Käyköhän muille koskaan niin, että huonosti käyttäytyvä käsityö joutuu jäähylle, ja hautautuu häpeänurkkaansa vuosikausiksi? Toivottavasti, koska muuten seuraava kertomus on varsin nolo.
Kymmenisen vuotta sitten (tarkkaan en muista, mutta tämän vuosituhannen puolella kuitenkin) näin lehdessä kuvan kivasta takista, ja kun sattumalta samoihin aikoihin näin kangaskaupassa sopivan tummaa denimiä, keksin että ompelenpa takin itse. Jostain lehdestä löytyi melkolailla oikeansuuntainen kaavakin. Pääsin ompelussa aika pitkälle, kunnes sovitusvaiheessa totesin, ettei takki istunut hartioista yhtään, enkä tiennyt kuinka virheen saisi korjattua. Tungin tekeleen kangaslaatikon perimmäiseen nurkkaan, ja sinne se unohtui.
Viime syksynä etsiskelin uutta syystakkia, ja näin Marimekolla hauskan hupputakin. Kangas vain oli liian ohutta, ja hintalapussa siihen nähden turhan isoja numeroita, mutta jokin takissa muistutti tuosta aikoinaan aloittamastani ompeluksesta. Kaivoin sen esiin, mutta eivät ne hartiat vuosien häpeämisen jälkeenkään istuneet ollenkaan. Onnekseni minulla on taitava ystävä, joka auliisti jakoi osaamistaan, ja sai kuin saikin hartiat ja niiten myötä lopunkin takin istumaan. Iso kiitos Jennille!
Koska kangasta löytyi vielä isohko pala, tein kauluksen sijasta hupun, ja koska se Marimekon takki edelleen kummitteli mielessäni, laitoin vuoriksi tummansinistä Muijaa (no, hihoissa toki on vuorisilkkiä). Hihoista tein pikkuisen tavallista pidemmät, ja hihansuihin laitoin resorin - ihan vain siksi, etteivät ranteet paleltuisi töihin polkiessani. Hihansuihin ajattelin vielä ommella vähän heijastinnauhaa, että paremmin erottuisin iltojen pimetessä, kunhan nyt löytäisin ne ostamani nauhat.
Takki onnistui aika hyvin siihen nähden, etten ole kovinkaan kummoinen ompelija (mutta taidon puutehan on vain hidaste, ei este). On siinä muutama kohta, jotka eivät ihan kestä lähempää tarkastelua, mutta toisaalta siinä on myös siististi ommeltu vetoketju ja vuori. Kuvista näkee, että takkia on käytetty jo hyvä tovi - joku kauempaa viisas olisi silittänyt takin ennen kuvien ottamista, mutta noh, ei sitä kaikkea voi muistaa.
Vähän arvelutti, että voinko käyttää farkkukankaista takkia farkkujen kanssa (traumoja 80-luvulta), mutta sitten päätin, että ihan hyvin voi, eihän tässä sentään lumipestyjä olla (kuten sanottua, traumoja 80-luvulta).
Kuvista kiitokset Maijalle, joka otti ne Nuuksiossa sienestämisen lomassa. Joku oli ehtinyt apajille ennen meitä, mutta kyllä näistä kavereista kelpo risoton sai.
Samaan syssyyn kuvattiin harmaa peruspipo. The Uncommon Threadin worsted-vahvuista merinoa, 2o 2n -joustinta niin kauan kuin lankaa riitti. Villaa on korvien kohdalla kolme kerrosta, luulisi että tarkenee. Pitäisiköhän tuohon askarrella vielä tupsu?
Noin muuten suosittelen kaikille retkeä syksyiseen metsään, siellä mieli virkistyy.
