Jämälankavillasukkajoulukalenteri on täällä taas!

Meillä on taas seurattu silmä kovana Missä neuloimme kerran -blogin mainiota joulukalenteria ja jännitetty värivihjeitä. Viimevuotiset sukat ovat niin kivat, että tänä vuonna päätin tehdä saman tien kahdet kalenterisukat. Toisissa on kärjissä palmikkopiposta yli jäänyttä sinistä alpakkasukkalankaa (tuleepa samalla testattua onko se lämpimämpää kuin tavallinen villa), toiseen pariin ostin kerän harmaata, ja teen sillä vielä yhden kerroksen raidan kalenteriraitojen väliin.



A-sukat hienosti B-sukkien vihjeen päällä (olisi ehkä kannattanut juoda toinenkin kuppi kahvia).



B-sukat A-sukkien vihjeellä. Sukkiin on jo tullut muutama raita lisää, mitäköhän huomenna on luvassa?

Syyslomalla

Pätkiksen Quynn valmistui jo jokunen aika sitten, mutta kuvaaminen tähän aikaan vuodesta... no, tiedätte. Lanka on Yarngrimoiren falklandia, pojan itse valitsemaa. Mieluinen myssy, on ollut käytössä joka päivä valmistuttuaan.

Kehruita

Päivölässä kehräsin letillisen Pepperpantsin merinokashmirsilkkiä (kyllä, juuri niin pehmeää kuin miltä kuulostaakin). Kaksi säiettä, 95 gr, metrejä en ole jaksanut laskea, mutta sanoinko jo että pehmeää?



Toinen pikkuvyyhti on Yarngrimoiren näytenöttösistä kehrätty - tässä on ihanan räimeät värit:



Kotona kehrääminen ei ole oikein sujunut, ammattikehrääjä kun ei meinaa antaa harrastelijalle työrauhaa.

Kuitupitoisissa

Toissa viikonloppuna järjestettiin taas Syksyn kuitupitoiset kokoontumisajot Päivölässä. Oli ihania ihmisiä, lankoja, villoja, hervotonta naurunrätkätystä, herkkuja ja skumppaa - mitäpä sitä muuta viikonlopulta voisi toivoa.





Lankaa ostin vain pari hassua vyyhtiä, vaikka houkutuksia oli yllin kyllin.





Tunnustan, tuon yläpuolella olevan kuvan lankakasasta sieppasin itselleni vyyhdin jonon ohi. Olin kuulemma supissut itsekseni "my precioussss" petrolinsinistä vyyhtiä paijatessani, mutta mitään en tunnusta.





Noin muuten olen täysin vakuuttunut siitä, että aika kuluu tavallista nopeammin tänä syksynä. Mihin ihmeeseen päivät oikein katoavat?

Tyyliniekka

Jos itselläni on jokseenkin tiukkoja mielipiteitä väreistä, niin eipä ole tuo omenakaan kovin kauas puusta pudonnut. Pienoismalli tilasi itselleen pipon, jossa piti olla sinistä ja valkoista sekä keltainen tupsu. Yhdessä sitten valittiin langat, ja tupsulangat saatiin avuliaalta ravelrytoverilta (kiitos, M!). Tuli kyllä aika kiva pipo!



Seuraavaksi poika toivoi samanlaisia kämmekkäitä kuin isillä. No, samaa lankaa ei enää ollut, mutta Frog treen alpakkaa löytyi passeli jämäkerä. Malli mukailee Camp Out mittsejä.



Sukkia poika toivoi juuri tästä langasta (Mind the gap, täältä sitä saa) jo viime talvena, mutta joutui odottamaan syksyyn (koska tuo lapsi kasvaa ihan silmissä, myös maata pitkin). Vähän jouduin jatkamaan muinaisella Opalilla, mutta kivat sukat noista tuli.



Äitinsä poika.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Käyköhän muille koskaan niin, että huonosti käyttäytyvä käsityö joutuu jäähylle, ja hautautuu häpeänurkkaansa vuosikausiksi? Toivottavasti, koska muuten seuraava kertomus on varsin nolo.

Kymmenisen vuotta sitten (tarkkaan en muista, mutta tämän vuosituhannen puolella kuitenkin) näin lehdessä kuvan kivasta takista, ja kun sattumalta samoihin aikoihin näin kangaskaupassa sopivan tummaa denimiä, keksin että ompelenpa takin itse. Jostain lehdestä löytyi melkolailla oikeansuuntainen kaavakin. Pääsin ompelussa aika pitkälle, kunnes sovitusvaiheessa totesin, ettei takki istunut hartioista yhtään, enkä tiennyt kuinka virheen saisi korjattua. Tungin tekeleen kangaslaatikon perimmäiseen nurkkaan, ja sinne se unohtui.

Viime syksynä etsiskelin uutta syystakkia, ja näin Marimekolla hauskan hupputakin. Kangas vain oli liian ohutta, ja hintalapussa siihen nähden turhan isoja numeroita, mutta jokin takissa muistutti tuosta aikoinaan aloittamastani ompeluksesta. Kaivoin sen esiin, mutta eivät ne hartiat vuosien häpeämisen jälkeenkään istuneet ollenkaan. Onnekseni minulla on taitava ystävä, joka auliisti jakoi osaamistaan, ja sai kuin saikin hartiat ja niiten myötä lopunkin takin istumaan. Iso kiitos Jennille!

Koska kangasta löytyi vielä isohko pala, tein kauluksen sijasta hupun, ja koska se Marimekon takki edelleen kummitteli mielessäni, laitoin vuoriksi tummansinistä Muijaa (no, hihoissa toki on vuorisilkkiä). Hihoista tein pikkuisen tavallista pidemmät, ja hihansuihin laitoin resorin - ihan vain siksi, etteivät ranteet paleltuisi töihin polkiessani. Hihansuihin ajattelin vielä ommella vähän heijastinnauhaa, että paremmin erottuisin iltojen pimetessä, kunhan nyt löytäisin ne ostamani nauhat.



Takki onnistui aika hyvin siihen nähden, etten ole kovinkaan kummoinen ompelija (mutta taidon puutehan on vain hidaste, ei este). On siinä muutama kohta, jotka eivät ihan kestä lähempää tarkastelua, mutta toisaalta siinä on myös siististi ommeltu vetoketju ja vuori. Kuvista näkee, että takkia on käytetty jo hyvä tovi - joku kauempaa viisas olisi silittänyt takin ennen kuvien ottamista, mutta noh, ei sitä kaikkea voi muistaa.

Vähän arvelutti, että voinko käyttää farkkukankaista takkia farkkujen kanssa (traumoja 80-luvulta), mutta sitten päätin, että ihan hyvin voi, eihän tässä sentään lumipestyjä olla (kuten sanottua, traumoja 80-luvulta).



Kuvista kiitokset Maijalle, joka otti ne Nuuksiossa sienestämisen lomassa. Joku oli ehtinyt apajille ennen meitä, mutta kyllä näistä kavereista kelpo risoton sai.



Samaan syssyyn kuvattiin harmaa peruspipo. The Uncommon Threadin worsted-vahvuista merinoa, 2o 2n -joustinta niin kauan kuin lankaa riitti. Villaa on korvien kohdalla kolme kerrosta, luulisi että tarkenee. Pitäisiköhän tuohon askarrella vielä tupsu?



Noin muuten suosittelen kaikille retkeä syksyiseen metsään, siellä mieli virkistyy.

Kesäterässä

Pakko tunnustaa, tämän kesän helteillä villa ei juuri ole kiinnostanut. Tour de Fleece oli ja meni, mutta osui harmillisesti juuri kesälomareissujen aikaan. Kehräsin yhden vaivaisen vyyhdin, ja senkin sain valmiiksi viikon myöhässä. Noo, kaikkeen ei aika riitä, viime aikoina olen mieluummin polkenut pyörää kuin rukkia. Langasta tuli kyllä aika kivaa, Widdershin Woolworksin böffisilkkiä, reilu 100 gr ja 330 metriä kaksisäikeistä:



Kattiainen on huolestuttavan kiinnostunut langoista, heiluvat puikot saavat vähäisetkin itsehillinnän rippeet katoamaan.



Yhden pipon olen kesän aikana saanut valmiiksi. Malli on Hinagiku hat, josta voin sanoa sen verran, että mallineuleen k3tog, yo, k3tog into the same 3 sts on todella, todella hidasta kudottavaa. Lanka on Plucky Knitterin primo worstedia, jonka väri on jotain aivan muuta kuin kaupan myyntikuvassa. Ihan kiva pipo tuosta tuli kuitenkin. Kuvia on tasan yksi, tuli liian kuuma niin kuvaajalle kuin mallillekin.



Yleisön pyynnöstä loppuun vielä viikon Mörkö, koska internetissä ei kuulemma ole vielä läheskään tarpeeksi kissakuvia:)

Karvainen kakara

Alkukesällä huhuilin puskaradiossa, että meidän perheessä olisi kissanvakanssi auki. Aika pian kuulimmekin löytöpennuista, joista yksi voisi hyvinkin muuttaa meille (kiitos vinkistä, S!). Vielä piti jännittää selviääkö pentu karanteenista ja eläinlääkärin tarkastuksesta puhtain paperein ennen kuin päästiin karvapalloa tapaamaan. Ihastuimme oikopäätä, sillä katsokaa nyt, kuinka tämmöistä voisi vastustaa:



Viikko sitten meille muutti rohkea ja leikkisä pikku sähikäinen, jolle lapset antoivat nimen Mörkö.



Mörkö tykkää leikkimisestä ja riehuttamisesta, ja pojista se tykkää niin paljon, että marssii lasten perässä suihkuun (huomaa vasta hanan auettua että "ai niin, kissat ei tykkää vedestä"). Rapiseva lintulelu saa kyytiä monta kertaa päivässä, ja kissaongen perässä loikkiminen vasta lystiä onkin. Lasten junarataa kiertävä veturi on yhtä aikaa kiehtova ja vähän pelottava.



Erityisen paljon Mörkö tykkää paijaamisesta ja sylissä köllöttelystä. Hiukkasen meillä keskustellaan siitä, saavatko pienet kissat kiivetä ruokapöydälle tai leikkiä rukilla, mutta muuten pojalla on käytöstavat suht hyvin hallussa. Hyvin tuo karvainen kakara on sujahtanut mukaan perheeseen:)

Huvin vuoksi

Tuon joku aika sitten esittelemäni Still lightin valmistuttua mietin, että mitä seuraavaksi kutoisin. Keskeneräisiä olisi vaikka kuinka, haastetöitä tekemättä ja Tour de fleecekin alkaa, pitäisi kehrätä, pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Ihan älytöntä! Harrastuksesta tässä kuitenkin on kyse, omaksi huvikseni kudon, en pakosta. Stressiä on elämässä ihan riittävästi ilman itse keksittyjä suorituspaineitakin.

Mietin hetken, mitä huvittaisi just nyt kutoa, ja totesin, että harmaat kynsikkäät jostain kivasta langasta. Tämmöiset niistä tuli:



Kanssaräveltäjän ihailtavasta lankavarastosta (hei vaan S!) vaihdettua Ilun merinosukkalankaa, 2,25 mm puikot, malli stetsonista. Luulin tekeväni varteen Petäjä-sukkien mallineuletta, mutta neuleillassa vieressä istuva sukkien suunnittelija kertoi, että omiani olin kutonut (hei vaan E!). Hupsista! Ei haittaa, kivat tuli näinkin.



Nyt kun olen tähän hurvittelun makuun päässyt, niin aloitin samoin tein - ette kyllä ikinä arvaa - sinisen pipon ja harmaan villatakin.

Korjausliike

En osaa käyttää lyhythihaisia neuleita. Luulin, että osaisin, mutta vaatekaappia siivotessani huomasin, että viime kesänä kutomani ihan kiva villatakki ei ole ollut käytössä kertaakaan. No, langan olin kutonut viimeistä metriä myöten, mutta onnekseni varastoista löytyi toisen värjärin koostumusta myöten lähes identtistä lankaa (aika hassu yhteensattuma, sillä molemmat langat ovat väriltään ihan muuta kuin mitä kaupan kuvan perusteella odotin saavani - minulla olisi muutama painavahko mielipide aiheesta lankojen kuvaus ja photoshopin käyttö, mutta jääköön toiseen kertaan).



Purin resorit, ja kudoin purkulangan raidoittaen uuden langan kanssa hihaksi. Aika täydestä menee, vaihtumiskohdan toki löytää jos tietää mistä etsiä, mutta en usko että kukaan muu kiinnittää tuohon mitään huomiota. Takki on ollut päällä jo useamman kerran, kesäsäät kun nyt ovat mitä ovat.



Sinisen mekon ompelin aiemmin keväällä, se on ollut ahkerassa käytössä. Malli on sama kuin viime syksynä ompelemassani vakosamettimekossa, kangas on farkkuhenkistä puuvillaa Eurokankaasta. Seuraavaan mekkoon on jo kangas valmiina, mutta jospa yrittäisin edes hiukan varioida mallia, kolme samanmallista kolttua on ehkä kuitenkin liioittelua. Ehkä.

Valaansininen Still light

Elämä on haitannut harrastuksia, ei ole ollut aikaa internetille - mutta puikot sentään ovat viuhuneet, katsokaa vaikka!



Joulun alla aloittamani toinen Still light valmistui sopivasti alkukesän viileille viikoille (se ensimmäinen löytyy täältä). Kudoin ohjetta aika tavalla tiukemmalla neuletiheydellä, koska pidän tiiviistä neulepinnasta ja toivon, että tiivis pinta ei ihan heti nyppyynny. Toki vaatii jonkinasteista hulluutta kutoa mekko 2,5 mm puikoilla, mutta ei sitä aina voi täydellä pakalla pelata. Pääntietä muokkasin avarammaksi lyhennetyin kerroksin ja hihoista kudoin reilusti pidemmät. Seurasin ohjetta oikeastaan vain taskujen kohdalla, muuten etenin hyväksi havaitulla "sovita joka välissä" -menetelmällä.



Nappilaatikosta ei löytynyt sopivaa sinistä pikkunappia, joten laitoin niskaan tuommoisen hassun emalisen kissanapin. Voi olla että vaihdan sen, jos löydän tilalle jonkun kivemman - mutta luultavasti unohdan koko jutun syksyyn mennessä, kun en itse tuota nappia edes näe.



Tuo ihana lanka on Louhittaren luolan Väiskiä, Valaan laulua tietenkin. Melko lailla täydellinen sinisen sävy minulle, eikö vain?

Sormiharjoituksia 58

Tulppaanit ovat kauniita vielä kuivahtaneinakin.

Raidallinen valas

On täällä sentään kudottu, vaikka muuten onkin ollut hiljaista! Joskus alkutalvesta näin useammankin kivan raitavillatakin Ravelryssä, mutta takkien ohje, Blue Sands, ei oikein napannut (siinä oli liikaa asioita yhdessä paketissa minun makuuni: raitoja, pintaneuletta ja vielä erimittaiset helmat, taskutkin jotenkin oudot). Raidat jäivät silti mieleen pyörimäään, ja kun lähilankakauppaan tuli houkuttelevaa uutuuslankaa, niin siitä se ajatus sitten lähti.



Perusvillatakki The Tailored Sweater Methodilla (jota suosittelen lämmöllä) sport-vahvuisesta Louhittaren Luolan Väinämöisestä, 2,75 mm puikoilla. Lankaa kului melko tarkkaan 650 gr, Valaan laulua (tietenkin!) yksi vyyhti, Hopeaa (tuo vaaleampi harmaa) kaksi ja Savua kolme ja puoli. Tykkäsin langasta, vaikka se pikkuisen halkeilikin kutoessa. Valmis neulepinta on siisti ja mukavan tuntuinen, eikä nypyistä ainakaan vielä näy merkkiäkään. Tykkään myös takin pienistä yksityiskohdista, nurjasta raidasta miehustan ja nappilistan välissä, taskunkäänteen nurjasta taitoksesta. Löysin vielä just sopivat napitkin!



Tästä tuli kyllä aika kiva! Takki istuu hyvin, ja ehti olla ahkerassa käytössä reilun viikon, ennen kuin kesä tuli kaupunkiin. Aluksi vähän arvelutti, että tuleeko liian levoton, kun on kolme väriä ja kontrastia ja... no, semmoisia yksiväristen neuleiden ystävän murheita.