi niin, että aivan oudon värinen lanka puhutteli niin kovaäänisesti, että se oli pakko ostaa – vaikka hyvin tiesin, ettei se sovi minulle yhtään. Mutta kun oli niin nätti! Ja jännä! Satuin kotona mallailemaan vyyhtiä parin harmaan vyyhdin viereen, ja lamppu syttyi: raitoja!



Langat ovat kaikki The Uncommon Threadilta, vaaleanharmaa nimeltään Plata, tummanharmaa Cobble ja hurmaava outoväri Meadow Grass, Tough sockia ja Super sockia. Hankin kaikki harmaat langat kanssaräveltäjien varastoista, siksi tuossa on sekaisin kahta erilaista pohjalankaa. Oikein kivoja olivat molemmat, saattaisin käyttää toistekin. Vaaleaa harmaata meni kaksi vyyhtiä, tummaa ja kellertävää yksi kumpaakin.



Lämpimät sävyt eivät oikein sovi minulle, mutta kun on viileää harmaata lähinnä kasvoja, niin menee vääräkin väri aivan hyvin. Tuo Meadow grass muuten vaihtaa hauskasti sävyään valon mukaan, välillä se on selvästi keltaisempi, välillä vihreämpi. Mallina on taas kerran The Tailored Sweater Method (saatavilla nykyään myös kirjana, jos mieluummin suomeksi lukee ohjeita).



Halusin paidasta mahdollisimman yksinkertaisen, joten tein käännetyt hihansuut ja helmat, pääntiellä on icord (Mikä se on suomeksi? Tuppilo?). Hihoissa ja sivuilla on nostetuin silmukoin tehty valesauma. Hihat ovat sen verran pitkät, että peittävät rystyset.



Onnistuin kerrankin ompelemaan käännökset siististi!





Paita valmistui hämmästyttävän nopeasti, puolessatoista kuukaudessa. Yleensä ohuen paidan kutomiseen menee paljon kauemmin, mutta joululoma ja raidat olivat yllättävän tehokas yhdistelmä (tiedättehän: räntäsade, ei viitsi lähteä ulos ja kudon vaan tän raidan loppuun vielä).



Aika kiva tuli, vaikka itse sanonkin!

KAListelua

Joulun alla innostuin osallistumaan jo toistamiseen Titityyn Mysteerihuiviklubiin. Mallin oli suunnitellut Veera Välimäki, lanka oli Louhittaren luolan Tuulen tytärtä väreissä keltamulta ja platina.



Välimäelle tuttuun tapaan ainaoikeaa, raitoja ja lyhennettyjä kerroksia, rentouttavan yksinkertaista kudottavaa. Reunuksen kohdalla sävelsin omiani, koska en kerta kaikkiaan saanut ohjeen mukaan tehden nättiä jälkeä – neljä kertaa yritin, ja lopputulos muistutti joka kerralla haukiverkkoa. Jatkoin siis ainaoikeaa ja lyhennettyjä kerroksia, ja mielestäni tuli ihan kiva noinkin - muoto vain muuttui hartiahuivista pitkäksi kaulaliinaksi.



Harmaan ja keltaisen yhdistelmä toimii kyllä aina. Tykkäsin langasta, voisin hyvinkin käyttää sitä toistekin (myönnetään, villapaitasuunnitelma on jo mielessä).

Lapsi on terve kun se leikkii...

...eikä leikki pahaa tee aikuisellekaan. Lapsena kävin äidin mukana keramiikkakursseilla, ja tehtävänannosta riippumatta muovailin aina eläimiä. Viime syksynä satuin saamaan paikan keramiikkakurssilta, ja huomasin ettei mikään ole ratkaisevasti muuttunut. Ei hajuakaan mitä olisi opetussuunnitelman mukaan pitänyt tehdä, kun sain taas kiinni eläinten muovailusta. Ihan ensimmäisenä kyllä tein kiltisti kaulitsemalla kukkaruukun (voi tylsyyttä), mutta sen jälkeen... no, opettaja on antanut minun leikkiä rauhassa.



Kukkaruukkuhaukotuksen jälkeen tein mäyrän, ja muistin mikä savitöissä kiehtoo. Tällaisten otusten tekeminen on ihan huisin hauskaa! Aloitan piirtämällä muutaman luonnoksen, koska ajattelen kynä kädessä, ja sen jälkeen hyökkään saven kimppuun ja aika nopeasti kaivan savesta esille haluamani muodon. Joskus jaksan seuraavalla kerralla viimeistellä työtäni, mutta useimmiten teen kerralla valmista ja jatkan seuraavaan aiheeseen.



Mäyrässä pääsin kokeilemaan myös lasitteita, ja ne onnistuivat yli odotusten. Pohjalla on mustaa ja valkoista engobea ja harmaata savilietettä, kaiken päällä kirkas lasite, joka sävyttää mustan vähän siniseksi. Mäyrästä tuli niin kiva, että saatan joskus tehdä toisenkin.



Aina ei tietenkään voi onnistua. Mäyrän jälkeen muovailin parasaurolophuksen, mutta hupsis, kuiva savi oli haurasta ja otukselta katkesivat jalat. Vähän kirpaisi, mutta näissä savihommissa ajattelen että tulee mitä on tullakseen. Keramiikka on siitä hauska laji, että vaikka miten tarkkaan suunnittelisi ja huolellisesti valmistelisi, on lopputulos aina yllätys (ainakin tämmöiselle innokkaalle harrastelijalle). Tuossa allaolevassa kuvassa näkyy, miltä saurus näytti heti valmistuttuaan, ja viikon päästä huolellisen rapsuttelun jälkeen.



Niitä koipia ei pystynyt korjaamaan oikein millään, joten toverilla on nyt hauraat, washiteipatut takakoivet. Toisaalta, lasitteen värit toimivat juuri niinkuin toivoinkin (jos jotakuta kiinnostaa, niin alla on mustaa engobea, sen päällä vihertävä temmoku siveltimellä maalattuna, ja ihan päällimmäisenä turkoosi lasite). Kokeilen samaa yhdistelmää, kun keväämmällä yritän uudestaan muotoilla dinosaurusta (koska kyllähän ihmisellä pitää olla kirjahyllyssään keraaminen dinosaurus).





Dinosauruksen jälkeen päätin tehdä jääkarhun. Siitäkin tuli oikein kiva! Tässä on alla musta ja valkoinen engobe, päällä hauskasti vähän säröillyt kirkas lasite (oliskohan sitä tullut liian paksu kerros).



Jatkoin sarjaa vielä ruskeakarhullakin, mutta se jäi hyllylle kuivumaan joululoman ajaksi. Ja koska sattui huvittamaan, karhusarjaan liittyy lähiviikkoina myös panda. Näistä kavereista kerron myöhemmin, kunhan valmistuvat. Keväämmällä kirjahyllyssä kokoontuu toivon mukaan karhutrio.



Aikuinenkin on terve kun se leikkii.

Lankavaraston vuosikatsaus

On taas se aika vuodesta, kun kippaan lankani lattialle ja ihastelen varastoni aarteita. Siinä on vyyhti poikineen! Hämmentävää kyllä, lankaa on muutama kilo vähemmän kuin viime vuonna, vaikka muutaman kerran kompastuin lankakaupassa ihan huolella.



On kyllä aina yhtä mukavaa huomata, että olen osannut ostaa lankoja, jotka parin vuoden varastoinninkin jälkeen ovat ihania. Katsokaa nyt näitäkin! Ei tarvitse kovinkaan vilkasta mielikuvitusta nähdäkseen tuossa pari villapaitaa, muutaman huivin ja pipon.



Suurin ongelma tällä hetkellä onkin se, että saisin päätettyä seuraavan neuleen. Villapaita petrooleista alpakkasilkeistä, vai sittenkin harmaita raitoja Madtoshista? Kirjoneulelapasille olisi tarvetta, ja perheelläkin on toiveita. Ensin kuitenkin ajattelin tikutella valmiiksi yhden keskeneräisen villapaidan, koska keskeneräisten neuleiden määrä on ylittänyt kriittisen rajan - niitä on nyt sen verran, että vähän ärsyttää (lisäksi paidasta on tulossa tosi kiva, ja haluan sen pian käyttöön).



Niille jotka hämmästelevät oikean alareunan oransseja ja violetteja keriä, niin älkää suotta huolestuko! Ne langat ovat kummaväreistä pitäville perheenjäsenille. Vähän ikävästihän ne rikkovat värimaailman harmonian, täytyy varmaan tikutella nuo jämät pois viimeistään ennen seuravaa vuosikatsausta. Edellisvuosien varastontuuletuksia löytyvät täältä: 2014, 2013, 2012, 2011.

Oi kuusipuu

Tuossa joku aika sitten valittelin, että pipon sävy ei sovi kaulurin sävyyn. No, nyt sopii!




Malli on Tincan Knitsin Sitka Spruce. Ohje on selkeä ja helppo seurata, mutta jösses että oli hidasta tuon mallineuleen tikuttelu! Ranteetkin tykkäsivät vähän huonoa kaikista kierretyistä silmukoista, mutta lopputulos on kyllä vaivan arvoinen.




Lanka on De Rerum Naturan Gilliatt, jota ostin yhden kerän ihan vain kokeillakseni, kun oli pehmeää, niin nätin väristä ja luomuakin vielä. Niinhän siinä kävi, että tätä on pakko saada lisää, ainakin villatakillinen, tai ehkä kaksi. Miten tässä nyt taas näin kävi?

Lahjasukkia

Alkusyksystä kudoin pikkuiset töppöset äitiyslomalle jäävälle työkaverille. Ohje (Baby Uggs) ei ollut ihan kristallinkirkas, mutta sopivasti säveltämällä syntyi vallan somat tossut. Toivottavasti pienen peikkoprinsessan varpaat pysyvät lämpiminä!



Nämä sukat vaihtuivat lankavyyhtiin (terkkuja pohjoiseen!). Vaalea harmaa on jotain antiikkista äidin kätköistä löytynyttä sukkalankaa, tummanharmaa villatakista ylijäänyttä sportti-Väiskiä, mallina oma perussukkani. Kivat sukat, täytyy varmaan kutoa samanlaiset itsellenikin jossain välissä.



Nämä sukat käärin Sinterklaas-pakettiin. Lankoina ties mitä sukkalankapussin pohjalta löytynyttä, Regiaa, Väiskiä, Hopeasäiettä, Lanitiumia... Aika monta pikkuruista nöttöstä sain noihin uppoamaan.

Seuraavaksi aion kutoa sukkia omiin jalkoihini, useampi pari on tänä talvena tulossa tiensä päähän. Olettehan muuten huomanneet, että huomenna aukeaa Jämälankavillasukkajoulukalenterin ensimmäinen luukku?

Rantapäivä marraskuussa

Syksy on ollut erikoisen lämmin, meren rannassakin tarkenee tyynenä päivänä hyvin leikkiä. Viime sunnuntaina hypeltiin rantakivillä ja harjoiteltiin leipien heittämistä.



Marraskuu on yksi lempikuukausistani, pidän luonnon pelkistetystä väriskaalasta, hämärästä, matalasta valosta, viileydestä ja vesisateestakin.



Syksyllä puikot suihkivat entistä tiuhempaan tahtiin, ja tänä vuonna olen jostain syystä ollut aivan pitelemätön. Kuinka monta keskeneräistä on liikaa? En tiedä, raja ei vielä ole tullut vastaan.



Kuitupitoisista ostamastani Hopeasäikeen Aadasta tuli Pätkikselle pipo. Langan valinta oli tarkkaa hommaa, muutamakin kuvaviesti suihki Päivölän ja kodin välillä, kun etsin lankatarjonnasta pojan toiveiden mukaista lankaa. Malli on Dani Sunshinen Raindrop, joka on oikein kiva, mutta ei ihan yhtä kiva kuin paljon käyttämäni Quynn. Lopputulos on kuitenkin käyttäjälleen mieleinen, ja saisin kuulemma kutoa vielä villasukatkin.





Ihanaa marraskuuta kaikille!

Talvivarustelua

Joskus keväällä näin jossain hienon pipon, jossa oli rukseja. Myssy jäi vaivaamaan mieltä, mutta en millään muistanut missä sen olin nähnyt, ja olikohan kyseessä ihan joku mallikin. No, eipä tuommoinen yksinkertainen kuvio mitään ohjettä tarvitse, pienen laskutoimituksen silmukkamääristä vain. Vaalea harmaa on Plucky Knitterin Primo sportia (sävy Hi ho silver lining), rukseissa on The Uncommon Threadin Everyday sportia (kauniin sinisen nimi on Orion). Tuli tämmöinen graafikkopipo, mukavan pehmeä.



Äidin varastojen kätköistä löytyi kaksi vyyhtiä Novita Terraa jostain 80-luvun alusta. Saattaa olla, että joskus kudoin samasta langasta itselleni villapaidan, mutta kuka noin vanhoja muistaa. Täyttää villaa, mukava peruslanka, eikä kuukauden käytön jälkeen nypyn nyppyä. Kuvista huomaan, etteivät pipo ja kauluri oikein sovi yhteen, mutta eipä hätää, saattaa olla että olen sittemmin kutonut muutaman muunkin pipon ja kaulurin.



Mitään mallia tuossa ei varsinaisesti ole, ihan vaan ainaoikeaa ja väliin langankierroilla tehtyjä reikärivejä elävöittämään pintaa. Sopivan yksinkertainen, muttei tylsä.



Paras aika vuodesta on ollut harvinaisen kaunis, vai mitä?

Syksyn kuitupitoiset

Viime viikonlopun vietin Päivölässä Kuitupitoisissa kokoontumisajoissa. Perinteiseen tapaan tarjolla oli lankaa, herkkuja ja hyvää seuraa, nautin niistä kaikista. Kyllä pitäisi ihmisen useammin nauraa niin että mahaan sattuu ja ripsivärit valuvat pitkin poskia!



Muutama neule on tässä syksyn kuluessa valmistunut, ihana Heli nappasi niistä kuvat (kiitos!). Knotty-sormikkaat kudoin Lanitium ex machinan sukkalangasta, näistä tuli oikein kivat (kauppaan sitten omalla vastuulla, ohohupsin vaara on suuri). Ohje on selkeä, mutta sen verran sitä muokkasin, että en aloittanut sormien kutomista etusormesta, vaan pikkurillistä. En tiedä teistä muista, mutta oma pikkurillini alkaa selvästi alempaa kuin muut sormet, ja jos jätän sen kutomisen viimeiseksi, sormikkaan sormi alkaa väärästä kohtaa, mikä on ärsyttävää. Kudoin siis ensi pikkurillin, sitten muutaman kerroksen loppuja silmukoita ja vasta sitten muut sormet. Hyvä tuli!



Muinoin kesälomareissulla kudoin muistikuvan perusteella Barley-pipon. Myssystä oikein kiva, mutta lanka värjäsi sekä sormet että puikot, ja nyt pitäisi muistaa uittaa sekä pipo että loppulanka etikassa tai sitruunahapossa. Muuten käy vielä niin, että joku aamu hiukan vauhdikkaammin poljetuani saavun töihin otsa sinisenä. Syyttävä katseeni kohdistuu Pulukattoon, jonka tuotteissa ei ennen tätä ole ollut moitteen sijaa.



Lankaostokseni olivat sangen maltilliset (ja ennen kuin kukaan huolestuu, niin taaimmaiset kirkkaanvihreä ja -sininen ovat poikain neuleisiin).



Viikonlopusta jäi päälle hurja neuleinspiraatio, ja marraskuun teema onkin lähes maaninen Must knit all the things. Niistä lisää myöhemmin!

Pikkubaktus

Keväällä huomasin, että vaatekaapissani on pikkuhuivin mentävä aukko. Talvisin käytän huivia, jonka voi kietoa kaulan ympäri vähintään kolme kertaa, mutta joskus vähempikin riittää. Langaksi valitsin jokunen vuosi sitten kehräämäni polwarth-silkin, malliksi halusin jotain yksinkertaista, joka ei veisi huomiota langalta. Lacy Baktus vastasi kaikkiin vaatimuksiin.



Näyttää siltä, että huomenna vihdoin on tarpeeksi viileää villahuiville. Paras aika vuodesta on taas täällä!

Täällä taas!

Tervehdys pitkästä aikaa! Kesä humahti ohi vauhdilla, eikä tietokoneen äärellä istuminen kiinnostanut vähääkään. Kesään kuului kaikenlaista kivaa, kuvista tosin voisi päätellä etten tehnyt muuta kuin pyöräilin:











Pyöräily on kivaa! Pääsin myös paijaamaan pikkuruisia pupunpoikasia ja halimaan hevosia:





Käsitöitäkin tein, tietysti. Alkukesästä ompelin Jokatyypin kaavakirjan ohjeilla housut (vähän piti muokata, mutta rasti seinään, tein valmiista kaavasta!). Kangas on puuvillapellavasekoitusta Eurokankaan palalaarista.



Ihan kivat tuli, noin harjoituskappaleeksi. Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut tehdä vähän rennompi, vaikka naruvyötäröinen malli, koska tuon värisenä housuista tulee mieleen DDR:läinen lippujentarkastaja. Eiköhän noita kuitenkin voi käyttää, kunhan muistan etten yhdistä niitä kauluspaitaan ja koppalakkiin.