Sinisiä pipoja!

Ei ole näköjään vieläkään sinisten pipojen kiintiö täynnä. Tinderistä ja Talvikista jäi lankaa yli sen verran, että sain niistä pipot itselleni ja miehelleni. Mies toivoi yksinkertaista raitapipoa, joten semmoisen hän sai, sopivasti ensitapaamisemme kymmenvuotispäivänä.



Itselleni kudoin merellisen aaltopipon, aika kiva tuli tästäkin. Tätä kuviota on ollut netti pullollaan tänä talvena, joten pitihän sitä kokeilla. Kudoin molemmat pipot 3,5 mm puikoilla, koska halusin tiiviin pinnan. Ei ole ollenkaan kiva, jos piposta menee tuuli läpi.



Kuvat otettiin aurinkoisena sunnuntaina jäällä. Kyllä talvi on sitten hieno vuodenaika!

Elämäni villapaidat

Viime sunnuntaina ruotsinlaivan hytissä aloin pohtia kuinka monta villapaitaa (tai -takkia) olen elämäni aikana kutonut. Ravelryn aikana kudotut olen dokumentoinut huolellisesti, mutta Ravelryn tiedot alkavat heinäkuusta 2007, ja aloitin villapaitojen kutomisen aika paljon sitä ennen. Kaivoin esiin muistikirjani, ja aloitin muistelun ihan ensimmäisestä koskaan kutomastani paidasta (olin muistaakseni kahden- tai kolmentoista vanha). En muista miksi halusin kutoa villapaidan, tai kuka minua neuvoi, mutta äitini varastoista löytyi tarpeeksi harmaata villasekoitetta ja pikku kerät vaaleanpunaista ja persikkaa (kyllä kyllä, se oli kovasti trendikäs väri joskus vuonna 1984), ja pääsin aloittamaan. Olin aiemmin kutonut koulun käsityötunnilla pakolliset sukat ja lapaset, varmaan huivinkin, mutta mitään sen suurempaa en ollut tehnyt. Tuskin tein mallitilkkua, kunhan loin silmukat suorille metallipuikoille ja päästelin menemään. Paidan pintaneule oli vaihteleva, tein sileälle pohjalle ainaoikein-raitoja, ja tosiaan muutaman raidan vaaleanpunaista ja persikkaa rintamukseen. En osannut päätellä silmukoita kunnolla, joten pääntie oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Kudoin neljä suorakaidetta ja ompelin ne yhteen - ei mitenkään tavatonta, 80-luvun vaatteilla oli yleensä taipumus muistuttaa laatikkoa. Olin paidasta kauhean ylpeä ja pidin sitä paljon. Harmi ettei siitä ole kuvia.

Tässä kooste hytissä muistiin kirjatuista neuleista. Kuohuviinillä ja hyttikaraokella on osuutta piirrosten huteruuteen.







Nuo ensimmäiset paidat on kaikki kudottu paloina suorilla puikoilla, kun en muusta tiennyt. Äitini ei harrastanut kutomista, joten häneltä en saanut neuvoja (kummallista kyllä, äidilläni oli silti ihan reilun kokoinen lankavarasto). En muista kuka minut auttoi alkuun, voi olla että omin päin tein. Ensimmäisen kerran kudoin pyöröpuikoilla lukiossa, kämppäkaverini innostamana. En silti muuttanut tapojani ennen kuin paljon myöhemmin, ja nykyään en edes omista suoria puikkoja (ja saumojen ompelemista inhoan yhtä paljon kuin ennenkin).

Huvin vuoksi tein myös koosteet myös myöhemmistä tuotoksista, tässä ennen vuotta 2000 kudotut paidat (muutama näistä esiintyy luonnoskirjassakin):



Rakastin tuota pallokuvioista paitaa! Haluaisin oikeastaan kutoa sen uudelleen, paremmin muotoiltuna ja hiukan eri värisenä. Mallikuvio on Kaffe Fassetilta (kopioin sen Taideteollisuusmuseon näyttelyssä esillä olleesta paidasta), samoin kuin hervottoman kirjoneulevillatakin. Kudoin sen ystävälleni, ja käytin siihen kaikki mahdolliset langanloput. Eri värejä oli ainakin 75.

Sitten hypätään vuosiin 2006-2007. Välissä oli useampi villaton vuosi, tapahtui ikäviä asioita ja löysin kutomisen uudestaan vasta kun elämä muuttui valoisammaksi. Olin nähnyt Flickrissä kuvia Noro-langoista, ja rohkeasti tilasin jostain brittiläisestä nettilaupasta (olisko ollut Cucumberpatch?) paidallisen Silk Gardenia. Olin saman tien koukussa.



Vuosina 2008-2009 perhe kasvoi ihanalla Pienoismallilla, ja kudoin muutaman pikkuisen nutun pikkuiselle poikaselle. Muokkasin edellisessä kuvassa nähdystä Kureyon-villapaidasta villatakin, joka on edelleen käytössä.



Vuodesta 2010 tähän päivään. Pätkis syntyi niin reilusti etuajassa, etten ehtinyt kutoa pojalle mitään, mutta onneksi ihanat ystävät lahjoivat poikaa kauniilla neuleilla. Hauskaa seurata hiusten pituuden ja värin vaihtelua vuosien varrella - neuleiden väreissä kun tuota vaihtelua ei suuremmin ole.



Jos oikein lasken, niin 54 paitaa olen kutonut elämäni aikana - tosin olen ihan varma, että unohdan jonkun neuleen, ei voi kaikkia muistaa. Yksi villatakki odottaa pingotusta ja kuvia, joten se ei tähän katsaukseen ehtinyt mukaan. Tahti on vain kiihtynyt viime vuosina, mikä johtuu varmasti suurelta osin Ravelryn ja kanssaneulojien tuomasta innoituksesta. Suurin osa paidoista on yksinkertaisia ja yksivärisiä (vaikka on minulla näköjään ollut palmikko- ja kirjoneulekausikin), koska sellaisia käytän mieluiten. En ole juurikaan valmiista ohjeista kutonut, mutta eipä tuommoisiin perusjuttuihin mitään ohjetta tarvitse. Raitapaidasta olen haaveillut jo pidempään, joten taitaa olla korkea aika kutoa semmoinen. Käsinkehrättyäkin on varastossa parin paidallisen verran, enkä ole aikoihin kutonut palmikoita tai kirjoneuletta... Tekee kuulkaa mieli aloittaa uusi villatakki!

Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella? Millainen villapaitahistoria sinulla on?

Tinder!

Yllätän uudella sinisellä... ei pipolla, vaan villatakilla!



Malli on Jared Floodin Tinder, jota muokkasin surutta itselleni sopivaksi. Alkuperäisessä ohjeessa villatakki kudotaan paloina alhaalta ylös, eli luvassa olisi ollut runsaasti saumojen ompelemista ja langanpäiden päättelyä. Ymmärrän kyllä, että joissain malleissa saumat antavat tukea ja pitävät neuleen ryhdikkäänä, mutta mielestäni tavallinen raglan-villatakki ilman sen kummempia kommervenkkejä ei mitään tukisaumoja tarvitse. Jared varmasti vihaa minua nyt, sillä kudoin omani ylhäältä alaspäin melkein kokonaan pyörönä.



Melkein. Kokeilin ensin myös hihojen kutomista pyörönä, mutta oli pakko purkaa. Kudon nurjan silmukan jotenkin löysemmin kuin oikean (vaikka miten ajatuksen kanssa kiristäisin käsialaa), joten nurja pinta näyttää raidalliselta. Kun siirryin raglan-alun jälkeen kutomaan hihaa pyörönä, oli ero käsialassa niin suuri, että se näytti virheeltä. Niinpä päädyin kutomaan hihat tasoina. Raidallisethan nuo hihat ovat nytkin, vaikka kovasti yritin kutoa tiukkaa nurjaa, mutta näyttävät kuitenkin samanlaiselta koko pituudelta. Sileällä puolella eroa silmukoiden tiheydessä ei niin selvästi huomaa. En ole tarpeeksi perfektionisti hermostuakseni moisesta.



Lanka on Cascade 220 heathers (väri 2448), Villavyyhdistä kuten napitkin. Takki valmistui heti vuoden vaihduttua, mutta kuvia päästiin ottamaan vasta nyt (kiitokset, S ja J!). Pikkuhiljaa valoisampia päiviä kohti!

Lankavaraston vuosikatsaus

On taas se aika vuodesta, kun kippaan lankavarastoni olohuoneen matolle, ja jännitän onko langan määrä kasvanut vai vähentynyt (täältä löytyvät viime- ja toissavuotiset raportit). No, onhan sitä, lankaa. Kaikenlaista kivaa, ja vain ihan muutama kerä, jonka kohtalosta en ole ihan varma. Veikkaan, että lankaa on suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten, tarkkoja kilomääriä en ole viitsinyt punnita. Pienoismalli totesi lankakeriä järjestellessään "sulla on kyllä tosi paljon lankaa äiti, sun varmaan ikinä tarvitse ostaa lisää lankaa, tässä on kyllä aivan tarpeeksi". Mistä tuo poika tuommoisia ajatuksia on saanut päähänsä, kysyn vaan!



Lempiväritkin ovat ihan samoja kuin vuosi (ja kaksi, kolme, neljä...) sitten, mitä sitä hyviä hylkäämään. Se hyvä puoli tässä siivousoperaatiossa on, että keksii kaikenlaisia uusia ideoita vanhoille langoille. Nytkin kerin yhdet ikivanhat kasvivärjätyt lapaslangat valmiiksi, mutta mitenköhän käy suunnitellulle villatakille, kun tuholaiset ovat nakertaneet lankoja? Katsokaa nyt:



Käsinkehrätyt harmaatkin olivat vaarassa, mutta sain ne pelastettua viime hetkellä:



Kuituvarastoni on selvästi kutistunut:



Sehän on pikkuruinen! Onneksi meillepäin on matkalla pari nättiä lettiä varastoa lihottamaan. Sitäkö se uudenvuodentinan lampaanpää tiesi?

Sormiharjoituksia 29

Pulkannaruun tarttunut lehmuksenoksa. Kuivien oksanpätkien piirtely on rentouttavaa, suosittelen kokeilemaan.

Mainiota alkanutta vuotta kaikille! Jouduin joulukuun alussa nettitauolle vastoin tahtoani, sillä internet meni rikki. Palveluntarjoaja ei ole vieläkään saanut vikaa korjattua, mutta täällä ollaan taas, lainamokkulalla (kiitos S!). Sinällään tekee ihan hyvää pitää taukoa netissä roikkumisesta (etenkin kun sähköpostiin ja Ravelryyn pääsee puhelimellakin), mutta siinä vaiheessa kun pitäisi muitakin asioita hoitaa niin alkaa kärsivällisyys loppua. Rajansa nettipaastollakin!



Palataan vielä hetkeksi joulutunnelmiin. Kudoin vain yhden joululahjan tänä vuonna, huivin eräälle kultaiselle perheystävälle. Lanka on itsekehrättyä (eteläamerikkalaista villaa Louhittaren luolasta), malli mukaeltu Simplicitas. Keskiosan kudoin ohjeen mukaan, mutta kun tuli reunuksen aika, ei käsillä ollut Kehrääjän käsikirjaa eikä pääsyä nettiin (ohje löytyy siis sekä kirjasta että Ullan sivuilta). Huivi piti kuitenkin saada valmiiksi, joten kudoin reunukseksi tyynesti ainaoikeaa. Ihan kiva siitä tuli noinkin, vaikkei se alkuperäistä ohjetta juuri muistutakaan. Mikä tärkeintä, lahjan saaja ilahtui kovasti ja otti heti huivin käyttöön.



Joulun alla tein myös retken Tallinnaan neuleystävien kanssa. Kävin ensimmäistä kertaa Karnaluksissa, mutta lankaa en sieltä ostanut. Sen sijaan mukaan tarttui pätkä hurjan hienoa ja pehmoista tekoturkista, joka toivon mukaan pikapuoliin muuttuu nallekarhuksi. Pienoismalli pohti joku aika sitten, että on mäyrä, valas, dinoja, pöllö, mutta äiti miksi meillä ei ole yhtään nallea? Hyvä kysymys. Tallinnassa oli kaunista, kylmää ja hauskaa. Kiitokset matkaseuralle vielä tätäkin kautta!

Askartelukaupassa törmäsin kutistemuoviin, ja pakkohan sitä oli ostaa. Lapsena tykkäsin askarrella siitä kaikenlaista, joten piti kokeilla olisiko se yhtä kivaa puuhaa vieläkin. Olihan se, pitää ehkä ostaa muutama arkki lisää. Ihan ensimmäisenä tein rintaneulan:





Saivathan kaikki nyt korvamadon? All together now! Niin kuin näkyy, muovi kutistuu uunissa aika tavalla. Pienoismalli tahtoi piirtää äidille robotin, jota sitten vähän väritin, rintaneula tämäkin:



Eräisiin kemuihin vein tuliaisiksi viiksiä:



Ja joittenkin ihmisten kannattaisi varoa mitä toivovat, muuta en tästä luomuksesta sano:



Muutaman joulupallonkin kudoin, ikivanhoista Pirkka-langan jämistä. Nämä menivät lähilankakaupan joulusomisteiksi:



Ja sitten vaan nenä kohta uutta vuotta ja uusia haasteita! Toivotaan että tästä vuodesta tulee edeltäjäänsä valoisampi. Uudenvuodentinassa näyttäisi olevan lampaan pää, eikä se voi olla huono juttu, eihän?





Hi! We've had some major issues with our internet connection for a month now (well, there's no connection, that's the problem), so if you've sent me email and I haven't replied, please resend your mail - it might have disappeared into the cyberspace. Anyways, I wish you all a happy new year, let's hope it'll be a good one.